torstai 7. heinäkuuta 2016

Minä hengitän

Olen päättänyt jo kauan sitten elää tämän elämäni hengitellen. Ehkä korvaava sana tuolle hengittämiselle olisi kärsivällisyys.

Vapaa valinta, joka meille on tänne synnyttyämme annettu, on jännä juttu. Samalla tosi ärsyttävä, mutta toisaalta todella vapauttava, niinkuin mikä tahansa vapauteen liittyvä asia onkin. Elämä on kuvainnollisesti perikuva vapaasta tahdosta. Kuinka sisimmissään tunnistaa, tietää ja haluaa tehdä toisin, mutta valitseekin sitten itseään vastaan. Vai valitseeko, jos kaikessa on aina puolensa ja oppinsa?

Viime aikoina olen kysynyt itseltäni "kannattaako itsepetos?" Ei oo muuten pöllömpi kysymys, vaikka kyseessä olisi pienikin asia. Kuinka aitoa elämää oikeasti elämme? mikä on se ensimmäinen ajatus, jos sinulta kysytään mikä muutos elämässäsi tulisi tapahtua? Tai jos ihme tapahtuisi, mikä olisi ensimmäinen asia, josta sen huomaisit?

Tämä aika vaatii enenevissä määrin arvostamaan omaa itseä, omia valintoja, olemaan itsenäinen ja seisomaan omilla jaloilla. Näin ollaan kasvettu ja löydetty se itsenäisyys, jonka olemassaolemattamuus tarvittiin aiemmin olemaan osa elämää, jotta nyt ja tulevaisuudessa tiedetään mitä on aito itsenäisyys.

Joskus mietin millaista elämä olisi, jos olisin valinnut toisin. Tai jos nyt kolmekymppisenä voisin käydä juttelemassa itselleni ollessa kakskymppinen. Puhuisin "järkeä". Mutta kuten suurin osa ihmisistä sanoisi, ja itsekin tiedän, ajatus on aivan hullunkurinen. Kaikellahan on joku tarkoitus eikä ilman mennyttä sellaisena kuin se on eletty, olisi tätä hetkeä tai niitä asioita jotka nyt ovat tärkeimpiä.

Elämää on oikeasti turha elää murehtien mitä itsellä ei ole, vaan rakastaa sydämensä kyllyydestä sitä mitä on ja nauttia niistä kaikista pienistä ja kauniista asioista elämässä. Kaikki me ollaan kuitenkin aina juuri oikeassa paikassa oikealla hetkellä elämässä eikä mikään tapahdu sattumalta.  Ei tarvita opettajia tai viimeisimpiä tietoja planeettojen siirroista tai selvännäkijän viestejä. Eniten voi tehdä olemalla vain ystävällinen ja rakastava itseään ja muita kohtaan.

Seikkailunhaluiselle ihmiselle kärsivällisyys tuntuu olevan myrkkyä. Siksi kannattaa vain haukata happea ja hengittää.


5 minutes breathing meditation
Kaikille kuumakalleille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos <3