sunnuntai 27. toukokuuta 2012

KÄPYLISÄKE JA BIO-KRISTALLITÄHTIPORTTI Uskonlain mekanismi





Metatronia kanavoinut James Tyberonn (www.earth-keeper.com)
Uutiskirjeestä 18.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen Metatron, valonherra, ja tervehdin teitä ehdottomassa rakkaudessa.

Tässä kokoontumisessa keskustelemme tietoisen luomisen hienosta osasta, ilmentämisen laista ja mekanismista. Puhumme bio-
kristallitähtiporttitietokoneesta - käpylisäkkeestä.

Käpylisäke
Kautta aikain on tiedetty, että käpylisäke on korkeampien ulottuvuuksien ja fyysisen maailman välinen liittymä. Sen voidaan siten sanoa olevan portti egopersoonan, aivojen ja Jumalan mielen välillä. Sellaiset metafyysikot kuin Descartes ja Edgar Cayce ovat nimittäneet sitä "sielun sijaksi". Hyvin todellisella tavalla käpylisäke on biotähtiportti. Se on silta fyysisestä ei-fyysiseen, kaksinaisuudesta korkeampaan ulottuvuuteen. Se on hyvin monimutkainen "verho" 3D-aivojen ja äärettömän mielen välillä.

Käpylisäke välittää kehittyvää tietämistä todellisuuden ilmentämiseen. Käpylisäke toimii yhdessä aivolisäkkeen kanssa sillan tai portin avaamiseksi fyysisen ja ei-fyysisen, aivojen ja mielen välille. Kaikesta tiedosta mihin sallitte itsenne uskoa, voi tulla todellisuutta vain käpylisäkkeen avatessa ensin portin jumaluuteen. Se tekee tämän tulkitsemalla ajatustaajuuden bio-kemialliseksi lämpösähkövirtaukseksi kehon läpi ja avaamalla mielen.

Ihmisaivot muuntavat ajatuksianne tuhansiksi bio-kemikaaleiksi joka sekunti. Tavallisten aivojen kaikki ajatukset eivät saavuta korkeampaa mieltänne, kuten olemme selittäneet.

Kristallinen käpylisäkesuodatin
Useimmilla ihmisillä on ongelmana uskomustensa muuttamattomuudessa sokea mielen 3D-ohjelmoinnin hyväksyminen. Voitte ajatella positiivisia ajatuksia, positiivista muutosta, mutta jos syvemmällä mielessänne epäilette niiden tapahtumista, ne eivät tapahdu.

Jokainen kokemanne tunne - ilon ja pelon hetki - tuottaa kehossanne kemiallista entsyymiä. Joistain tulee ponnahduslautoja, toisista esteitä. Kaikki välittyvät käpylisäkkeeseen. Käpylisäke on hienoviritetty kalsiittikristalli, mikä on pietsosähköinen - vähän kvartsimaisesti. Se on taajuusverho, eräänlainen suodatin.

Käpylisäke vartioi ajatuksen tai tunteen taajuuden mukaan, mitä menee jumalaisen mielen luovaan portaaliin. Tämä on hyvin toiminnallisella tavalla suojamekanismi, mikä estää joitain negatiivisia ajatuksia ilmentymästä. Mutta se estää myös tulemasta sisään ajatusta, millä on negatiivinen kenttä - negatiivisia ajatuksia, mukaan luettuna pelko, epäily ja vastaavaa. Mutta ymmärtäkää, että se toimii kumpaankin suuntaan. Vastaavasti aikomus, mitä epäilette vahvasti tai vähän, ei voi astua uskomusohjelmointiin. Ymmärrättekö?

Epäily on yksi asia, mikä estää halujanne ilmentymästä. Jos epäilette, te ette usko. Epäily luo aivoissa bio-kemiallisen reaktion. Se aktivoi aivoissa "hermosolukantajan", mikä virtaa käpylisäkkeestä aivolisäkkeeseen ja estää porttia (käpylisäkkeen sisäänkäyntiä) avautumasta. Epäilyä on, koska te ette usko.

Kuten olemme maininneet, egopersoona-aivojen selviytymisosa käyttää pelkoa varoitusjärjestelmänä kaksinaisuudessa. Kuitenkin tämän piirteen kaksinaisuus, tämän kaksiteräinen miekka on, että pelko voi asiasisällöstä erotettuna johtaa moniin negatiivisiin tunteisiin, mm. masennukseen, epäilyyn, vihaan, mustasukkaisuuteen ja itsehalveksuntaan. Nämä ovat juureltaan pelon negatiivisia puolia ja pelko saa aikaan staattisuutta aurakenttään ja voi johtaa auravuotoon. Kuten Metatronisissa avaimissa opetetaan, ihmisauran on oltava ehjä vahvistuakseen mer-ka-naksi. Halkeilut tai häiritty energiakenttä ei kykene toiminaan optimaalisesti luomisenlaissa.

Bio-kemiallinen prosessi
Kaikki ihmiset luovat makrotasolla yksimielisesti massakentissä ne uskomus- ja ajatuskuvat, joita teillä on ympärillänne. Niitä heijastetaan yksilöllisesti oman valomäärän mukaisesti. Nämä ilmentyvät fyysiseksi todellisuudeksi.

Tähän liittyy fyysinen prosessi. Ajatustaajuudet vastaanotetaan digitaalisesti ja ne kuljetetaan bio-kemiallisesti välittömästi aivoihin.

Mentaaliset entsyymit ovat yhteydessä käpylisäkkeeseen. Käpylisäke vastaanottaa ne geo-koodattuina lähetyksinä. Jokainen kuva ja ajatus tulkitaan ja lajitellaan energiapuumerkin mukaan. Niiden on kuljettava ohjelman uskomusparametrien läpi käpylisäkkeeseen vastaanottamisen jälkeen. Aivonne seulovat sen, mitä pidetään todellisena tai epätodellisena, uskottavana tai uskomattomana aivoihin ohjelmoidun valomäärän mukaan. Biokemikaalit tuotetaan "hyväksytään" tai "torjutaan" -ainesosan kanssa. Näiden sallitaan vastaavasti avata tai sulkea portti korkeampaan mieleen.

Nämä biokemikaalit lähetetään koodattuina hermosoluina ja ne ovat tämän ajatusenergian kuljetusmekanismi ja sisältävät kaiken sen kodifioidun datan, mitä vaaditaan minkä tahansa kuvan tai ajatuksen tulkitsemiseen fyysiseksi todellisuudeksi - tai sitten ei.

Ajatukset jotka ovat yhdenmukaisia uskomusten kanssa, siirtyvät toistamaan sisäistä kuvaa aivoissa ja fyysisen kehon jokaisen hermokudoksen läpi. Nämä ovat sitten kehittymisen alkutulia uuden todellisuuden muodostamiseksi.

Seuraava askel tapahtuu selkeän mielen aikomuksen kautta - tahdonvoimaa ajaa tuntemisen, tunteen kiihtyminen.

Tämän jälkeen fyysinen keho vapauttaa tavoitteen digitaalikoodina hienokehoon, ehjään aurakenttään puolikiinteässä, jähmettyneessä valokoodissa, mitä heijastetaan ja kiihdytetään chakrajärjestelmästä.

Auran on oltava ehjä ja optimaalinen 13-20-33-kierrossa ja -ulottuvuudessa. Se kulkee sitten mer-ki-van kautta mer-ka-va- ja mer-ka-na-kenttään. Kaikkea työntää tahto. Se selkeys ja intensiivisyys minkä laitatte ajatushalun tai tavoitteen taakse, määrää suuressa määrin sen ilmentymisen välittömyyden. Kun opitte tietoisen luomisen mekanismiin, on oleellista hyödyntää aitoa halua kuvavisualisoinnin ja tunteen kera, fyysisen ilmentämisprosessin saattamiseksi loppuun.

Tietoisen luomisen laki
Teissä ei ole mitään fyysistä kohdetta tai elämässänne mitään kokemusta, mitä te ette ole luoneet. Tähän sisältyy fyysinen muotonne, kehonne. Mestarit, omassa fyysisessä kuvassanne ei ole mitään, mitä te ette ole tehneet. Itse asiassa jos pystyisitte näkemään itsenne toisten elämien vierailuilla, yllättyisitte, miten monia samanlaisia fyysisiä ominaisuuksia olette luoneet ns. peräkkäisissä elämissä.

Silloin kun teillä on jumalaista viisautta, voitte luoda rajattomasti valtakuntia. Silloin kun teillä on tietoa, ei ole mitään pelättävää, sillä ei ole mitään asiaa, ei mitään elementtiä, ei mitään ruhtinaskuntaa, ei mitään käsitystä, mikä voi koskaan uhata tai orjuuttaa tai pelotella teitä. Silloin kun pelko on annettua tietoa, sitä kutsutaan valaistumiseksi.

Teillä on luonnollinen rytmi olla fyysisyydessä ja ei-fyysisyydessä. Se on valve- ja unitilanne. Unet ovat yksi suurimmista luonnonmukaisista terapioista ja yhdistäjäresursseista sisäisten ja ulkoisten todellisuuksien ja universumien välillä.

Normaalitietoisuutenne hyötyy retkistä ja levosta noissa ei-fyysisen todellisuuden toisissa kentissä, joihin menette nukkuessanne, ja ns. unitietoisuus hyötyy säännöllisistä retkistä fyysisen aineen valvetilaan.

Mutta kerrotaanpa, että se kuvasto minkä näette kummassakin, on perustaltaan mielen tulkintaa ydintietoisuusyksikköjen digitaalisista taajuuskentistä. Se taajuus mitä aivonne vastaanottavat, on digitaalikoodia, symbolien kristallikuvio (X:n ja O:n kaltainen), minkä te tulkitsette kuviksi ja tunteiksi.

Teidän ei ole yhtä vaikeaa hyväksyä, että luotte unenne, kuin että luotte myös fyysisen todellisuutenne, mutta luotte kummankin. Määrittelette myös, onko kumpikin vai toinen totta - vai ei.

Sanomme taas: epäily ja pelko ovat kaksi merkittävää tukostaajuutta, mitkä estävät halujanne ilmentymästä. Hyvin todellisessa mielessä kaikki negatiiviset tunteet ovat perusytimeltään pelkopohjaisia. Pelon voittaminen ja sen korvaaminen rakkaudella - erityisesti itsensä todellisella hyväksynnällä ja rakkaudella - on avaintaajuus, mitä tarvitaan kaksinaisuuden mestariksi tulemisessa. Käpylisäke on sisäänkäyntijärjestelmä jumaluuteen ja se on monimutkainen kristallitietokone, mikä seuloo taajuuksia. Tämä on unohdettua informaatiota. On aika muistaa, aika tietää. On vuosi 2012. Varjoa poistetaan.

Olen Metatron ja kerron teille nämä totuudet. Olette rakkaita.

Ja niin se on … Ja niin se on …

Kutsu


KUTSU 
Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie (Suzan Caroll) (suzanneliephd.blogspot.com)
13.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ylösnousevat sielut,

Me Arcturuslaiset haluamme puhua kanssanne tänään tehtävästänne. Emme kerro teille suoraan, mikä tehtävänne on, sillä tehtävänne löytämis-, muistamis- ja hienovirttämisprosessin kautta löydätte viisautta, voimaa ja rakkautta elää sen. Tehtävänne ei ole työ, mihin menette ja mistä lähdette päivän päättyessä. Tehtävänne on se syy, miksi päätitte ruumiillistua tänä henkilökohtaisen ja planetaarisen ylösnousemuksen otollisena aikakautena.

Ylösnousemus ei ole lahja tai palkkio. Ylösnousemus on valinta ja vastuu olla ajatustensa ja tunteidensa mestari. Jos ette ole oman energiakenttänne mestari, on hyvin vaikeaa astua viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli. Energiakenttänne, tietoisuutenne ylösnousee, sillä maa-asianne on vain astia, minkä tarvitsitte kiinnittämään elämänvoimanne kolmannen/neljännen ulottuvuuden matriisiin. Yksi tärkeä hetki ylösnousemuksessanne on, silloin kun muistatte, että te ETTE ole kehonne. TE olette tietoisuus, joka täyttää kehonne nyt ja limittyy sen kanssa.

Maa-astianne on tietoisuutenne astia ja auranne on magneettikenttä, mikä voi kiinnittää teidät moniulotteiseen tietoisuuteenne. Moniulotteinen tietoisuutenne ei tarvitse lainkaan astiaa 8.-12. ulottuvuudessa ja 5.-7. ulottuvuudessa astianne ei ole enää luotu kolmannen ulottuvuuden alkuaineista ja neljännen ulottuvuuden elementaaleista. Viidennessä ulottuvuudessa astianne on valoa, kun valo on jatkuvasti virtaavaa ja voi välittää korkeimman, ehdottoman rakkauden ilmaisumuotonsa.

Ylösnousemusprosessinne aikana fyysisestä ja eteerisestä astiastanne tulee lisääntyvässä määrin rajoittava. Olette kuin käärme, jonka täytyy luoda vanha nahkansa, tai perhonen joka ei enää halua ryömiä ja on valmis lentämään. Kaipaatte lentämistä, leijumista ja välitöntä itsenne kuljettamista niihin myriadeihin valopohjaisiin viidennen ulottuvuuden todellisuuksiin, joita tulee lisääntyvässä määrin mielikuvitukseenne ja uniinne. Olette epävarma siitä tavasta, millä kuljetatte ja/tai muunnatte kokemuksenne todellisuudesta unienne ja mielikuvituksenne todellisuuteen, mutta miten se tapahtuu, alkaa jatkuvasti vaivata teitä.

Teitä kutsutaan Kotiin. Kutsuhuuto on alkanut ja se voimistuu teidän aikanne joka hetki. Joskus tämä kutsu täyttää teidät ehdottomalla rakkaudella ja valolla, mikä kipuaa sellaisiin väreihin ja kirkkauteen, mitä ette ole koskaan kokeneet, ennen kuin kutsu tuli olemukseenne. Joskus kutsu täyttää teidät tyyneydellä, kärsivällisyydellä ja sisäisellä tiedolla, että kaikki on hyvin. Toisaalta, joskus kutsu täyttää teidät suurella väsymyksellä ja turhautumisella.

Tämä väsymys ja turhautuminen johtuu siitä, että maa-astianne on tullut liian pieneksi, liian rajoittavaksi. Väsytte draamoihin, joita kerran kutsuitte elämäksi, ja kaipaatte todellisuutta, mikä on tahdiltaan rauhallisempaa ja lempeämpää. Kunnianhimo on jättänyt teidät ja omaisuus on "antiikinaikainen" termi, mikä sitoi teidät työn ja hankkimisen todellisuuteen. Ainoa omaisuus mitä arvostatte, on se, mitä teillä on sisällä, ja se mikä antaa teille turvallisen paikan tutkia syvemmin sisäistä matkaanne.

Näin ollen kodistanne on tullut turvasatama sen todellisuuden kiireestä ja hässäkästä, mitä ette enää voi pitää arvossa. Pihanne ja koko luonto ei voi enää olla omaisuutta, sillä se on elävä olento, mitä rakastavasti hoidatte, suojelette ja missä käytte. Syntymäperheenne ja aikuisajan perheenne ehkä ymmärtävät tai eivät sitä prosessia, mikä elää ikuisesti sydämessänne ja mielessänne, mutta sillä ei ole merkitystä teille. Ette tarvitse enää ulkoista vakuuttelua, että "teette oikein" tai "olette hyvä ihminen". Katsotte nyt sisäänpäin vahvistuksen saamiseksi. Itse asiassa nyt etsitte sisältä kaikkea.

Kerran todellisuus oli ulkopuolellanne ja sisäinen elämänne oli vain harhakuva, fantasia tai mielikuvitustanne. Nyt etsitte sisältä opastusta, totuutta ja lohtua. Ne jotka voivat hyväksyä, että olette nyt kummallisen erilainen kuin ennen, jäävät elämäänne, ja ne jotka tuomitsevat teidät tai pelkäävät siirtymäänne, alkavat poistua vähitellen todellisuudestanne. Olette siirtämässä tietoisuutenne todellisuustaajuuteen, mikä on teille tärkeämpi kuin fyysinen tunnustuksen saaminen, maine, lohtu tai hyväksyntä. Näin tehdessänne löydätte riippumattomuuden siitä, minkä kerran tunsitte elämäksi.

Samaan aikaan löydätte uuden määritelmän elämälle, mikä virtaa kerran tuntemaanne elämään, mutta laajenee paljon niiden rajojen, harhakuvien ja esteiden yli, jotka olivat osa päivittäistä todellisuuttanne. Aina silloin tällöin pelkoa noruu tietoisuuteenne ja tunnette sen kuin ankkurin, joka kiinnittää teidät todellisuusaistimukseen, mikä sulkee sydämenne ja himmentää mielenne. Onneksi yhteys korkeamman taajuuden ilmaisumuotoihinne voi päästä muistiinne ja muistuttaa teitä siitä, kuka OIKEASTI olette.

Kyllä, muistatte, kuka olette nyt. Kun menneet ja rinnakkaiset 3D-todellisuudet alkavat virrata tajuntaanne, elossa olemisen suuri merkitys saa uuden merkityksen. Kuolema ei ole enää pelkoa häviämisestä, vaan ainoastaan nykyisen todellisuusilmaisunne keskeytystä. Kun tunnette suuren transformaation sisällänne sekä lupauksen tietoisesta uuden ja korkeamman todellisuusilmaisun luomisesta, arvostatte elämää, joka on kerran ollut taakka täynnä pelkoa ja haasteita.

Muistatte nyt, että pelko oli huomionne valinta ja haaste oli vihkimys, mikä työnsi teitä eteenpäin ylösnousemuspolullanne. Ylösnousemus ei kuitenkaan ole enää polku eikä prosessi. Ylösnousemus on jokainen ajatuksenne, jokainen tunteenne ja valintanne reagoida, toimia ja käyttäytyä. Ylösnousemus on jatkuvaa irtipäästämistä siitä, mikä on saatu valmiiksi, ja sen todellisuuden jatkuvaa tunnustamista/tunnistamista, mitä TE luotte.

Kaikki mitä elämässänne tapahtuu nyt, on ylösnousemuksenne tekijä, eikä ole ketään ihmistä, mitään paikka, tilannetta tai asiaa, mikä on tärkeämpi kuin henkilökohtainen ja planetaarinen muuntuminen takaisin ITSEEN. Haasteista tulee kasvutilaisuuksia. Pelosta tulee sellaista, mitä herpaantumatta muunnatte rakkaudeksi. Ja aika mikä kerran vangitsi teidät velvollisuuksiin ja tehtäviin tai antoi teille hetken rakkautta ja onnellisuutta, hämärtyy NYT-hetkeksi.

Näin ollen havainnoistanne poistetaan "välimatka" siltä väliltä, kuka olette ja kuka teistä on tulossa, mitä haluatte ja mitä koette, missä olette ja minne olette menossa, miten pääsette sinne ja miten olette jo saapuneet perille ja miksi elämänne ei muutu, vaikka mitä TEKISITTE. Tuo välitila ei ole enää este, mikä teidän on selvitettävä, kuten se oli ennen.

Ollen oman energianne mestari voitte välittömästi muuntaa minkä tahansa tilanteen pelkästään muistamalla, kuka olette. Kuitenkin nyt-hetkessänne osa sitä, "kuka olette", on fyysinen kotelonne sekä Äiti Gaianne fyysinen kotelo. Siksi aivan kuten käärmeen on oltava paikallaan luodakseen liian pieneksi tulleen nahkansa ja aivan kuten toukan on hävittävä koteloonsa tullakseen perhoseksi, teidän täytyy "sulkea" fyysiset toimintonne niin usein, kuin on tarpeellista.

Muistakaa, että te ette sopeudu ainoastaan uuteen kehoon. Sopeudutte myös uuteen planeettaan ja uuteen todellisuuteen. Jokaisella valinnallanne ja päätöksellänne astutte uuteen mahdollisten todellisuuksien asteikkoon. Monet näistä todellisuuksista ovat paljon korkeampaa taajuutta. Siksi teidän on kalibroitava tietoisuutenne näihin korkeampiin todellisuustaajuuksiin jokaisella ajatuksellanne ja tunteellanne. Valitettavasti jotkut tilanteet alentavat edelleen tietoisuuttanne ja teidän on taisteltava päästääksenne irti pelosta ja muistaaksenne ITSENNE. Näiden haasteiden jälkeen teidän täytyy levätä. Kummassakin tapauksessa on jatkuva tarve olla paikallaan, jotta voitte integroida uutta ja päästää irti vanhasta.

Lisäksi päästätte irti aikasidonnaisesta kolmannen ulottuvuuden ajattelusta ja opitte ajattelemaan tai muistatte ajatella moniulotteisesti. Päästätte irti myös inhimillisen rakkauden tuomitsemisesta ja ehdoista ja opitte elämään ehdottomassa rakkaudessa. Jos tässä ei ole jo tarpeeksi, niin te ette muunna ainoastaan tätä fyysistä todellisuutta, vaan myös kaikki fyysiset todellisuudet, joita olette kokeneet Gaian keholla. Viimeisenä muttei ehdottomasti vähäisimpänä muunnatte itse planeettaa.

Kyllä, planeetta on "hän", olentomuoto. Hän, Gaia, haluaa palata viidenteen ulottuvuuteen, missä hän voi yhdistyä jumalaisen täydentäjänsä, muodottoman henkiolennon, kanssa. Yhdessä he voivat taas tulla moniulotteiseksi tähdeksi. Hän on ollut äitinne lukemattomien inkarnaatioiden ajan ja olette päättäneet palvella häntä uudestaan ja uudestaan. Nyt henkilöt ja planeettaa YHTENÄ olentona palaa korkeampaan ilmaisumuotoonsa. Myös teidän jumalaiset täydentäjänne asettuvat riviin viidennen ulottuvuuden kynnykselle yhteenliittymistä varten, kun galaktiset ja taivaalliset esi-isänne kurkottavat syleilemään teitä.

Olemme kattaneet teille pöydän, kynttilät on sytytetty ja musiikki soi. Juhlat alkavat ja olemme valmiina syleilemään teitä!

Arcturuslaiset
lähde: www.adonai.fi

Siihen luottaminen mitä on


Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuudentytär (gaiadaughteroftruth.blogspot.com)
14.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Monille teistä on haastavaa olla todella hiljaa paikoillaan. Nauttia hetki siitä, mitä on - ei mitään enempää eikä mitään vähempää.

Tämä pätee myös niihin teistä, jotka ovat erittäin hyviä olemaan nykyhetkessä.

Nimittäin läsnäolevan hetken keskellä mielellänne on taipumus rynnätä menneisyyteen tai juosta kohti tulevaisuutta …

"Mitä jos olisin tiennyt sen silloin?", "Mitä tämä merkitsee minulle juuri nyt?", "Miten tämä hetki määrittelee huomistani?", "Tietäen sen, mitä tiedän nyt, olisiko elämäni erilaista tänään, jos olisin sanonut tämän tai tehnyt tuon?"

Jos voisitte fyysisesti tuntea koko sen "matkan", mitä mielenne kulkee päivittäin, olisitte äärimmäisen hämmästynyt - ja uupunut.

Olet juuri siinä, missä sinun tarvitsee olla. Kyllä, sinulle esitellään valinta- ja päätöstilanteita joka päivä, mutta ne ovat johtaneet sinut tähän. Ja silloinkin kun ajattelet, että olisit voinut tai sinun olisi pitänyt käyttäytyä eri tavalla menneisyydessä, todennäköistä on, että valitsit parhaan mahdollisen toimintasuunnan tuolloisen tilanteen pohjalta.

Varmasti voit uskoa siitä katsoen, missä olet tällä hetkellä, että elämäsi olisi hyvin erilaista, jos olisit tiennyt 20 vuotta sitten sen, mitä tiedät nyt - esimerkiksi.

Mutta olisiko tuo ihminen silloin tunnistanut, miten arvokas tämä näkemys oli? Olisiko nuorempi sinä nähnyt sen lahjan? Vaalinut sitä? Ottanut vastaan sen? Olisitko luottanut silloin tähän tietämiseen koko olemuksellasi niin kuin nyt?

Ja toisinaan jotain tapahtuu täysin tyhjästä ja huomaatte yrittävänne ymmärtää (analysoida), mitä se kaikki merkitsee, sen sijaan että olette pelkästään hetkessä. Nauttikaa siitä. Oppikaa siitä. Inspiroitukaa siitä. Se on vain, mitä on, riippumatta siitä, mikä kierre teillä on houkutusta antaa sille. Se kasvaa siksi, mitä sen on tarkoitus olla, jos luotatte siihen.

Muistakaa, että te ette voi pakottaa vaahteransiementä kasvamaan tammeksi. Se osaa olla vain vaahtera. Se on kaikki, mitä se voi koskaan olla. Teidän on arvostettava vaahteraa, vaikka olisitte pitäneet tammea parempana. Antakaa sille aikaa ja saatatte huomata, että olette paljon tyytyväisempi siihen, mitä teillä on tai mitä teille on annettu kuin siihen, mitä luulitte haluavanne.

Luottakaa, että teille esitellään aina se, mitä teidän tarvitsee olla hetkessä tai miksi teidän on tarkoitus kasvaa.

Ja tapahtumien ruotiminen niiden ymmärtämiseksi on kuin orastavan kasvin laittamista laatikkoon luontoon jättämisen sijasta. Ilman vettä ja valoa se vain kuihtuu ja kuolee. Ja teille jää vain se mahdollisuus, mitä se olisi voinut olla, jos olisitte jättäneet sen luonnolliseen ympäristöönsä kehittymään täyteen potentiaaliinsa.

On edelleen erittäin intensiivistä aikaa. Jotkut tuntevat sen enemmän kuin toiset.

Tämä intensiivisyys on hyvä asia siinä mielessä, että se saa monet teistä lopettamaan aidalla istumisen ja hyppäämään mukaan. Tekemään (lopultakin) päätöksen ilman aavistustakaan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Myös ilman odotuksia. Olematta edes varma, miksi teitte tämän päätöksen toisen sijasta hyvin pitkän päättämättömyyden jälkeen, menitte vain sen mukana.

Vaikkei paljossa olekaan mitään tolkkua, luotatte, että lopulta on.

Voi olla hyvin haastavaa luottaa siihen, mitä on, silloin kun se näyttää epäloogiselta ja vähän pelottavalta - silloin kun ette ymmärrä, miksi teette, mitä teette, mutta olemuksenne kertoo teille, että tänne teidän pitäisi mennä. Silloinkin kun se merkitsee kurssin muuttamista, kun olette melkein perillä siellä, minne luulitte olevanne menossa.

Tämä on suurta yhdistymisaikaa. Monin tavoin maailmanne on täyteen ladattu ja te alatte päättää, missä ja miten haluatte latautua. Kuten vaihtaessanne junaa keskellä matkaa ette ehkä ole täysin varma, miksi teette sen - tiedätte vain, että se tuntuu oikealta ja todelta.

On nimittäin täysin hyväksyttävää olla ymmärtämättä kaikkea. Modernissa maailmassanne on kyse informaatiosta, tietämisestä, kaiken tasalla olemisesta ja tolkun saamisesta kaikessa, mitä tapahtuu maailmassanne ja olemuksessanne.

Mutta elämässä ei ole monin tavoin tolkkua. Jollain tavalla halunne ymmärtää kaikkea kumpuaa tarpeestanne kontrolloida kontrolloimatonta.

Silloin kun olette yhteydessä omaan olemukseenne, te vain tiedätte, minne mennä. Vaikka olisi monia asioita, joita ette voi tajuta, tunnette tyyneyttä, luottamusta ja rauhaa. Olette rento totuudellisuudessa, silloinkin kun totuutta on vaikea puhua. Tunnette sen kehossanne, kun tekonne/sananne ovat harmoniassa olemuksenne kanssa tai eivät ole.

Vain tämä teidän todellisuudessa täytyy tietää. Sillä hyvin paljon maailmassanne on havaitsemista. Kehonne kertoo teille, voitteko luottaa siihen, mitä näette ja kuulette.

Kun asiat avautuvat, saatte lisätilaisuuksia testata intuitiotanne. Ei nähdäksenne, onko se oikeassa, vaan enemmänkin liittyen halukkuuteenne luottaa siihen. Hypätäksenne tuolta itseluottamuksen kielekkeeltä ilman verkkoa tai laskuvarjoa. Tietämättä, mihin se johtaa teidät tai huolehtimatta siitä, mihin päädytte. Pelkkä siihen luottaminen auttaa teitä menemään sinne, mihin teidän tarvitsee mennä, löytämään itsenne sellaisena, kuin todella olette.

Intuitiossa ei aina ole tolkkua. Monta kertaa se menee käsitteellistä logiikkaa vastaan. Kehottaa teitä kääntymään ympäri, silloin kun teidän pitäisi loogisesti mennä eteenpäin. Tai hyppäämään sekaan, silloin kun teidän loogisesti pitäisi juosta toiseen suuntaan.

Kehonne ei valehtele. Voitte tehdä päätöksiä vastoin kehoviisauttanne, mutta silloin kun asiat hajoavat tai niistä ei tule haluttuja tuloksia, niin oletteko oikeasti kovinkaan yllättynyt?

Intuitio auttaa teitä näkemään, että tilanteet/ihmiset eivät ole aina sitä, miltä näyttävät. Monille teistä on kuitenkin haastavaa luottaa sellaiseen, mitä ette voi koskettaa tai tietää varmasti.

Intuitioonne luottamisessa on kyse itseenne luottamisesta. Siinä on kyse myös oppimisesta tuntemaan ja olemaan läsnä. Nykyhetken energian kokemisesta - ei sen energian, mikä kerran oli tai mikä voisi olla tai tulee olemaan.

Läsnäoleva hetki on kaikki, mitä teillä on. Nauttikaa siitä. Vaikka tiedätte, että aurinko nousee huomenna, ette voi sanoa varmaksi, oletteko näkemässä sitä.

Tässä on kaikki.

Paljon valoa ja rakkautta kaikille.
lähde: www.adonai.fi

perjantai 25. toukokuuta 2012

Mikä merkitys on vuodella 2012

Vuoden 2012 talvipäivänseisaus on merkkinä vanhan aikakauden päättymisestä ja jonkin uuden alkamisesta. Se päättää 26000 vuotta kestäneen astrologisen syklin ja aloittaa uuden. Silloin alkaa myös 20-vuotinen siirtymävaihe. Maapallolle on jo alkanut virrata uutta, korkeampaa energiaa valmistelemaan odotettuja muutoksia, ja tuona kyseisenä vuonna maapallolle virtaa valtavasti valoa. Lady Gaia, suuri enkeli, joka vastaa maapallosta, on julistanut että maapallo kaikkine asukkeineen avartaa tietoisuuttaan, joten jos olet valmis, sinulla on poikkeuksellinen henkisen kasvun mahdollisuus, ainutlaatuinen tilaisuus tässä ajassa. Sinua onkin valmisteltu siihen jo satoja vuosia. 

Miksi muutokset tapahtuvat vuonna 2012?

Joka 26000 vuoden välein, tai tarkemmin sanoen 25920 vuoden välein, muodostuu harvinainen ja poikkeuksellinen astronominen kuvio maapallon, auringon ja linnunradan kesken, kun aika seisoo hetken paikoillaan. Aika tunnetaan kosmisena hetkenä, tuntemattomuuden ja ihmeiden hetkenä, jolloin voi tapahtua asioita, jotka ylittävät ihmismielen käsityskyvyn. Nykytietojen mukaan planeetat Neptunus, Pluto ja Uranus ovat liittymässä kuvioon. Odotettu henkisyyden kiihtyminen saattaa tuntua ihmisistä hitaalta, mutta kosmisesta näkökulmasta se tapahtuu hyvin nopeasti. 


Muinaiset sanskritinkieliset kirjoitukset kuvailevat tätä kosmista hetkeä taukona Brahman, Jumalan, uloshengityksen ja sisäänhengityksen välillä. Erään astrologin mukaan Neptunus edustaa korkeampaa henkisyyttä, Pluto täydellistä muutosta ja Uranus muutoksia yleensä, ja että yhdessä nämä energiat vaikuttavat planeettaan vahvasti. Kyseisessä hetkessä on mahdollisuus valtavalle tietoisuuden muutokselle ja meitä pyydetäänkin käyttämään näitä energioita viisaasti.
  

Mitä Enkelit tekevät talvipäivänseisauksen hetkellä vuonna 2012?

Enkelit kerääntyvät yhteen auttaakseen teitä ottamaan vastaan ne uudet energiat, jotka ovat silloin käytettävissänne. He pyytävät teitä valmistautumaan. Pyhitä aikaa rukoilemista ja mietiskelyä varten, tai jos se tuntuu sinusta vaikealta, sytytä sen sijaan vaikka kynttilä ja pyydä jumalallisia voimia avuksesi. Saatat mieluummin käydä kävelyllä luonnon hiljaisuudessa, mutta huomioi tuona merkittävänä päivänä henkisen kasvusi mahdollisuudet - sama koskee kaikkia muitakin olentoja koko planeetalla. 

Mitä tulee tapahtumaan talvipäivänseisauksena vuonna 2012? 

Tämän hetken arvio on, että jotkut ihmiset siirtyvät neljänteen ulottuvuuteen, ja ne ylösnousevat, jotka ovat siihen valmiit. Eräät jotka voisivat ylösnousta, jäävät kuitenkin maapallolle opastamaan havahtuvia ihmisiä. Enkelit eivät odota äkillisiä tai dramaattisia muutoksia. Kosminen hetki ja ulottuvilla olevat energiat tarjoavat valaistumiselle poikkeukselliset mahdollisuudet. Odotettavissa on, että miljoonat sielut käyttävät tätä ainutlaatuista henkistä tilaisuutta hyväkseen.
  

Mitä neljänteen ulottuvuuteen siirtyminen tarkoittaa?

Kun avarrat tietoisuuttasi neljännen ulottuvuuden tasolle, sydänchakrasi avautuu. Avoimin sydämin et voi satuttaa muita elämänmuotoja, koska tiedät vahingoittavasi itseäsi, jos teet niin. Etsit rauhaa, sillä näkökulmasi on silloin maailmoja syleilevä ja kosminen. On ennakoitu, että rauhanliikkeet saavat kannatusta tuossa ajassa. 

Mitä viidennessä ulottuvuudessa eläminen merkitsee? 

Siihen kuuluu sen oivaltaminen, että olet osa Ykseyttä, ja silloin kohtelet muita niin kuin toivoisit heidän kohtelevan sinua.
  

Mitä ylösnouseminen tarkoittaa?

Kun siirryt korkeampaan värähtelytaajuuteen, tuot enemmän sielusi valoa elämääsi. Saatat kantaa niin paljon jumalallista energiaa mukanasi, ettei sinulla ole enää fyysistä kehoa, joten silloin voit valita, että siirryt tuonpuoleiseen. 

Mayalaiset pitivät 21. joulukuuta vuonna 2012 Luomisen päivänä. Mikä Luomisen päivä on ja tapahtuuko silloin oikeasti jotakin?

Mayalaisen kulttuurin viisaat ennustivat, että Luomisen päivänä vallitsevat energiat herättävät kundaliinivoiman monissa ihmisissä. Se aktivoi jälleen kerran heidän kaksitoista chakraansa, jotka toimivat täydellisesti Atlantiksen kultaisena aikakautena mutta sulkeutuivat suuren sivilisaation rappion myötä. Sen myötä kun näiden ihmisten korkeammat chakrat avautuvat, heidän geneettiset muistonsa heidän omasta todellisesta jumaluudestaan palautuvat ja he kokevat jälleen kerran, että kaikki on mahdollista. Valo, jota he ammentavat Alkulähteestä, heijastuu heidän chakrojensa lävitse ja kulkeutuu alas aina maatähti-chakraan saakka, joka sijaitsee heidän jalkojensa alla. Se puolestaan yhdistää heidät voimalinjojen välityksellä suoraan pyramideihin. 
Pyramidit ovat kosmisia tietokoneita, jotka toimivat myös jakeluasemina ja energiageneraattoreina, mutta ne ovat menettäneet tehonsa. Kun ihmiskunnan valo yhdistyy taas niihin ja lataa ne Alkulähteen energialla, avarampi tietoisuus herää maapallolla uudelleen. 

Jos riittävän moni ihminen avautuu valaistumiselle ja rakkaudelle, näin todellakin tapahtuu. Muutos ei ole yhtäkkinen, mutta prosessi käynnistyy. 

Mikä Plejadien Suuri kalenteri on? 

Se on kosminen kalenteri, joka perustuu Plejadien (Seulasten) liikkeisiin. Kalenteri päättyy 21. joulukuuta 2012. Korkeita energioita virtaa maapallolle nyt muista galakseista. Ne tulevat Plejadien kautta, jotka toimivat muuntimena, jotta ihmiset ja eläimet selviäisivät voimasta, jota heille on välitetty. Monet tähtilapset, joiden sielut ovat kotoisin muista tähdistä ja galakseista, viettävät aikaa Plejadeilla omia värähtelyitään säätäen ja maapallon asioita opiskellen ennen kuin syntyvät lapsiksi ihmisäideilleen. Vuoden 2012 jälkeen nämä korkeaviritteiset lapset voivat inkarnoitua suoraan maapallolle, sillä heidän äitiensä värähtelyt vastaavat silloin heidän värähtelyjään. 

Tuleeko maapallolle sieluja muuta kautta kuin Plejadeilta? 

Kyllä tulee. Muilla planeetoilla, tähdillä ja galakseilla on koulutuskeskuksia. Monet valotyöntekijät ovat esimerkiksi opiskelleet valaistumista Orionin yliopistossa ennen maapallolle tuloaan. Siriuksessa voi opiskella teknologiaa ja parantamista. Andromedassa tai Venuksessa saa sydänkeskuksen koulutusta, ja jotkut kouluttautuvat Marsissa käyttääkseen voimaansa soturin tavoin vähäosaisten, heikkojen ja puolustuskyvyttömien puolustamiseen. On myös niitä, jotka ovat opiskelleet useissa kosmisissa yliopistoissa ennen kuin ovat tulleet maapallolle nykyisiin tärkeisiin tehtäviinsä 

Jos vastaava astrologinen kuvio aiheutti tuhoa aiemmin, miksi vuonna 2012 ei tapahtuisi niin? 

Aiemmin ihmisten tietoisuus oli niin karkea, että kun taivaalla syntyi samanlainen tähtikuvio, syttyi sotia ja tapahtui luonnonmullistuksia. Tuolloin se ei oikeastaan vaikuttanut koko kosmokseen. Nyt asiat ovat kuitenkin toisin. 


Muutos, joka maailmassanne on nyt tapahtumassa, on makrokosmoksen mikrokosmos, sillä koko maailmankaikkeuden on määrä kohottaa värähtelytaajuuttaan. Maapallo sijaitsee sen sydämessä ja siksi se on keskeisessä osassa maailmankaikkeuden kehityksen kannalta. Lady Gaia on nyt julistanut, että koko planeetta ja kaikki sen asukit siirtyvät kolmannesta ulottuvuudesta neliulotteiseen värähtelytaajuuteen. Se merkitsee suurta muutosta, jollaista ei ole tapahtunut ikuisuuksiin. Koska maapallon nykyiset karkeat värähtelyt pidättelevät koko maailmankaikkeutta, ihmiskuntaa autetaan nyt erittäin paljon. Koko kosmos luottaa teihin! 

Millaista apua maapallolle tarjotaan vuoteen 2012 valmistautumisessa? 


Universaalin julistuksen vuoksi maapallo alkaa ylösnousta vuonna 2012, ja myötävaikuttavat astrologiset kuviot on järjestetty valmistamaan ihmiskuntaa tulevaa varten.



Harmonic Convergence -tapahtuma vuonna 1987 herätti korkeampia energioita ja kohotti yleisesti ihmisten tietoisuuden tasoa. Harmonic Concordance vuonna 2004 toi lisää jumalallista feminiinistä energiaa, joka herätti myötätuntoa ja avasi sydämiä.


On muodostumassa harvinainen ja suotuisa Venuksen kaksoistransiitti. Venus kulki auringon yli Harmonic Concordancen aikaan 8. kesäkuussa 2004. Sama toistuu 6. kesäkuuta 2012. Tämä erityinen kuvio tarjoaa valtavia mahdollisuuksia henkiselle kasvulle. Se alkaa tasapainottaa sisäistä maskuliinista ja feminiinistä energiaa sekä yksilöissä että yhteisöllisessä tietoisuudessa. Siihen sisältyy mahdollisuus kiihdyttää sekä yksilön että koko planeetan ylösnousemusta. Jotta tämä kaikki tapahtuisi, sinun tulee olla valmis kohottamaan värähtelytasoasi ja todella arvostamaan kaikkia elämänmuotoja.

  • Joulukuun 21. päivänä 2012 muodostuu erityisiä tähtikuvioita.
  • Enkeleitä saapuu runsain mitoin maapallolle auttamaan ihmisiä ennennäkemättömällä tavalla.
  • Yksisarviset ovat palaamassa auttamaan ihmisiä, jotta he löytäisivät oman jumalallisen minänsä.
  • Delfiinien ja valaiden viisauteen kiinnitetään huomiota.
  • Korkeavärähteisiä lapsia syntyy ja vanhoja sieluja palaa maapallolle.
  • Tekemällä oman osuutesi et ainoastaan auta muita sieluja sekä koko planeettaa vaan myös oma elämänpolkusi rikastuu entisestään.

Mitä tapahtuu niille, jotka eivät ole valmiita siirtymään korkeampaan tietoisuudentilaan?


Jos et ole valmistautunut, et löydä avointa porttia ja tämänkertaisen inkarnaatiosi päätteeksi jatkat sielusi matkaa toisella kolmiulotteisella planeetalla, jolla on yhä olemassa kipua ja karkeamman tietoisuuden luomaa erillisyyttä. 


Maorit, Afrikkalaiset ja Pohjois-Amerikan intiaanien shamaanit ennustavat, että tietoisuudenmuutosta edeltää 25 vuoden pituinen puhdistautumisaika. Onko näin? 


Kyseinen puhdistautuminen on jo käynnissä. 


Mihin 25-vuotinen puhdistautumisaika liittyy? 


Elokuussa 1987 oli astrologinen kuvio, joka tunnetaan nimellä Harmonic Convergence. Tuolloin monet valotyöntekijät kiipesivät kukkuloiden laelle tai pyhille paikoille rukoilemaan ja mietiskelemään pyytäen apua maapallolle. Rukoilijoiden taivaisiin lähettämä valo oli niin voimakas, että St. Germain, valaistunut mestari, vahvisti ihmisten avunpyyntöä ja lähetti rukoukset Alkulähteelle. Jumalallisen armon myötä hänen oli mahdollista palauttaa kaikille ihmisille Violetti liekki, joka muuntaa kielteistä energiaa ihmisten ympäriltä. Vaikka Violetti liekki olikin jo joidenkin ihmisten käytössä, sen tuleminen kaikkien ulottuville aloitti 25-vuotisen puhdistumisajan.

Siitä lähtien Gaia on itse poistanut itsestään myrkkyjä, epäinhimillisyyden luomaa karmaa. Hän on tehnyt sen maanjäristysten, tulivuortenpurkausten, hurrikaanien, tulvien, tsunamien, tulipalojen, levottomuuksien ja katastrofien muodossa, joiden myötä planeetalta on lähtenyt paljon sieluja, jotka ovat vieneet mukanaan kielteistä energiaa henkimaailmassa eheytettäväksi ja parannettavaksi. Traumaattisten kokemusten synnyttämät vilpittömät rukoukset ympäri maailman ovat auttaneet puhdistamaan jokaista mannerta. Ja silti on vielä paljon tehtävää. 

Onko Violetti liekki sulautunut Hopealiekkiin ja miksi? 

Enkelit ovat tarkkailleet ihastuneesti ihmetellen, miten valotyöntekijät ovat omistautuneet puhdistamaan omia energioitaan ja parantamaan muita. Sen johdosta tehtiin toinen hyväntahtoinen jumalallinen ele, ja Armon ja sopusoinnun hopeasäde sulautui Violettiin muutoksen liekkiin. Violetti Liekki poistaa kielteisyyttä. Hopeasäde tuo mukanaan jotakin suurempaa ja kauniimpaa vanhan tilalle. 

Mikä on viisiulotteinen Kullanhopeinen violetti liekki? 

Kultainen säde on nyt sulautunut Hopeanviolettiin liekkiin. Se lisää viisautta, enkelimäistä rakkautta ja suojelusta muutoksen ja sopusoinnun hyveisiin -¬ todella väkevä yhdistelmä, joka avartaa tietoisuuttasi viidenteen ulottuvuuteen. 

Miten Kullanhopeista Violettia Liekkiä käytetään
  1. Missä ikinä oletkaan, voit aina pyytää apua Kullanhopeiselta violetilta liekiltä. Ajattele mielessäsi liekkiä, jossa on kaikki vivahteet violetista purppuraan, hopeaan ja kullankimallukseen. Näe se mielessäsi.
  2. Näe miten se ympäröi riitaisat ihmiset.
  3. Lähetä se ihmisille, jotka ovat sairaita, heikkoja ja poissa tolaltaan. Jos fyysisessä kehossasi on jotakin vikaa, anna Kullanhopeisen violetin liekin liennyttää kyseinen kehosi osa.
  4. Jos olet vihainen, peloissasi tai muutoin kielteisen tunteen valtaama, kuvittele liekki ympärillesi. Tunne miten se liottaa vanhaa pois ja korvaa sen onnellisuudella. Voit tehdä saman muillekin.
  5. Lähetä liekki sellaisiin paikkoihin, joissa on ollut sotaa tai mullistuksia.
  6. Kuvittele miten liekki liikkuu sähkölinjoja, puhelinlinjoja ja internetiä pitkin verkostoja puhdistaen.
Olenko minä vielä täällä vuoden 2012 talvipäivänseisauksen jälkeen?

Se riippuu niistä päätöksistä, jotka sielusi on tehnyt. Vaikka monet päättävätkin lähteä tästä kolmiulotteisesta todellisuudesta ennen kyseistä päivää tai pian sen jälkeen, suurin osa ihmisistä jää. 

Kannattaako kerätä eläkesäästöjä? 

Olet yhä vastuussa omasta taloudestasi kultaisinakin vuosinasi. Voit joko säästää eläkepäiviäsi varten tai avata sydämesi runsaustietoisuudelle ja ilmentää itsellesi vaurautta. Maailma on yhä olemassa, vaikka muutoksia tuleekin. 

(Lähde: Tähtisilmä -blogi, http://tahtisilma.blogspot.com/2012/03/mika-merkitys-on-vuodella-2012.html)

kaksoisliekit ja sielunkumppanit

Kirjoittanut Sandy Stevenson (lightascension.com)
Vuodelta 1997
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Kaksoisliekki on puolikkaasi. Kehityksen tietyssä kohdassa jokainen sielu jakautuu feminiini- ja maskuliinienergiaan ja alkaa oppia kahta eri polkua pitkin. 

Voisit olettaa, että kaksoisliekkisi on hyvin samanlainen kuin sinä, mutta näin ei ole. Nämä kaksi oppivat hyvin eri suunnissa, joten lopullisen jälleentapaamisen tapahtuessa kumpikin saa kaiken opitun. Ne täydentävät toisiaan.
 

Kun jakautuminen tapahtuu, kaksoset yhdistyvät vain hyvin satunnaisesti, joskus fyysisessä muodossa. Tämän jälleenyhdistymisen päätarkoitus on heijastaa toisilleen, että ne ovat saavuttaneet tietyn pisteen evoluutiossaan. Tämä oppiminen jatkuu, kunnes kumpikin on saanut kaiken opin, mitä voidaan saada tässä erillismuodossa. Tässä kohtaa ne tuntisivat integroituneensa ja itsensä kokonaiseksi eivätkä enää tuntisi suurta tarvetta olla kaksosensa tai kenenkään muun kanssa. 
 
Kehittyneemmällä sielulla on normaalia, että vain toinen kaksosista on fyysisesti inkarnoituneena samalla aikajaksolla.  

Toinen pysyy tavallisesti inkarnoitumattomana auttaakseen kaksosensa energian tasapainottamisessa. 

Tämä tekee olemisen helpommaksi sille, joka on inkarnoituneena. Vain 4%:lla sieluista on kumpikin kaksonen inkarnoituneena ja nämä ovat usein eri paikoissa maan päällä. Prosenttiosuus on vähän suurempi sieluilla, jotka eivät ole vielä saaneet loppuun oppimista erillään kaksosestaan. Vaaditaan melkoista muutosta energiatasapanossa kaksosten tavatessa, joten ne eivät ole usein yhdessä fyysisessä muodossa. 
 
Sinusta on ehkä surullista ajatella, ettei kaksosesi ole ehkä inkarnoituneena tänä aikana, koska haluat jakaa elämäsi hänen kanssaan. Tämä voi heijastaa epätäydellisyyttä, mikä on Sinussa vielä läsnä. 

Itse asiassa jaat elämäsi hänen kanssaan, vaikket fyysisessä muodossa. 

Tulet havaitsemaan, että näkemyksesi tarpeesta, menettämisestä, ajasta ja paikasta ovat luonteeltaan kolmatta ulottuvuutta. Se ajatus, että olet jonkun kanssa vain silloin, jos hän on kehossa, jonka voit nähdä, ei ole Hengen näkökulma. Kaikki kaksoset ovat energiakontaktissa - tämän määrä riippuu siitä, oletko herännyt ja värähtelet riittävällä taajuudella. Monet ovat telepaattisessa yhteydessä toistensa kanssa. Ei ole mitään jumalaista lakia, joka estää ketään kommunikoimasta täysin kaksosensa kanssa. Voit pyytää "minä olen" -olemustasi tai ylösnousseita mestareita auttamaan sinua tässä.
 
Kaksoisliekkien välistä Rakkautta ei voi kuvata maan kielellä. Se on absoluuttinen Ehdottoman Rakkauden tila ja inkarnoituneena ei ole kapasiteettia kuvitella tätä uskomatonta Rakkaustasoa täysin. 

Inkarnoiduttuaan tänne pitkäksi ajaksi on joskus vaikeaa ajatella niin Suurta Rakkautta. 

Siinä on läsnä absoluuttinen/täydellinen rakkaus. Tämän lisäksi kuvittele tilanne, missä tunnet toisen ja ymmärrät toista niin täysin, ettei ole mitään, mitä hän voi koskaan sanoa tai tehdä, mikä järkyttäisi sinua. Tämä johtuu siitä, että näet selkeästi äärettömän polun, mikä on johtanut teidät kummankin tähän pisteeseen.
 
Sielunkumppani ei ole kaksoisliekkisi. Sinulla on niitä useita, usein 6-12, ja näiden ydinsieluperheesi rakkaiden kanssa usein inkarnoidut hyvin läheisiin suhteisiin monissa elämissä. 

Ne ovat usein äitejä, puolisoita, veljiä ja läheisiä ystäviä, jotka auttavat meitä suuresti oppimis- ja kasvuprosessissa. 

Sielukumppanien välillä on suurta Rakkautta ja tämän vuoksi ne voidaan helposti sekoittaa kaksoisliekkiin. Siinä missä monia kaksoisliekkejä ei ole inkarnoituneena samaan aikaan, jokaisella valotyöntekijällä on useita sielunkumppaneita inkarnoituneena ja monien on tarkoitus olla yhdessä.
 
Tässä viimeisessä fyysisessä inkarnaatiossa monet sielunkumppanit auttavat toisiaan tuomaan esiin syvempiä tunnetasoja, joista tarvitsee päästää irti. 

Vaaditaan usein jotakuta niin läheistä kuin sielunkumppani - sen suuren rakkauden kera, mikä on näiden kahden välillä - kyetäkseen pääsemään tarpeeksi syvälle nostamaan nämä haudatut alueet näkyville. Jos lempeämmät taktiikat eivät toimi näiden alueiden vapauttamisessa, joskus sielunkumppanin on jätettävä toinen.
 
Tämä voi olla hyvin musertavaa ja vaikuttaa tavallisesti uskomattomalta kaikille osallisille, kun usein näiden kahden ihmisen välinen suuri Rakkaus on ilmeistä kaikille. Tämän teon tuomitsevat usein ankarasti sekä jätetty kumppani että monet ystävät ja perhe. 

Se on kuitenkin Suuri Rakkauden Teko, johon usein ovat valmiita vain Sielunkumppanit. Jos ajattelet suurempaa kuvaa, pystyt näkemään ehdottoman tarpeen sellaisen liikkeen taustalla. Suurempaan kuvaan sisältyy kaksoisliekki, elämän loppuunsaattaminen maan päällä ja ylösnouseminen.
 
Kun kukin valotyöntekijä saa valmiiksi tehtävät ja kaikki sopimukset, hän liittyy yhteen kaksoisliekkinsä tai jumalaisen vastakappaleensa kanssa ja nuo kaksi tekevät ylösnousemuksensa yhdessä.  

Ne kulkevat prosessin läpi, mikä tunnetaan ylösnousemusliekkeinä ja mikä on transformaation valoenergia. Ylösnoussut mestari Serapis Bey on tämän ylösnousemusseremonian valvoja, joka käyttää viidennen säteen puhtauden valkoista transformaatioenergiaa.
 
He menevät kotiin. Koti voi olla eri paikka eri ihmisille, koska jokaisen olennon evoluutio on erilainen. Mikä tahansa se on - jokin ulottuvuus, planeetta, galaksi, toinen universumi tai paluu Jumalan valtaistuimelle - sydämen syvä paikka antaa uskomattoman oikeuden ja lämmön tunteen sisällä. 

Sinulla on ehkä ollut elämässäsi hetkiä, jolloin laukaistiin muisto tästä paikasta ja tunsit syvää kaipausta, surua tai voimakasta halua olla jossain, mitä et pystynyt tietoisesti tajuamaan tai määrittelemään.
 
Voi olla, että Sinä ja Kaksoisliekkisi päätätte pitää uskomattoman pitkän loman (kuten ikuisuus tai pari!) työtehtävänne jälkeen täällä. 

Koska kaikki luominen on välitöntä viidennessä ulottuvuudessa ja sen yläpuolella, voitte kirjaimellisesti luoda mitä vaan. Jos kumpikin Teistä haluaisi jakaa muutaman sata vuotta (tai viisi minuuttia) upealla, trooppisella paratiisisaarella, jossa näkyy henkeäsalpaava auringonlasku upean meren yli, niissä hienostuneissa väreissä joita näkee korkeammissa ulottuvuuksissa, se on vain ajatuksen päässä. Jos haluatte mennä kotiin tai rynnätä tutkimaan uusia palveluroolimahdollisuuksia, niin sitten on.
 
Jos pystytte uneksimaan sen, voitte saada sen.

  
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.