keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

LAPSET JA YLÖSNOUSEMUS, OSA 2/2

Kirjoittanut Steve Beckow (the2012scenario.com)
17.6.2012 (uudelleenjulkaisu)
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jatketaanpa sen roolin katsomista, mitä tänä päivänä syntyvät lapset esittävät.

Ryhmä joka puhuu Steve Rotherin kautta, selittää, että monilla heistä on vaikuttavia psyykkisiä kykyjä. Monin tavoin meidän täytyy ottaa heidät kiinni.

"Joka päivä syntyy lapsia, jotka tuovat vaikuttavia kykyjä mukanaan. Heidän silmänsä kirkastuvat ja alatte nähdä enemmän kykyjä ja enemmän energiaa tulevan heistä. Näette heidän myös kommunikoivan telepaattisesti tavoilla, mitä ette ole tehneet aiemmin. Mutta olette kuitenkin kehittymässä tuohon samaan prosessiin …

"Nyt syntyvien lasten ei tarvitse käydä läpi samaa evoluutioprosessia, sillä heidät sijoitetaan paljon yli "käyrän". Muiden teistä täällä kehittyvistä on otettava heidät kiinni." 1)

Arkkienkeli Mikael kuvaa monia uusia ihmisryhmiä - indigot, kristallit, timantit, platinat jne. - ja kertoo meille, että he palvelevat johtajina kultaisessa ajassa.

"Tänä kiihtyneen muutoksen ja transformaation aikana lapset esittävät taas kerran tärkeää roolia energioiden ylläpitämisessä ja he antavat voimakkaan energiakentän auttamaan prosessia. On kaksi ryhmää, jotka ovat erityisen aktiivisia nyt.

"Ensimmäinen ryhmä ovat kristallilapset, mutta erityisemmin timanttivalolapset, joita on syntynyt huhtikuusta 2009 saakka. Nämä uudet lapset syntyvät täysin harmonisoituneena kosmiseen tietoisuuteen ja "kosmiseen ruusuun" ja kutsumme heitä myös "pyhän ruusun lapsiksi". Heidän voimakkaat energiansa auttavat monia heräämään ja löytämään valosillan uuden maan tietoisuuteen.

"Vuoden 2010 kuluessa ja vuonna 2011 tulee timanttivalolasten uusi aalto, jotka kantavat myös platinasäteen energiaa henkilökohtaisessa hologrammikentässään. Nämä lapset tukevat myös voimakkaasti transformaatioenergioita ja mahdollistavat tietoisuuden lisänopeutumisen, niin että ihmiskunnan kollektiivinen timanttivalo voi ilmestyä esiin nopeammin, kun se nousee viidenteen valoulottuvuuteen.

"Toinen tärkeä ryhmä ovat ne indigo-kristalliolennot, jotka inkarnoituivat planeetalle indigojen ensimmäisenä aaltona 1970-luvulla. Nämä ovat nyt kolmissakymmenissä ja astumassa kypsään aikuiselämään ja he aktivoivat sielutyön ja tarkoituksen siitä, miksi he tulevat planeetalle. Monet näistä ovat voimakkaita ja kehittyneitä sieluja, joista tulee johtajia uuden maan uusien muotojen ja rakenteiden rakentamisessa." 2)

Monet ovat nyt heräämässä valitsemaansa rooliin, Kryon paljasti 2008.

"Olkaa valmiina siihen tapaan, millä liiketoiminta muuttuu, niihin uusiin tapoihin joilla sitä tehdään. Tulee lopultakin vähän vilpittömyyttä. Se tulee käsitteellisiltä ajattelijoilta. Muutos on käsillä." 3)

Yhdeksän valkosiipinen kollektiivitietoisuus vahvistaa sen, mitä Kryon sanoo.

"Monia lisää herää ennen vuoden 2008 loppua ja monet näistä vastaheränneistä on tulevaisuuden uusia aikuisia - niitä jotka kantavat ehdottoman rakkauden, päättäväisyyden ja vahvuuden indigovärähtelyä.

"Nuoret indigot ovat järkähtämättömiä tiedossaan siitä, mikä on harmoniassa maaplaneetan taajuuksien kanssa tänä aikana - ja he ankkuroivat tämän todellisuuteen." 4)

SaLuSa sanoo, että nämä lapset muodostavat mallin kehittyvälle uudelle ihmiselle.

"Uusi ihminen on ilmestymässä maan päälle. Se on henkisesti varustettu merkittävällä ymmärryksellä siitä, mitä tarvitaan nyt teidän siirtymiseksenne eteenpäin. Jotkut ovat varhaisia indigolapsia tai tähtisiemeniä, jotka ovat saaneet arvostusta ja ovat valmiita palvelemaan teitä kaikkia. He kantavat suurta viisautta ja ymmärrystä ja he tietävät tarkkaan, miksi he ovat maan päällä tänä ikimuistettavana aikana." 5)

Hän sanoo näiden johtavan vapaustaistelua monissa maissa.

"Maailmanuutiset joita innokkaasti seuraamme, paljastavat, että nuoremmat sukupolvet johtavat vapausristiretkeä monissa maissa, eikä heitä hiljennetä helposti. Olette jo panneet merkille, että teillä on ympärillänne monia rakkaita sieluja, joilla on kohonnut tietoisuus. He ovat tuoneet mukanaan sitä viisautta ja tietoa, mitä vaaditaan esittelemään uusi harmoninen elämistapa, mikä yhdistää teidät yhteisessä tarkoituksessa." 6)

Pimeät vallanahneet voimat pakotetaan lähtemään planeetalta tilan tekemiseksi näille viisaille lapsille, joista jotkut ovat ensikertalaisia maan päällä, sanoo Saint Germain. He hankkivat uusia ratkaisuja planeetan vanhoihin ongelmiin.

"Tässä valtamuutoksessa maan päällä näette monien, jotka ovat eläneet vallan vuoksi - jotka ovat eläneet elämä toisensa jälkeen valtapesässään ja istuneet valtatuolillaan valtakujeineen - lähtevän maan päältä eivätkä he tule takaisin vähään aikaan.

"Tämä tekee tilaa niille, jotka eivät ole olleet aiemmin maan päällä - tällä täysin uudelle kristallien ja uusien maalasten rodulle, joka tulee juuri niillä energiasäteillä, juuri niistä tietoisuusportaaleista joita olette auttaneet luomaan.

"He ovat uusia. He eivät ole niitä, jotka tulevat kera ratkaisujen ja vastausten niihin moniin ongelmiin ja haasteisiin, joita ihmiskunta kohtaa nyt, koska ne ovat jo maan päällä ja istuvat näillä tuoleilla tänään ja te olette niitä." 7)

Ryhmä varoittaa meitä ajattelemasta, että lähtevät ihmiset ovat aina pimeyttä. Jotkut ovat hyvin kehittyneitä olentoja, jotka saattavat lähteä tullakseen takaisin kristallilapsina uuteen maailmaan.

"Tulee aikoja, jolloin valtava väkimäärä lähtee. Olette nähneet tätä viime viikkoina ja näette sitä uudestaan."

"Kyse ei ole siitä, että kukaan tekee mitään oikein tai väärin. Kyse ei ole siitä, että lähtevät ihmiset eivät ole värähtelyltään riittävän korkeita jäädäkseen tänne. Itse asiassa monet heistä olivat niin korkeaa värähtelyä, etteivät he pystyneet jäämään paljon pidempään ja he vain käyttivät tuon tilaisuuden lähteä ulos. Maaplaneetan energiaa tasapainotetaan monin eri tavoin. Kaikki ne ihmiset jotka lähtevät tämän saamiseksi tapahtumaan, tulevat takaisin kristallilapsina, joilla on uskomattomia ominaisuuksia.

"He tulevat takaisin, koska heille tuon reitin ottaminen on helpompi kuin värähtelynsä nostaminen tietoisesti, minkä reitin te otatte tällä hetkellä. Kuitenkaan mikään tästä ei olisi mahdollista, jos te täältä ette tekisi harppauksia sen tekemiseksi. Tuo "pala" auttaa jokaista ihmistä maaplaneetalla, kun kehitytte siihen paikkaan, missä saatte oman henkisen itseluottamuksenne." 8)

Näin ollen tänä päivänä syntyy monia lapsiryhmiä, joiden on määrä esittää johtoroolia ylösnousemuksessa ja kultaisessa ajassa. Vaikka me voimme kantaa huolta siitä, ylösnousevatko he vai eivät, totuus näyttää olevan, että heidän ylösnousemuksensa on taattu ja monet heistä ilmiselvästi auttavat meitä.

1) Ryhmä/Steve Rother 16.3.2010
2) Arkkienkeli Mikael/Celia Fenn helmikuu 2010
3) Kryon/Lee Carrol 20.10.2008
4) Yhdeksän valkosiipinen kollektiivitietoisuus/Magenta Pixie 8.12.2008
5) SaLuSa 21.4.2010
6) SaLuSa 19.6.2009
7) Saint Germain/Geoffrey Hoppe 4.10.2008
8) Ryhmä 15.3.2010
LAPSET JA YLÖSNOUSEMUS, OSA 1/2

Kirjoittanut Steve Beckow (the2012scenario.com)
16.6.2012 (uudelleenjulkaisu)
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jotkut ihmiset ovat ilmaisseet huolensa siitä, ylösnousevatko heidän lapsensa. Arkkienkeli Mikael kertoi minulle jokin aikaa sitten, että alle 17-vuotiailla ei oletettavasti ole karmaa. Hän sanoi heidän olevan vapaita lentämään.

Lisäksi useimmat hyvin pienistä lapsista ovat täällä auttamassa meitä. He palvelevat ylösnousemusta. Ei siis ole mitään syytä olla huolissaan lapsistaan. Julkaisen kuitenkin uudelleen tämän sarjan tammikuulta 2011 varmistamaan, ettei kenellekään jää mitään epäilyksiä.

---------------------

Joillakin ihmisillä on ehkä epäilyksiä siitä, ylösnousevatko heidän lapsensa meidän muiden mukana. Jotkut haluavat ehkä tietää, onko mitään erityisohjeita, mitä lapsille pitäisi antaa, tai pitäisikö heihin kiinnittää jotain erityishuomiota.

Tämän kaksiosaisen artikkelin tavoitteena on vastata näihin kysymyksiin galaktisista ja henkilähteistä. Aivan kuten hyvin paljossa muussakin ylösnousemukseen liittyvässä, ehkä yllätymme kuullessamme yksityiskohtia tänä päivänä syntyvistä lapsista.

Ensimmäinen ja tärkein kysymys on: ylösnousevatko lapset? Matthew sanoo, että he ylösnousevat, kunhan heidän sielusopimuksensa vaatii heitä jäämään maan päälle niin pitkäksi aikaa.

"Tekevätkö vauvat ja lapset ylösnousemusmatkan maan kanssa? Ellei heidän sielunsa valinnut erittäin lyhyttä inkarnaatiota itsensä ja kaikkien muiden hyödyksi syntymää edeltävässä sopimuksessa, niin kyllä, he toisiaan ylösnousevat maan kanssa." 1)

Matthew kertoo meille, että monilla tänä päivänä syntyvillä lapsilla on jo kristalli-DNA eivätkä heille ylösnousemusmuutokset ole yhtä vaikeita, kuin aikuisille voivat olla.

"Mitä fyysisiä muutoksia lapset käyvät läpi siirtyessään 4D-kehoon? Joillakin sieluilla jotka ovat vastikään tulleet, on kehossa kristallinen solurakenne, ja ne joilla ei ole, eivät koe yhtä huolestuttavia fyysisiä ja tunneoireita kuin aikuiset, jotka myös muuttuvat hiilipohjasta kristalliin" 2)

"Kyllä, lapset joita kutsutaan indigoiksi tai kristalleiksi, tulivat mukanaan kristalli-DNA tai ovat hankkineet sellaisen." 3)

Lapset eivät ole yhtä iskostettuja kuin me. Heidän kehonsa ei kanna solutasolla samanlaisia raskaita muistoja kuin meidän, Matthew sanoo. Jotkut uusista lapsista myös tietävät jumalaisen identiteettinsä ja tätä oppituntia inkarnoitumisen on määrä opettaa.

"Osa aikuisten sopeutumista on niiden ajatusmallien kitkeminen ja sivuuttaminen, jotka muodostavat solumuistin rasittamia uskomus- ja käyttäytymismalleja. Lapset eivät ole eläneet riittävän kauan ollakseen yhtä iskostettuja ja he reagoivat nopeammin ja positiivisemmin korkeampiin värähtelyihin kuin aikuiset.

"Monet sielut jotka ovat ruumiillistuneet muutamana viime vuotena, tuntevat tietoisesti Jumalyhteytensä ja ovat tietoisia oikeutetusta paikastaan universaalissa perheessämme - tuo luontainen tieto ei "eksy" heidän kolmannen ulottuvuuden kehoonsa.

"Toivotaan hartaasti, että näiden vauvojen ja nuorten vanhemmat varjelevat tuhoamisen sijasta lastensa epätavallista uteliaisuutta, mikä syntyy muinaisviisaudesta." 4)

Heillä pitäisi olla vain vähän vaikeuksia jäljellä olevan karman selvittämisessä, Matthew selittää.

"Lapset joita auktoriteettihahmot eivät ole ohjelmoineet, toimivat vaiston ja intuition varassa, mikä on yhdenmukaista heidän sielusopimuksensa kanssa, ja karman selvittäminen tapahtuu luonnostaan. Aikuiset keksivät tarpeetonta monimutkaisuutta itselleen analysoimalla ja laskemalla liikaa samoja asioita, jotka lapset tietävät luonnostaan yksinkertaiseksi." 5)

Näistä syistä ylösnousemukseen valmistautuminen on paljon helpompaa useimmille lapsille, hän kertoo meille.

"Hyvin pieniin lapsiin ei ole iskostettu vääriä opetuksia, joten heillä kyse on vain totuuden oppimisesta valheellisuuksien sijasta. Teini-ikäiset voivat ensin vastustaa pelkästään siksi, että kapinallisuus on tuossa iässä luonteenomaista, mutta he toivottavat tervetulleeksi sen tiedon, että heillä on todella tulevaisuus suunniteltavana sen maapallon vakavan kohtalon sijasta, mitä jotkut väittävät väistämättömäksi." 6)

Kryon kuvasi heidän lisääntynyttä saapumistaan planeetalle Harmonisen yhdentymisen jälkeen vuonna 1987 ja eroavuuttaan aikuisväestöstä.

"Vuosia sitten alkoi tulla tuhansittain uuden tietoisuuden lapsia. Olemme puhuneet tästä usein. Annoitte luvan 1987 ihmistietoisuuden kehittymiselle ja nämä lapset ovat todiste! He ovat erilaisia … olette huomanneet?

"Kuunnelkaa, aikuiset. Nämä lapset eivät ole lineaarisia. Nämä lapset ovat käsitteellisiä. He eivät pärjää hyvin lineaarisessa opetuksessa. He katsovat koko linnaa, kuitenkin heidän mennessään kouluun järjestelmä haluaa näyttää heille jokaisen tiilen rakentamisen, näyttämättä heille linnaa.

"Teidän on vaikeaa ymmärtää sitä, mutta ilman koulutustakin nämä lapset näkevät valmiin linnan. Kouluttajat kyllästyttävät heitä sillä, miten linna rakennetaan! Tätä on vaikeaa selittää. Tiedätte heidän olevan erilaisia, eikö vain?

"Hyvin usein nämä lapset vaikuttavat vaikeilta. He turhautuvat ja heidän lähellään on turhauttavaa olla. Tämä edustaa uuden tietoisuuden saapumista ja turhautuminen on sitä, että näette sen ongelmana sen sijaan, mitä se oikeasti on - ihmisluonteen kehittymistä. Heitä on täällä nyt kymmeniätuhansia. Jotkut heistä ovat kaksi- ja kolmekymppisiä." 7)

Yhteiskunta on laajasti epäonnistunut näiden poikkeuksellisten nuorten olentojen ymmärtämisessä, Matthew kertoo meille.

"Jotkut näistä lapsista - ne joita kutsutaan indigoiksi tai kristalleiksi - tulivat tuntien sieluitsensä ja poikkeukselliset kykynsä ja sen sijaan, että he pystyisivät ilmaisemaan itseään vapaasti, heidät lääkitään yhteiskunnallisesti myöntyväiseksi." 8)

Nämä kehittyneet olennot hyötyvät odotetusta koulu-uudistuksesta, Matthew sanoo.

"Monet sielut jotka ovat tulleet parina viime vuosikymmenenä, ovat paljon kehittyneempiä henkisessä selkeydessä kuin vanhempi väestö ja oman syntymäoikeutensa tunnistaminen on kaikki, mitä he tarvitsevat. Oppikirjalogistiikka - kirjoittaminen tai editoiminen, painaminen ja jakelu - korvataan nopeasti ja opettajia valmistellaan opettamaan tietokoneistetuilla oppitunneilla, mikä on myös valmisteluvaiheessa." 9)

SaLuSa kutsui indigoita ja kristalleja "vanhoiksi sieluiksi nuoressa kehossa, jotka ovat tuoneet mukanaan paljon viisautta. Sallikaa heidän puhua siitä, mitä he tuovat, koska he ovat henkisesti erittäin kehittyneitä ja esittämässä täällä merkittävää osaa ylösnousemusprosessissa." 10)

He esittävät erityisroolia tulevina vuosina, Matthew sanoo.

"Niiden lasten keskuudessa joita on tullut parin viime vuosikymmenen aika, on sellaisia, joilla on poikkeuksellisia kykyjä ja muinaisviisautta sekä tehtävänä vakiinnuttaa ne uudistukset, joita käynnistivät vanhemmat siihen tarkoitukseen tulleet sukupolvet. Jotkut näistä hyvin kehittyneistä sieluista tietävät, keitä he ovat ja täsmälleen miksi ovat täällä, ja toiset löytävät tämän itsestään.

"Tunnette nämä uudet johtajat käyttäytymisestä ja teoista - luottakaa intuitioonne heistä! - ja jos olette lähellä, tunnette heistä säteilevän energian kohottavan ja energisoivan teitä. Silloin kun nämä sielut ovat johtorooleissa ja valontäyteiset joukot hurraavat heille, te ja maa tiedätte, että maa on hyvissä käsissä!" 11)

He auttavat meitä paljon enemmän, kuin meidän tarvitsee auttaa heitä ylösnousemaan. Vaikka ovatkin lapsia, he ovat todellisuudessa "valon vanhimpia". Meitä kehotetaan kunnioittamaan heitä ja sallimaan heidän tehdä työnsä.

"Voimakkaimmat näiden joukosta ilmestyvät opettajiksi, johtajiksi ja ajattelijoiksi ihmiselämän kaikilla alueilla maan päällä. Heidät aletaan hahmottaa ja kokea transformaatiovoimana tai -energiana kaikilla tasoilla. Tämä sukupolvi - kolmissakymmenissä - alkaa ottaa johtajarooleja uuden yhteiskunnan luomisessa. Ja heitä opastavat "valon vanhimmat", jotka ovat kulkeneet ennen heitä ja luoneet valopolun tai -sillan uudelle maapallolle.

"Pyydämme teitä kunnioittamaan "valon vanhimpia" keskuudessanne, sillä nämä urheat sielut ovat todellisia valonsotureita, joiden rohkeus ja omistautuminen valolle monien vuosien ajan on tehnyt hyvin paljosta mahdollista. Yhdessä valon vanhimmat ja ensimmäinen indigoaalto ovat voimakkaita transformaatioagentteja ja timanttivalolapset energisoivat maan hologrammimatriisia voimakkaalla rakkausvalollaan." 12)

Opettajat tulevat tietoiseksi velvollisuuksistaan näitä erityislapsia kohtaan:

"Monet opettajat "näkevät valon" ja innostavat oppilaita kehittämään mieltään, taitojaan ja lahjojaan. Sieluja syntyy kehoon kristallisolurakenteen parannetun DNA:n kera ja heihin viitataan oikeutetusti kristallilapsina. Toisia joilla oli enemmän älyllistä kapasiteettia, henkistä selkeyttä ja henkisiä pyrkimyksiä, tuli kahdessa sukupolvessa ennen kristalleja ja heidät tunnetaan indigoina.

"Surullista kyllä, monissa tapauksissa näitä lapsia/nuoria pidettiin epänormaaleina, heitä kohdeltiin ankarasti ja heidät lääkittiin alistuvaksi - taas kerran niiden pimeiden sielujen manipuloinnin kautta, jotka vakuuttivat pahaa-aavistamattomille neuvonantajille ja vanhemmille, että heidän poikkeukselliset lapsensa on sopeutettava "normiin".

"Kun tieto kristalli- ja indigoyksilöistä leviää, jotkut vanhemmista yksilöistä tulevat tietoiseksi suuremmasta potentiaalistaan ja tekevät vastaavia elämänmuutoksia; vanhemmat tunnistavat pienet lapsensa lahjakkaiksi ja kohtelevat heitä viisaasti sellaisina; lääkkeiden käyttö vähenee lasten poikkeuksellisen aktiivisen mielen tokkuraiseksi tekemisessä ja tietoisuus hienon musiikin edullisesta vaikutuksesta sekä nuorten kuorojen ja orkesterien lukumäärä kasvaa." 13)

Huomenna katsomme enemmän sitä johtajaroolia, mitä tulevaisuuden lapset esittävät.

Viitteet:
1) Matthew'n viesti 19.11.2009
2) Matthew'n viesti 19.11.2009
3) Matthew'n viesti 10.3.2009
4) Matthew'n viesti 19.11.2009

perjantai 15. kesäkuuta 2012

PIMEYDEN JA VALON UUDELLEENKALIBROINTI

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
25.2.2012 San Antonio, Texas
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Pidetäänpä tauko Patagonian risteilystä (aiemmat kanavoinnit) ja annetaan teille silti yksi uudelleenkalibrointikanavointi. Kaksinaisuus on staattista ja muuttumatonta … eikö niin? Ajatelkaa uudestaan. Sillä kaikkia asioita järjestellään uudelleen ja myös se asia minkä luulette ymmärtävänne täysin - pimeys ja valo - muuttuu. Tämä viesti sisältää joitain parhaimpia uutisia tähän mennessä ja käsittelee myös vähän politiikkaa sekä antaa lopussa ennusteen.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin San Antoniossa, Texasissa.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Puhun niille, joilla on viisauden eleganssia. Ette ehkä ajattele tässä itseänne, sillä täällä on niitä, jotka tuntevat tämän vasta ensimmäistä kertaa, mutta tässä huoneessa on eleganssia. Täällä on erottelukyvyn eleganssia ja se annetaan teille, jotta erottaisitte, mikä on totta ja mikä ei - mukaan luettuna tämä viesti.

Tällä planeetalla tapahtuu viisauden jakamista. Sillä kaikkien niiden jotka kyseenalaistavat itsensä tai sen, mitä tänään on tapahtunut [Kryon-seminaarissa], tai jotka miettivät, onko heitä manipuloitu energialla tai tiedolla, pitäisi kääntyä sisäänpäin ja tuntea tuo Jumalan rakkauden alkuvoimainen ja puhdas energia. Alkuvoimainen siinä, ettei sitä ole peitetty millään suodattimella - voitte nähdä sen sellaisena, mitä se on. Kaikkien asioiden tarkoituksenmukaisuus paljastuu - myös paikkanne maan päällä ja elämässä niin, kuin elätte niiden kanssa, joiden kanssa elätte, kaiken sen kera mitä olette oppineet. Viisautenne kertoo teille, että se kaikki on oikein ja sopivaa ettekä te ole tehneet mitään virheitä. Olette viisaampi kuin luulette.

Huone on täynnä vanhoja sieluja. Hyvin, hyvin harvat teistä täällä eivät ole. Vanha sielu on sellainen, joka on ollut planeetalla yli 100 kertaa tai enemmän. Kumppanini on opettanut viimeisen tunnin menneisyydestä ja antanut teille vaihtoehdon nähdä tämä planeetta, kun se kehittyy tavalla, mitä kukaan ei ole odottanut. Ihmiset alkavat pelätä, kun ei näytä olevan mitään ennusteita siitä, mitä tapahtuu, sillä tuhoutumisen ennusteet eivät toteutuneet. He eivät kuitenkaan etsi oikeasta paikasta, sillä monet muinaisihmiset kertoivat teille sen voivan tapahtua, mitä tapahtuu nyt.

Vanhat sielut vaikuttavat tällä planeetalla. He kantavat energiapainoa viisaudessaan. Te olette noita sieluja, rakkaat ihmiset. Mutta älkää laittako aikaa tähän muutokseen, sillä Henki ja Gaia eivät reagoi teidän kellonne mukaan. Sen sijaan laittakaa Jumalan myötätunto tähän muutokseen. Katsokaa, mikä on sopivaa elämässänne nyt, ja sitten perääntykää ja luokaa se. Kuunnelkaa sitä. Nähkää sen tapahtuvan. Tehkää matka tulevaisuuteen, missä se tapahtuu. Tuntekaa se omaan elämäänne.

Siunattu on se ihminen, joka tietää olevansa osa suunnitelmaa ja järjestelmää, sillä nämä ihmiset kylvävät rauhan siemeniä maan päälle.

Uudelleenkalibrointienergia

Haluamme jatkaa sarjaa, mitä kutsumme "kaikkien asioiden uudelleenkalibroinniksi". Olemme antaneet teille aiemmin informaatiota planeetan, ihmiskunnan ja myös universumin uudelleenkalibroinnista. Nyt puhumme valon ja pimeyden uudelleenkalibroinnista ja siitä, mitä se merkitsee teille.

Niinpä ennen aloittamistani minun on määriteltävä, mitä tarkoitan pimeydellä ja valolla, ja sitten määrittelen myös, mitä tarkoitan uudella 2012-energialla. Kun puhun teille pimeydestä ja valosta, mitä ajattelette siitä? Kerron teille, mitä monet on kasvatettu ajattelemaan: heidät on kasvatettu ajattelemaan pahaa ja hyvää ja huonoa. He yrittävät laittaa nämä asiat sopiviin laatikoihin, minne heille opetettiin niiden kuuluvan käyttäen lineaarista ajattelua. He kääntyvät mytologian puoleen, mikä opetti heille hännällisestä olennosta, joka yrittää vangita sielunne, ja muista mystisistä olennoista, jotka tekevät työtä tuolle pahalle pääolennolle.

Niinpä kerron teille taas: se olento joka jahtaa sieluanne, on mytologiaa, rakkaat ystävät. Sitä ei ole olemassa todellisuudessanne. Mutta sanotte ehkä: "Odotas hetki, Kryon. Kerrotko meille, ettei pahaa ole olemassa?" Ei, rakkaat ystävät, en sanonut sitä. Kerron teille, että kaikki pimeys tällä planeetalla on tullut ihmisolennoista. Teidän ei tarvitse kohdistaa energiaa mytologiseen olentoon saadaksenne pahuutta maan päälle. Ihmiset voivat luoda pimeimmistä pimeimmän, jos he päättävät niin. Pimeä voima voidaan luoda, koska ihmiset ovat voimakkaita ja voivat ilmentää sen. Pimeyttä ei ole vaikeaa ilmentää.

Olemme kuitenkin kertoneet teille aiemmin, että planeetan valon ja pimeyden tasapaino on käsillä. Niillä jotka kantavat valoa pimeään huoneeseen, ei ole pimeyttä ympärillään, sillä pimeyden määritelmä on "valon poissaoleminen". Mutta jos vain muutamalla on tulitikku, on paljon pimeyttä. Niinpä olette sen kohteena, sillä te kuljette missä tahansa valotasapainossa, minkä ihmiskunta on luonut.

Kutsutte sitä ehkä järjestelmäksi. Se valon ja pimeyden tasapaino, mihin ihmiskunta päättää laittaa sen, vaikuttaa kaikkeen elämään - kaikkeen. Pimeyden ja valon määritelmän on liityttävä ihmistietoisuuden tasapainoon, koska ihmiset luovat pimeyden ja valon planeetalle. Siinä on käsite. Niinpä tämän viestin aihe on: mitä maaenergian uusin tasapaino merkitsee teille henkilökohtaisesti tänään?

Toinen määritelmä: 2012-energia on merkki, havainto aikakehyksestä, missä olette nyt pitkällä ja mikä antaa energialuvan muuttaa todellisuutta. Maa eli Gaia alkaa muuttua teidän kanssanne ja teitä varten ja planeetan energia siirtyy alueille, minne se ei ole koskaan ennen liikkunut.

Kundaliinin liikkuminen maan päällä

Annoin kanavoinnin Peruksi kutsutulla alueella. Puhuimme muinaisesta profetiasta, mitä kutsuttiin sulkakäärmeen liikkumiseksi. Tätä on kutsuttu myös planeetan viisauden keskittymiseksi. Jotkut ovat kutsuneet sitä kundaliinin liikkumiseksi. Kundaliini on energiaa, mikä liitetään aina liikkeeseen. Se liitetään myös lisääntymiseen ja vertauskuva käsittelee siksi ihmiskunnan uudestisyntymää.

Tässä liikkeessä on panoksena sivistys ja olette ohittaneet tuon merkin - asetelman, mistä monet sanoivat, ettei sitä tapahtuisi koskaan. Tämä on viides kerta, kun teillä on ollut tämä tilaisuus, ja nyt rakkaat ystävät, olette matkalla kohti rauhan mahdollisuutta maan päällä.

Kaksikymmentäkolme vuotta sitten kerroimme teille, että näin voisi tapahtua ja että sen mahdollisuus oli suuri. Nyt kaikki ympärillänne kamppailevat sen kanssa, sillä siirtymä on täällä. Sanon tämän uudestaan ja uudestaan: vanha pimeyden energia on sitkeää ja se huutaa ja kamppailee pitääkseen sen, mitä sillä on ollut, ja se taistelee oman kuolemansa kanssa. Tästä energiasta siis puhumme ja aiheena on "ihmistietoisuuden tasapaino pimeyden ja valon välillä". Monet ovat kutsuneet tätä kaksinaisuudeksi.

Miten tämä uusi tasapaino vaikuttaa teihin?

Aloitetaanpa henkilökohtaisesta, sitten menemme johonkin suurempaan ja sitten johonkin vielä suurempaan. Päätämme ennusteella, mitä emme ole koskaan ennen antaneet - mahdollisuudella mikä on syntynyt vasta äskettäin.

Rakkaat ystävät, olen Kryon. Annan teille rakkausinformaatiota planeetasta ja omasta energiastanne. En koskaan anna teille informaatiota, mitä ihmistietoisuuden potentiaali ei ole jo generoinut. Hyvin usein ennusteita annetaan ja sitten ne tapahtuvat. Silloin kun ne tapahtuvat, pidätte sitä kohtalon povaamisena. Se ei ole sitä. Se on energiaa tuossa sattumanvaraisessa ja kaoottisessa paikassa, mitä kutsutaan kvanttisuudeksi, painotettuna niillä mahdollisuuksilla, mitä voisi tapahtua ottaen huomioon teidän elämänne ja maapallon. Niinpä tulevaisuutta "ajavat" ne mahdollisuudet, joita olette luoneet omassa tietoisuudessanne planeetan sivilisaationa - se ei ole kohtalon povaamista, vaan sen mittaamista, mitä olette luomassa.

Kaksikymmentäkolme vuotta sitten näin tämän päivän mahdollisuudet, sillä aloitte kehittää juuri näitä asioita ja sen siemeniä kylvettiin, mitä näette nyt. Se on kaunista ja vaikeaa samaan aikaan. Muutokseen liittyy aina vaikeutta. Tasapainoisinkin ihminen sanoo: "Olen löytänyt tasapainoni ja olen tyytyväinen tähän tasapainoon." Sitten joku tulee sanomaan: "No, muutamme näitä asioita." Silloin tuo tasapainoinen ihminen huutaa: "Ei! Olen tasapainossa. Älkää muttako mitään!" Sillä muutos merkitsee, että laitatte tuossa tasapainovaa'assa painon toiselle puolelle ja teidän on opittava muuttumaan, jotta olette taas keskellä. Se on aina epämiellyttävää ja vaatii paljon työtä. Mutta tätä te ette tee täällä kertaa. Tällä kertaa on vielä vaikeampaa! Kutsumme sitä uudelleenkalibroinniksi.

Minäpä kerron teille, mitä se merkitsee, antamalla lyhyen katsauksen viestistä [kanavointi], mikä annoin äskettäin. Vanhemmassa energiassa suojauduitte pimeydeltä. Jos olitte parantaja, suojauduitte niiltä, joilla oli ehkä tasapainottomuutta, psyykkisiä ongelmia ja sairautta kehossaan. Sitten teitte usein monia asioita varmistaaksenne, että olitte suojassa. Siihen oli joku prosessi, menettelytapa. Niinpä kerron teille nyt, että tämä on mennyttä.

Tässä on katsaus. Jos luotte jatkuvasti valoa, niin pimeydellä ei ole tilaisuutta. Olemme sanoneet tämän uudestaan ja uudestaan ja nyt ympyrä sulkeutuu teillä henkilökohtaisesti: minne tahansa menettekin, pimeys ei voi koskettaa teitä. Kuunteletteko minua? Se ei voi koskettaa teitä. Valosi ydinolemus on Jumalan rakkautta ja lähetät sitä, valotyöntekijä - lähetät sitä! Ei ole mitään pimeää asiaa, joka voi päästä sisään, kunhan lähetät valoa!

Minäpä kerron teille nyt takuuvarman tavan, missä voitte lakata lähettämästä valoa ja avautua menemään taaksepäin eikä eteenpäin. Se tapahtuu sanomalla: "En voi tehdä sitä. Kuka minä olen? En ole arvokas." On monia henkisiä johtajia, jotka kertovat teille, että te ette ole arvokas. He kertovat teille, että synnyitte likaisena ja arvottomana edes puhumaan Jumalalle. He kertovat teille, että teidän on kärsittävä saadaksenne Jumalan huomiota ja hyväksyntää. Kuitenkin Jumala on teissä ja myös rakkauden mestari kertoi teille sen. Siksi ette synny likaisena vaan suurenmoisena! Jos Jumala on teissä, niin valo on teissä.

Siirrymme kohtaan kaksi: draama, viha ja turhautuminen. Sitä on paljon. Niinpä sitten kun lähdette tästä huoneesta, miten paljoon siitä aiotte osallistua? Se riippuu kaksinaisuudesta, eikö vain? Jos olet valotyöntekijä, valomajakka tällä planeetalla joka muuttaa valotasapainoa kaikkialla minne menet, niin sinulle annetaan välitön valta/voima vihaan, turhautumiseen ja draamaan. Voima siihen! Et voi muuttaa ihmisiä ympärilläsi. Et vain voi. He huitovat ja tekevät, mitä haluavat, ja he saattavat suuttua ja mennä draamaan. He voivat myös yrittää ärsyttää sinua. Luulen, että tiedät, kenestä puhun. Tiedän, keitä täällä on ja ketkä lukevat. He tekevät sen saadakseen kontrollin sinusta ja jos he voivat vaikuttaa sinuun, olet mennyt lankaan, eikö vain?

Jos joku ihminen voi tulla dramaattiseksi, jos hän pystyy suuttumaan riittävästi ja ärsyttämään teitä, niin hän on juuri voittanut valon ja pimeyden taistelun. Vuosia tämä on ollut kamppailua, koska valon ja pimeyden tasapaino on aina hoippunut keskellä, mutta hyvin usein suosinut pimeyttä. Pimeys oli helppoa ja sokeaa. Näiden vuosien aikana valotyöntekijöiden oli tehtävä kovasti työtä saavuttaakseen etulyöntiaseman itselleen, jotta toiset eivät voisi vaikuttaa heihin. Toivon teidän ymmärtävän, mitä sanon. Valotyöntekijälle se on ollut vastavirtaan uimista!

Kuitenkin nyt kun tämä maapallo muuttuu, teille toimitetaan energiaa, mikä tekee teille, valotyöntekijöille, paljon helpommaksi kontrolloida tunteitanne riippumatta siitä, mitä ympärillänne on. Sitten voitte seistä kaikki enkelit rinnallanne siinä, kun toiset yrittävät kaikkensa vaikuttaakseen teihin, mutta teidän ei tarvitse reagoida. Haastan teidät tekemään tämän, sillä teissä on niitä, jotka menevät parin päivän päästä työpaikalle ja joilla on ehkä haaste. Niin homma toimii. Vanha tasapaino yrittää edelleen puolustaa itseään vanhalla tavalla, tiedostamatta, että olette muuttuneet. Mikä siis reaktionne on? Voitteko alkaa ottaa oman voimanne?

Mitä tapahtuu, silloin kun yksi ihminen valitsee korkean tien? Lopulta toinenkin ihminen haluaa olla tuolla tiellä! Se on hyvin valaistu ja viehättävä. Ette muuta vain itseänne luomalla valoa. Sen näkevät kaikki, mitä teette tällä planeetalla. Jokainen pieni voitto kotona tai työssä auttaa teitä kulkemaan rauhallista tietä siinä, missä ette kulkeneet aiemmin. Kaikki näkevät tuon voiton ja näytätte tasapainoisemmalta.

Me kaikki tällä puolella tiedämme, mitä olette tehneet! Kuunnelkaa taputuksiamme, kun kuljette jostain paikasta ja tiedätte tehneenne sen: ette menneet lankaan tällä kertaa eikä teihin vaikuteta enää. Jotkut teistä tietävät, mistä puhun. Viha, turhautuminen ja draama - sitä ei tarvitse lainkaan olla teidän elämässänne.

Kenties olette päättäneet, kun kuljette paikasta toiseen, että teidän ehkä täytyy lähteä kaupungista, suhteesta, työpaikasta, jotta asiat ratkeavat teillä. Haluan teidän ajattelevan nyt tuota ajatusta hetken uudestaan. Mitä tapahtuu, jos asiat alkavat muuttua teillä henkilökohtaisesti ja ennen vaivanneet asiat eivät enää vaivaa? Se muuttaa olosuhteita, eikö vain? Nyt voitte olla samoissa tilanteissa, kuin aina olette olleet, ja kuitenkin se on täysin erilaista. Ette ole turhautunut enää. Ette suutu enää, edes toisten jatkaessa pyörimistä levottomasti draamassa. Teillä on itse asiassa enemmän viisautta sen vuoksi ja voitte ilmentää paremmin.

Kerromme teille, mitä lopulta ehkä tapahtuu. Nuo pyörijät näkevät teidät ja lopulta jotkut tulevat luoksenne yksityisesti sanomaan: "Miten teet sen? Haluan, ettei minun tarvitsisi pyöriä yhtä paljon. Näen, että olet muuttunut. Jostain syystä et välitä enää. Jostain syystä hymyilet ja voin nähdä Jumalan rauhan sinussa ja haluan sitä. Et juoruile. Et tee toisille ihmisille vääryyttä. Sinulla on kunnioitusta kaikkia ihmisiä kohtaan, silloin kun avaat suusi ja puhut. Voin kuulla sen. Sinussa on muuttunut jokin ja haluaisin tietää, mitä se on." Silloin rakas ihmiseni - ja vasta silloin - sinun pitäisi avautua ja sanoa: "Olen löytänyt jotain, mitä en ajatellut koskaan olevan. Löysin Jumalan rauhan sisältäni." Se on voimallista ja tekosi todistavat sen.

Numero kolme: Oletko tietoinen, miten kehosi muuttuu? Se ei salli sinun ainoastaan parantua, vaan myös tuntea olosi paremmaksi tehdessäsi sen. Tämä saa aikaan solukommunikointia, missä et vanhene yhtä paljon. Kehosi pysyy nuorempana, kun kemian ei tarvitse käsitellä ahdistusta.

Planeettatasapaino

Yhteenveto: se tasapaino, mitä on tapahtunut ja mitä ihmiset ovat tehneet tällä planeetalla aikakausien saatossa, jää tänne. Se on tallennettuna kvanttisesti ns. kristalliverkkoon. Kaikki mitä tapahtuu tällä planeetalla, mitä ihmiset luovat, pysyy täällä energiana. Jokainen tilanne missä energiaa luodaan, pysyy kristalliverkossa. Jos ihmiset luovat pimeää energiaa, kristalliverkko säteilee pimeyttä. Jos on valoenergiaa, se säteilee valoa.

Kaksikymmentäkolme ja erityisesti 18 vuotta olette muuttaneet Gaian valon ja pimeyden tasapainoa. Tässä prosessissa DNA:nne alkaa muuttua. Se on kvanttisesti viritetty kristalliverkkoon. Se tarkoittaa, että se ei silloin ala muuttua vain teissä, vaan myös jokaisessa vauvassa, joka syntyy. Voitaisiin sanoa, että ihmisen DNA-kenttä "katselee ympärilleen" syntymässä ja ottaa sitä energiaa, mitä kristalliverkko antaa sille. Se on sitten alkuenergia, mikä sillä on elämään. Siksi se mitä teette nyt, vaikuttaa maapallon energiaan ja myös tulevien ihmisten tietoisuuteen. Ajatelkaa sitä. Aioneihin mikään ei ole muuttunut. Ihmisluonne oli aina sama ja siksi ette nähneet koskaan mitään muuta kuin sotaa ja turhautumista. Tämä alkaa nyt muuttua ja planeetan valotyöntekijät ovat aikaansaaneet sen.

Lapset muuttuvat. He ovat erilaisia. Jotkut heistä ottavat kvanttiominaisuuksia. Monet aikuiset nauravat tälle käsitykselle, kun he istuvat nauttimassa paremmasta maapallosta, edes tunnistamatta huomattavaa muutosta edessään, koska he ovat omassa todellisuuslaatikossaan. Mutta sitä tapahtuu ja se johtuu siitä, että pimeyden ja valon tasapaino maapallolla vaikuttaa vastasyntyneen DNA:han. Historia ei toista itseään ja sen sijaan, että planeetan väestö jatkaa eroamista ja hajaantumista, se yrittää hitaasti yhdistyä. Mutta tämä tapahtuu sukupolvien kuluessa, joten se ei ole yhtä ilmeistä kuin jokin viikoittain tapahtuva, mitä ihmiset katsoisivat mieluummin kärsimättömyydessään ja nopeasti liikkuvan todellisuuden älyllisessä tavoittelussaan.

Tämä kuitenkin merkitsee sitä, että voitte pysyä täällä kauemmin riippumatta siitä, mitä teille on kerrottu. Pidempi elämä on hyppysissänne - paljon pidempi. Puhun jollekin, jonka tarvitsi kuulla tämä. Olemme antaneet ohjeita puhtaan aikomuksen luomisesta. Olemme kertoneet teille, että jos aloitatte uskomusprosessin, missä menette kirjaimellisesti sisäänne ja tulette yhdeksi luontaisenne kanssa [luontainen on biologian kvanttiälykkyys], niin aloitatte prosessin, missä alatte siirtyä moniulotteisemmaksi ihmiseksi, universumin kaiken aineen aitoon todellisuuteen. 3D-oleminen ei ole normaali todellisuus. Se on suljetun ajattelujärjestelmän todellisuus ja se synnyttää vain sitä, minkä se tuntee, sen sijaan että siirtyisi siihen, mitä se pystyy kuvittelemaan.

Luontainen älykkyys? Miksi käyttäisitte kinesiologiaa, ellette halua tietää jotain, mitä ette tiedä? Luontainen on energia, mihin yhdistytte, silloin kun teette lihastestausta. Luontainen on avain. Planeetan pimeyden ja valon tasapaino alkaa siirtyä valoisampaan tasapainoon ja silloin teille tulee helpommaksi olla yhteydessä omaan solurakenteeseenne ja aloittaa prosessi, mikä toimii itsestään, kunhan jatkuvasti haluatte valoa elämäänne.

Lakatkaa antamasta valtaa ulkopuoliselle voimalle

Teidän on aika lakata antamasta kunniaa kaikkivaltiaalle ulkopuolelle ja antaa kunnia kaikkivaltiaalle sisäpuolelle, kuten mestarit tekivät. Mitä jos todellinen jumaluus ja valta planeetalla on kätkettynä ihmisten sisälle eikä se olekaan taivaan enkeleillä tai suurissa rakennuksissa, joissa on vaikuttava julkisivu? Ihmiset rakastavat voimansa antamista muille - sekä ihmisille että ei-ihmisille - koska useimmat ihmiset eivät luota itseensä. Mutta mitä jos teillä voisi olla terveys tasapainossa ja voisitte pysäyttää ikääntymisprosessin? Rakkaat ystävät, teidän pitäisi elää 200 vuotta, ainakin! Te nuorrutte! Tämä on mallinne, mutta tämä malli ei toimi täydellä teholla sen valo-pimeystasapainon vuoksi, mikä on ollut planeetalla aioneita. Nyt se muuttuu.

Alatte nähdä jotain seuraavan ja sitä seuraavan sukupolven aikana: pidentynyt elämä ilman tiedettä. Sitä alkaa tapahtua automaattisesti ja se on arvoitus biologeille. Miksi ihmiset alkaisivat elää paljon pidempään? He sanovat: "Kenties kyse on ravinnosta. Kenties se on tätä ja kenties se on tuota. Kenties se on sairaudettomuutta, koska parannamme niitä." Heillä on kaikenlaisia syitä eikä mikään niistä ole oikea, koska he eivät tunne sen energiaa, mitä te olette tehneet ja miten se vaikuttaa DNA:han. Kaikesta siitä saasteesta huolimatta, mitä pumppaatte ympäristöön, ihmiset alkavat vaistonvastaisesti elää pidempään.

Hallitukset

Puhutaanpa hallituksista, koska näette joitain muutoksia. Katsotaanpa ensin historiaa: vuosia - myös teidän elämänne aikana ja isovanhempienne elämän aikana - maiden johtajat ovat päättäneet kukistaa toisiaan pelkästään sen vuoksi, että he pystyivät siihen! Oli ääneen sanomaton barbaarinen asenne: "Jos olemme voimakkaampia, niin ansaitsemme kukistaa heikot ja ottaa heidän maansa." Tämä on historiaa eikä se on ollut sitä kovin pitkän aikaa sitten.

Minäpä muistutan teille, että 30000 vuotta historiaanne on ollut täynnä tätä. Se on kirjaimellisesti ihmiskunnan historia. Se kenellä sattui olemaan eniten valtaa, tunkeutui sen maille, jolla ei ollut - olette huomanneet? Jos jollain maalla ei ollut armeijaa, niin lopulta ei ollut koko maata! Tänä päivänä se ei ole enää teidän tai nykyaikaisempien hallitusten tietoisuudessa. Mutta joskus sitä edelleen tapahtuu ja kun näette sitä - pienessäkin määrin - se inhottaa teitä, eikö vain? Tuo koko asenne ei näytä olevan oikea enää ja se järkyttää, kun näette sitä. Nyt kunnioitetaan enemmän itsenäisyyttä ja valloittamisajatus on menneisyyttä.

Hallitukset muuttuvat. Asenteet muuttuvat. Sanotte siis ehkä: "No, hoidimme sen. Olemme päässeet jonnekin." Ja olisitte oikeassa, sillä planeetta on oikeasti muuttunut tässä mielessä. Mitä sitten seuraavaksi? Missä asiassa seuraavaksi hallitus on hyvin erilainen siitä "normista", missä vartuitte? Alatte nähdä muutoksen hallituksen käyttäytymistavassa. Uskokaa tai älkää, mutta alatte nähdä enemmän vilpittömyyttä! On niitä, jotka vaativat sitä, ja niitä jotka kavahtavat sitä, ja siinä taistellaan.

Saatatte jopa nähdä elämänne aikana nimittelyn loppuvan vaalien aikana! Eikö se olisi jotain, kun yksi ehdokas nousee seisomaan ja sanoo: "En ole samaa mieltä vastustajani kanssa, mutta hän on isänmaallinen ja voin nähdä, että hän rakastaa maataan aivan kuin minä. En ole samaa mieltä hänen kanssaan ja tätä minä puolustan ja tästä syystä"? Tämä on enemmän kuin korkean tien valitsemista. Se on uusi ajattelumalli.

Tällä hetkellä olette alttiimpia sanomaan: "Vastustajani on paha tyyppi. Katsokaa, mitä hän on tehnyt, ja katsokaa hänen tekemiään virheitä ja katsokaa hänen epärehellisiä pahantekotapojaan." Tämä on vanha toimintamalli, rakkaat ystävät. Haluan teidän tarkkailevan tätä muutosta. Ensimmäinen joka tekee sen politiikan päänäyttämöllä, tuo raikkaan tuulahduksen politiikkaanne eikä järjestelmä ole koskaan enää entisensä. Ne jotka tutkivat näitä asioita, näkevät uuden toimintamallin toteuttamiskelpoisena. Silloin kun alatte nähdä sitä tuolla areenalla, tiedätte sen olevan todellista. Menette kohti vaalivuotta [kanavointi annettiin helmikuussa 2012]. Älkää odottako paljon muutoksia asioiden toimintatavassa, koska vanha energia on voimakasta. Vie ehkä vielä neljä vuotta, jotta näette eron - kenties vielä neljä vuotta sen jälkeen. Mutta mukaan tulee joku, joka asettaa standardin, mikä on niin erilainen, että kaikki tietävät sen olevan jotain, mikä oikeasti toimii.

Sitten kun indigoja ovat viroissa, tapahtuu muutos niiden rehellisyydessä ja hoitotavassa. He ovat käsitteellisiä ja pystyvät näkemään tietoisuusreaktion niissä, joille he puhuvat, ja vanhemmat "parrat" tällä hetkellä eivät pysty siihen. Kerromme siis teille, että pimeyden ja valon tasapaino muuttaa silloin - mitä? Lopulta se muuttaa sitä, ketä äänestätte! Ja on jo aika. Älkää etsikö sitä välittömästi, mutta sitä tulee. Tarkkailkaa käsitteellisempää tervettä järkeä kampanjoinnissa ja se vanha tyyli jätetään taakse, mikä teillä on ollut 200 vuotta.

Rahoitus

Tässä on yhteenveto tästä aiheesta. Olette hyökänneet omia rahoitusjärjestelmiänne vastaan viimeisten viiden vuoden aikana ja yrittäneet tehdä niistä oikeudenmukaisia sekä siivota pois mahdollisimman paljon ahneutta. Historioitsijat jotka elävät tänä päivänä, tulevat kertomaan teille, että tämä olisi nähty mahdottomana tilanteena, koska iso raha nähtiin koskemattomana. Kuitenkin sekoititte pesää ja aloitta kylvää paremman järjestelmän siemeniä. Tämä lama missä olette, on ison rahan uudelleenkalibrointia. Kutsuitte sitä ja kerroimme teille sen olevan tulossa vuosi ennen sen tapahtumista. Kerroimme teille myös, mikä kaatuisi ensimmäisenä ja se olisi yksi planeetan suurimmista vakuutuslaitoksista [ja se oli].

Ajatelkaa tätä siis hetki. Pystyimme näkemään sen olevan tulossa, koska energia on sellaista. Se luo hitaita ja voimakkaita mahdollisuuksia, joita voidaan ennustaa. Se ei ole myöskään ohi, koska vanhan järjestelmän on luotava itsensä uudelleen. Pankkiirinne ovat hämillään - jos olette huomanneet. Sillä ei ole merkitystä, mitä hallitus sanoo heidän sallittavan tehdä tai miten paljon rahaa heille annetaan sen tekemiseen. He eivät tee sitä! He ovat jähmettyneet uuden toimintatavan etuvaloissa eivätkä tiedä, miten toimia. Tämän pitäisi kertoa teille, miten uusi ja epävarma tämä muutos on - sitä ei voi verrata mihinkään näkemäänne.

No niin, rakas ihminen, kyse on pimeyden ja valon muutoksesta. Näetkö tämän? Rehellisyys voitti yltäkylläisyyden ja vallan ja järjestelmä muuttuu. Se muuttuu ehkä uudestaan, mutta tulee päivä, jolloin niiden joilla on rahaa lainattavana, täytyy luoda "kaikki voittavat" -tilanteita eikä ahneuteen perustuvia järjestelmiä. Ette ole vielä edes nähneet näitä järjestelmiä, mutta tulette näkemään. Ette usko joitain ajatuksia, joita indigoilla on pankkitoiminnasta, missä kaikki voittavat, eikä taakse jää niitä, jotka raapivat päätään kysyen: "Mitä talolleni tapahtui?" Uusia järjestelmiä on tulossa eikä niitä ole talouden oppikirjoissanne.

Planeetan talous

Planeetalla tulee aika, jolloin on luultavasti vain viisi valuuttaa. Yhtenäisyys on kaikkien asioiden tapa. Se on rakenne, mikä luo ytimekkyyttä rehellisyyteen, "kauppavoimaan" ja toiminnan vaivattomuuteen. Kokonaiset mantereet liittyvät yhteen kaupparyhmänä ja on paljon vähemmän sääntöjä ja yksityiskohtia kahlattavana läpi ja siksi se on tehokasta ja sisältää vähemmän rahanvaihtajia. Tämä auttaa myös eliminoimaan hyvin köyhät, koska he ovat nyt enemmän mukana siinä, mitä heidän omassa maassaan tapahtuu. Tälle maapallo on heräämässä. Saattaa vielä pari sukupolvea, ennen kuin se todella oivalletaan ja nähdään oikein, mutta heräätte yhtenä päivänä ja käsitätte, mitä olette tehneet. Laitatte asioita yhteen niiden erilleen repimisen sijasta. Tämä on vaistonvastaista vanhalle ihmisprosessille!

Kahden vuosikymmenen kuluessa joku herää ja sanoo: "Hei, meillä ei ollut maailmansotaa. Eikö se ole jotain? Emmekä ryhdykään sellaiseen, koska kaikki käyvät kauppaa kaikkien kanssa. Olemme ehkä löytäneet tasapainon, joka toimii!" Kenties joku antaa uuden nimen myös "tuomiopäivän kellolle", koska se näyttää käyvän taaksepäin.

Tämä on Pollyanna-asenne, eikö vain? Monet ajattelevat niin ja tuntevat sen typeräksi. On aina niitä, jotka väittäisivät vastaan sanoen: "Kryon, se ei ole oikein ja se on naiivia. On vain ajan kysymys, ennen kuin pyyhkiydymme pois ja meillä on maailmanloppu. Sitähän ihmiset loppupelissä tekevät." No, rakkaat ystävät, sitä ihmiset ennen tekivät! Riippuu teistä, kuunteletteko niitä, jotka esittelevät "entistä tapaa", vai ette. He sanovat: "Maapallo on tulossa loppuunsa." On niitä, jotka roikkuvat viimeiseen mahdolliseen hetkeen saakka sanoen, että 21. joulukuuta [tämän kanavoinnin vuosi, 2012] on maapallon loppu.

Niinpä minulla on jotain, mitä teette heille. Joulukuun 21. 2012 soittakaa heille ja vain muistuttakaa, että heidän draamansa on ohi ja maapallo on edelleen täällä. Nyt he kenties voivat liittyä teidän seuraanne kylvämään rauhan siemeniä maan päälle sen sijaan, että piehtaroivat siinä, mikä luo huomiota, pelkoa ja ahdistusta. Jotkut heistä saattavat tehdä sen. Toiset kaipaavat draamaa ja jatkavat jonkin muun pelättävän etsimistä. On aina paljon salaliittoteoreetikkoja ja tuomiopäivän julistajia. He eivät pidä Kryonin viestistä.

Ennuste

Ja nyt ennusteeseen. En antaisi teille seuraavaa informaatiota, jos se ei olisi tekeillä. En voi antaa teille tämän ennusteen aikakehystä, koska Hengellä ei ole kelloa. Emme tiedä, mitä kello/aika on. Aika on itse luomanne kolmannen ulottuvuuden rakenne. Se palvelee selviytymistänne ja se on oltava. 3D:ssä ei voi päästä A:sta B:hen, ellei ole kelloa. Kvanttitilassa ei ole "A:sta B:hen". Kvanttitilassa olet aina kummassakin paikassa, joten kelloja ei ole. Jumalalla ei ole kelloa. Siksi saadessanne informaatiota Hengeltä jonkin tekemisestä elämässänne, teidän on odotettava synkronismia sen sijaan, että ryntäätte yrittämään sen tekemistä nyt. Henkiset paljastukset eivät sisällä päätelmää "mennä tekemään se nyt". Sen sijaan nämä viestit paljastavat mahdollisuuksia, jotka sitten koette omana aikananne tapaamienne ihmisten ja luomanne synkronismin kautta.

Teillä on jotain epäsopivaa maassanne. Se on suuri ja se liittyy isoon rahaan ja se tulee kaatumaan. Se kaatuu kenties epätavallisella tavalla. En voi kertoa teille milloin, mutta kerron teille, että se on täynnä epäonnistumisen potentiaalia. Vuosia sitten kerroin teille, että silloin kun kaikki voivat puhua kaikille, ei voi olla enää salaliittoja. Saitte nähdä tämän saman piirteen vuosia sitten toisella teollisuusalalla, mitä kutsutaan tupakkateollisuudeksi, ja sen liiketoiminta oli suurta. Mutta hupun alla, kuten voitaisiin sanoa, ei ollut vilpittömyyttä, sillä he tekivät nuorista ihmisistä riippuvaisia myymästään tuotteesta ja se teki koko väestöstä sairasta ja myös edisti varhaista kuolemaa.

Tulos oli, että maanne lakkasi massana ostamasta tuota tuotetta ja tänä päivänä teollisuus pysyy hengissä myymällä niille maille, jotka eivät ole vielä tietoisia siitä, mitä te löysitte. Rehellisyyden voima voitti rahan voiman. Taas kerran, tuomme tämän esiin osoittaaksemme teille, mitä voi hyvinkin tapahtua taas, sillä tämä on ennuste. Amerikan suurten lääkefirmojen on muututtava erittäin pian tai ne romahtavat. Silloin kun on teollisuudenala, joka pitää ihmiset sairaana rahan vuoksi, se ei voi selviytyä uudessa tietoisuudessa.

Tähän suljettuun kehään sisältyvä iso raha on valtavaa ja rehellisyyden puute paljastuu hitaasti. "Voiton vuoksi menetetyt" henget lasketaan ja on nolostuneita naamoja ja tehdään myös itsemurha tai pari. Kun ajatellaan sellaisen teollisuuden, minkä pitäisi hoitaa ihmisiä, pitävän heidät sairaana tarkoituksella, syntyy haava siihen kudokseen, mikä on oikein ihmisille.

Ne siis kaatuvat ja tiedätte niiden nimet ja niiden on kamppailtava pysyäkseen muun maailman perässä, jolla ei ehkä ole sitä ahneustaipumusta, mikä sai nämä kaatumaan. Tämä saattaa myös muuttaa havaintoa siitä, millä mailla on parhaat terveyskeksinnöt ja -ratkaisut ja monet tässä maassa voivat hakea ulkomailta vastauksia terveystarpeisiinsa.

Tämä on ennuste. Sitten kun se alkaa tapahtua, rakas ystävä, ja kenties elokuva aloittaa sen [sellainen joka on tekeillä ja joka on salaisuus], haluan sinun muistavan, missä kuulit siitä ensimmäisen kerran. Kenties tämä informaatio etukäteen annettuna vahvistaa, että tämä on totta - että kanavointi minkä kuulet tänään, tulee sanomastamme lähteestä, lähteestä sisälläsi.

Silloin kun et ole täällä, olet kanssani. Tunnen kasvosi ja tiedän, kuka oikeasti olet. Tiedän todellisen nimesi - ei se, mikä sinulla on tällä hetkellä. Tässä on päivän totuus. Uudelleenkalibrointi on teillä käsillä hyvin monin tavoin. Jatkamme tätä informaatiota, tätä paljastussykliä ja monia muita asioita paljastetaan. On aika. Se on vuoden 2012 energia.

Ja niin se on.

Kryon

torstai 14. kesäkuuta 2012

Adamus 2.6.2012

Ja sanotte: "Minä olen hetkessä. Minä olen luonnollinen. Minä olen luonnollinen. Minä olen henki. Minä olen mitä olen. Annan näiden energioiden palvella minua nyt. Annan niiden tulla tekemään sen, mitä olen yrittänyt tehdä pikkuaivoissani koko tämän ajan. Annan niiden tehdä sen, koska ne palvelevat minua."
(Crimson circle)

tiistai 12. kesäkuuta 2012


Sinistä sädettä kanavoinut Shekina Rose (www.shakinaspeaks.com )
27.5.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Sinisen säteen olennot ovat erittäin herkkä ja empaattinen sieluryhmä kuten indigot ja nämä tulivat monilta eri ylösnousseilta planeetoilta ja monista valoulottuvuuksista valaisemaan ihmiskunnan geenikoodia ja nostamaan Jumalatietoisuutta Gaialla. (Katso sivuiltamme, oletko sininen säde)

Shekina joka on hepreankielellä sana "valokieli", on Sinisen säteen mentori. Shekina on pyhän feminiinisyyden kadotettu puoli luomisesta, mikä on Jumalan ruumiillistuma, ylösnousemusprosessi. Sininen säde on kaikkien sinisten säteiden korkeimman puolen sieluryhmätietoisuus. Yhdessä annamme teille näitä lähetyksiä.

************

Tähän kanavointiin upotetut lukusarjat henki on antanut Shekina Roselle aktivoimaan tätä lähetystä. (Lisäinformaatiota uusista maakoodeista englanniksi: spiritlibrary.com/shekina-rose-blue-ray/13-33-333-number-sequences-new-earth-codes)

Olette lähtemässä 3D-todellisuudesta ja -olemassaolosta, mikä rajoitti jumalaista ilmaisuanne ja pyhää täysivaltaisuuttanne, ollaksenne täysin pyhässä liitossa universumin kanssa. Luomisen mestarivalonkantajat, siniset säteet, te olette tuomassa täydelliseen harmoniaan kaikki ylösnousseet osanne monista valaistuneista ulottuvuuksista ja planeettajärjestelmistä luodaksenne eheyttä ja jumalaista voimaa elämäänne ja maailmaanne. Teillä on ihmeiden aika käsillä!

Sisäisiä valokoodejanne on nopeuttanut kosminen linjautuminen, mikä aktivoi muinaisia pyhiä teknologioita ja asettaa teidät energeettiseen tilaan vuosien 2012 ja 2013 henkistä evoluutiovihkimystänne varten. Teitä tukee merkittävä universaali planeetta-asetelma, mitä kukaan parhaillaan maan päällä elävä ei ole koskaan ennen kokenut. 13

Polku kulkee Jumaläidin shekina-taajuuden ja pyhän sydämen kautta, mikä resonoi kristallimaapallon Kristus-verkon läpi. Te olette luomisvalon kosmisessa yksinäänisyydessä jo luoneet tämän Kristus-sydänverkon Gaian kanssa uutta maapalloa ja enkeli-ihmistä varten. 11:11 12:12 = 13 - 33 333

Vanhan maailman jättäminen - 3D:n loppu

Eivät kaikki olennot valitse olla siinä korkeamman taajuuden ulottuvuudessa, mikä synnyttää uuden maapallon. On tärkeää tietää, että jokaisella olennolla on oikeus ja häntä kunnioitetaan tekemästään valinnasta. Energiakehonne ylösnousemuksen puhdistamisprosessi on aktivoinut korkeamman ruumiillistuman ydinolemuksestanne, DNA:nne jumalaisen alkuperäisen suunnitelman. Resonoitte nyt korkeammalla värähtelytaajuudella, mikä ei ehkä ole yhteensopiva ammattinne, kumppaninne, perheenne, ystävienne, ryhmienne, paikkanne ja instituutioidenne kanssa. 444

Lähdette vanhasta maailmasta eikä se ole aina hienovaraista, kun teidät leikataan hetkessä irti olosuhteista, joiden osa olitte. Perhe ja ystävät voivat suuttua ja useimmiten se johtuu siitä, että he tuntevat korkeamman energian uhkaavan heitä, mitä he eivät pysty ilmaisemaan sanoin. Jumaluusaalto joka tulee täysivaltaisesta itsestänne, ilmestyy tukemaan teitä, kun kehonne ja olemuksenne ei pysty sietämään matalampia energioita ja negatiivista käyttäytymistä tai kohtelua.

Kehonne ei siedä matalampia energioita ja negatiivista käyttäytymistä - 55

Kehonne voi protestoida siinä, missä ennen pystyitte toimimaan, kuin kaikki olisi ok. Nyt se huutaa "ei enää" ja puhutte ja toimitte korkeammasta totuudesta ettekä ole tilanteissa, jotka vievät pois voimanne. Näette tätä tapahtuvan enemmän maailmassanne ja läheisissä suhteissanne.

Erityishuomautus sinisille säteille ja erittäin herkille ja empaattisille valonkantajille: teillä on ollut taipumuksena sulkeutua energeettisesti, silloin kun tunsitte energian uhkaavan tai pakahduttavan. Tällä voi olla suora vaikutus immuunijärjestelmänne ja se voi ilmetä pudotuksena energiassanne, väsymyksenä, levottomuutena tai aivojen sumuisuutena. Tämä taipumus on muuttumassa, kun koette nyt harmonisoitumisen kosmoksen, pyhän sukulinjanne ja korkeamman immuniteetin kanssa. Siinä missä kerran olitte ilman ääntä ja hiljaa sisäisessä maailmassanne tekemässä pyhää luomistyötä, astutte nyt pyhään täysivaltaiseen voimaan. Valostanne on tulossa kirkkaampi, voimakkaampi ja huomattavampi ja Jumalan taajuusresonanssinne on enemmän vireessä luomisen kosmisen tuen kanssa.

Väärinkäsityksiä ylösnousemuksesta ja vuodesta 2012 - "Teimmekö väärän käännöksen?"

Ylösnousemuspolullanne voi olla aikoja, jolloin mietitte, teittekö jotain väärin ja miten saavuitte tiettyyn matkanne paikkaan. Teillä on ehkä ollut havaintoja ja ajatuksia, että elämänne näyttäisi fyysisesti täydelliseltä. Kotinne säleaidan takaa ja täysin vakaasta ja turvallisesta elämästänne katsoisitte ulos verhojen välistä, kun kaikki mullistukset asettuisivat eivätkä koskaan koskettaisi teitä, kun tuntisitte vain rakkautta ja valoa.

Jos olet omistanut elämäsi valolle ja olet sininen säde, muodonmuuttaja Gaia-jumalattaren kautta, niin luultavimmin ylösnousemus saattaa sinut sielusi pimeän yön syvyyksiin. Tämä saattaa tapahtua myös pari kertaa, kun kurkotat kohti syvän sielutason puhdistumista, mikä koskettaa melkein kaikkia olemuksesi osia. Todellisuutesi syvällinen transformoituminen sielusi aidosta ydinolemuksesta tuo heräämisen pyhyyteen ja myötätuntoon kaikkea elämää kohtaan ja ennenkokematonta selkeyttä. Olet jumalaisen valon ja rakkauden polulla, mikä transformoi negatiivisuuden kehosi soluista. Tämä sisäinen tarkoitus sisälläsi on opastanut kuoriutumistasi enkeli-ihmiseksi uuden maapallon paljastamista varten. 333

Vanhan maailma havaintotapaa pysymisestä yhdessä paikassa ja aineellisen omaisuuden keräämisestä pidettiin perimmäisenä vaurautena ja vakautena. Vaikka teillä voi olla aineellista omaisuutta ja mukavuutta ylösnousemuspolullanne, tämä ei ole vaurautta tai vakautta, kuten näette maailmassanne. Uudella maapallolla ankkuroidutte täysivaltaiseen itseenne, pyhään yhteyteen jumalaisen rakkauden, valon, voiman ja loiston kanssa. Tämä voittaa kaikki havaintotavat, joita teillä on ollut, jolloin voitte nousta yläpuolelle ja nähdä kaiken kaaoksen tai hämmennyksen yli - universumi on komennossanne.

Uuden ihmiskunnan 2012-ylösnousemuksen nopeutumismerkkejä - elämän tarkastelua eläessä

Elämän tarkastelu eläessä tulee, silloin kun olette saavuttaneet merkittävän tietoisuustason kokeaksenne ydinsieluolemuksenne korkeamman valelun. Tämä on tähtiolemuksenne, ylösnousseen itsenne aktivointi, Jumala-DNA ihmismuodossa. Se on ikään kuin monien elämien elämistä nykyelämässä eikä teidän tarvitse kuolla ja syntyä uudestaan, kun teette sitä jatkuvasti ja kiihtyneellä tahdilla, mikä ylittää ajan ja paikan. Elämäntarkastelunne tulee näyttämään teille, että kenties olette kiihdyttäneet niin kovasti, että te ette ole huomanneet suurta edistymistänne ja sitä, kuka olette nyt. Menneitä tapahtumia ja muistoja tuodaan teille, mutta ne eivät enää "laukaise" teitä - traumakentät on parannettu. Tämä on näyttämään teille, että ylösnousette ja kehitytte korkeampaan jumalaiseen olotilaan.

Vaihdokkaat ja uusi tähtisyntymä

Voitte ylösnousemuksessanne kokea niin valtavia latauksia sielumatriisinne korkeammista ulottuvuuskentistä, että saatatte tuntea itsenne uudeksi olennoksi tai vaihdokkaaksi. Ylösnousseiden osienne sielupunos pystyy nyt yhdistymään kanssanne ja luo laajentuneen tietoisuuden ja korkeamman ruumiillistuneen taajuuden ylläpitämään Jumalitsenne jumalaista ilmaisumuotoa.

Laajentuneet ylösnousseet osanne tuovat korkeampaa tietoa, viisautta, sielu- ja henkilahjoja, parannus- ja psyykkisten kykyjenne laajentumista ja aktivoi energiakeskuksia kehossanne ja energiakentässänne, mikä tukee teitä.

Planeetta-asetelmat ja eläminen unitilassa

Planeetta-asetelmien, uuden ja täyden kuun, päivänseisausten ja -tasausten aikana voitte tuntea, että olette unitilassa päivän tai kaksi. Saatatte olla myös verkkainen, teillä on vaikeuksia liikkua - ikään kuin tiheyden läpi - ettekä pysty heräämään. Nämä ovat siirtymäjaksoja, jotka ovat eräänlaisessa aika-avaruuden tyhjyysulottuvuudessa ja silti elätte elämäänne ja teillä on voimakas yhteys lähteeseen. Menkää energiavirran ja rytmien mukana parhaan kykynne mukaan, hidastakaa ja nauttikaa olemisesta havahtuneessa unessa.

Jumalaisen rakkauden ylösnoussut eläminen

Alatte tuntea, että haluatte ennen kaikkea selkeyttä sielustanne, aidosta täydestä ilmaisustanne, mikä on jumalainen rakkaus, ja kaikki on ollut korkeamman sydämenne "metkuja" teidän saamiseksi siihen - universumin perimmäiseen jumalaiseen voimaan ja loistoon. Koko elämä ja Jumala on palvellut teitä tuoden sen, mitä oikeasti halusitte. Tästä paikasta mitä monet teistä jo kokevat, nautitte elämän ja hengen korkeammasta kokemuksesta. Minne tahansa menette ja missä tahansa olette, jumalainen rauhan harmonia kohtaa teidät ja sanoo: "Tätä sinä olet". Tämä rauha josta puhumme, on totuus sielustanne ja hengestänne. Se on rauhan tuolla puolen - se on jumalaista iloa, mikä sisältää kaiken elämän, universumin ja kosmoksen yhdessä, ja tätä te olette! 333

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Saint-Germain -Kanavointi: "Uusi 'Sinä' ja Uudet Ihmissuhteet"

Alexandra Mahlimay ja Dan Bennack
Chichilianne, Ranska
www.joyandclarity.com

Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Seuraava materiaali esitettiin 17.5.08 internet-työpajan aikana. Sitä on editoitu ja laajennettu alkuperäisestä puhtaaksikirjoitetusta versiosta selkeyden ja ymmärrettävyyden lisäämiseksi.

Tervetuloa. Olemme täällä tänään keskustelemassa ihmissuhteista. Tutkimassa erityisesti sitä, miten uusi "sinä" - sieluun "sekoittunut" sinä - muodostaa uusia suhteita ja osallistuu niihin. Kun teemme tämän, huomaatte merkittäviä eroja uusien ja aiemmin muodostettujen suhteiden välillä.

Aloitetaanpa sitten. Miten ihania suhteet ovatkaan! Miten mahtavia tilaisuuksia ne ovat ilmaista ja jakaa jumaluuttanne toisten ihmisten kanssa.

Olette kenties kuulleet tarinoita elämästäni maan päällä, suhteistani tuolta ajalta. Tämä ei kuitenkaan ole kokoontumisemme aihe. Vedetäänpä sen sijaan syvään henkeä yhdessä ja tarkastellaan teitä ensiksi.

Rakkaat ystävät, nyt kun olette päättäneet päästää uuden "sinän" elämäänne, näette joidenkin suhteiden tulevan löyhemmiksi tai jopa hajoavan. Ne eivät ole enää sitä, mitä ne olivat ennen. Tarkastellaanpa sitä, kuka uusi "sinä" on, koska suhteidenne laatu riippuu siitä, kuka luulette olevanne.

Uusi "sinä"

Uusi "sinä" on sitä, kuka todellisuudessa olette. Kyse on teistä yhdistyneenä sieluunne tässä kehossa ja tässä elämässä. Älkää väheksykö tätä kokemusta. Se on majesteettinen ja nöyräksi tekevä samanaikaisesti. Voi, tiedän, että haluaisitte piiloutua ja sivuuttaa tämän kaiken. Olen tietoinen näistä epäilyksistä. "Mahdotonta", sanotte. "Miten voisin mitenkään ilmentää sieluani tässä elämässä? On vielä niin monia asioita, joita minun on opittava ja hallittava."

Mutta kerron teille, tuo aika ON tullut. Ja riippumatta siitä piilotatteko itsenne vai ette, olette valinneet tämän ja se tapahtuu nyt. Ystäväni, tervetuloa uuteen maailmaan.

Miltä tuntuu astua tähän uuteen elämään, toivottaa tervetulleeksi uusi "sinä"? Pohtikaa tätä hetken aikaa ja vastatkaa vapaasti.

Osallistuja 1: Olen innostunut, kompuroin ja opettelen.

Osallistuja 2: Olen hämmentynyt.

Osallistuja 3: Olen innostunut ja näen, että mitä enemmän annan sen virrata sisään, sitä onnellisempi olen. Mutta elämä asettaa monia esteitä häiritsemään tätä, ja sitten turhaudun todella.

Osallistuja 4: Minusta tuntuu kuin vastasyntyneeltä… ei todellista yhteyttä menneisyyteen tai siihen, mitä on tapahtunut aiemmin. En ole varma siitä, mitä uusi tulee olemaan. On vain heikko tunne siitä, mitä tulee. Olen innostunut ja kärsimätön.

Osallistuja 5: Olen innostunut ja vähän ahdistunut suhteissani ihmisiin, kuten aina.

Osallistuja 6: Minusta tuntuu hyvältä. Mutta miten sallin virtauksen joka hetki?

Kiitos. Tämä on upeaa. Näen, että jokainen teistä on innostunut olemaan tässä uudessa elämässä, vaikka ilmaisettekin sen kenties eri tavoin. Tämä on hienoa. Tämä on innostavaa, erityisesti alkaessanne jakaa sen toisten kanssa. Sitten innostuksenne kasvaa ja laajenee. Jatketaanpa sitten.

Olemisen uutuus

Ymmärtäkää, että aloittaessanne tämän uuden elämän, koette uutuutta aina vain useammin. Tämä on hienoa ja luonnollista, joten älkää kantako siitä huolta. Olemisen uutuus on sielunne tila. Se ei kuole, vaan kohoaa ikuisesti Luojan mielessä joka nyt-hetki.

Mutta kokiessanne tätä uutuutta - tuoreutta - teillä on myös vuorovaikutusta ympärillänne olevien ihmisten kanssa. Nämä kohtaamiset toisten kanssa luovat erilaisia tuntemuksia sisällenne - toisinaan myös epäilystä siitä, oletteko todella aloittamassa uuden elämänne. Älkää epäilkö. Te olette aloittamassa.

Mutta muistakaa, että on helppoa langeta epäilykseen, kun olette yhteydessä vanhan maailman ja monien sellaisten ihmisten kanssa, jotka asuvat siellä edelleen ja sen säännöt hallitsevat heitä.

Voimankäyttösäännöt (Rules of Engagement)

(Suom. huom. sana "engagement" viittaa myös sitoutumiseen)

Suhteet vanhassa maailmassa toimivat - usein tiedostamatta - voimankäyttösääntöjen mukaisesti. Tämän termin käyttö ei ole tässä satunnaista. Poliisinne ja sotavoimanne käyttävät näitä sääntöjä määrittelemään, miten, milloin ja missä käytetään voimaa konfliktin aikana. Voimankäyttösäännöt eivät kysy, miksi vahinkoa pitäisi koskaan aiheuttaa toiselle ihmiselle, jonka kanssa ollaan tekemisissä. Ne olettavat, että toisen vahingoittaminen on kenties välttämätöntä, kun konflikti syntyy.

Ystäväni, uudet suhteet eivät toimi tällä tavalla. Tästä syystä saatatte kokea vaikeuksia toimiessanne vanhoissa suhteissa. Vanhat suhteet perustuvat tarvitsevuuteen ja puutteeseen. Etsitte toisista niitä asioita, jotka havaitsette puuttuvan itsestänne. Muodostatte suhteita keskinäisen hyötymisen perusteella tunteaksenne itsenne paremmaksi vain siksi, koska olette unohtaneet, keitä todella olette - Jumalan lapsia ja myös Jumala. Kutsutte tätä rakkaudeksi, muttei se ole sitä.

Kun näiden liittojen ehtoja rikotaan, alkaa konflikti. Yhtä tai useampaa osallistujaa syytetään, ja tämä johtaa hyökkäykseen ja puolustukseen. Ja ensimmäisenä voimankäyttösääntönä jokaisessa konfliktissa on oikeus hyökätä toisen kimppuun itsensä puolustamiseksi. Nämä ovat uskomuksia, jotka hallitsevat vanhoja suhteita. Ja tämän te olette päättäneet jättää taaksenne.

Tervetuloa uuteen maailmaan?

Olette juuri saapuneet uuteen maailmaan ettekä tunne vielä maadoittuneenne hyvin. Olette kuin hedelmäpuun alkuvaiheen nuppuja ja avaudutte mahdollisuudelle kevään lämmöstä, mutta tunnette vielä talven viimeviileyden.

Ymmärtäkää, että kun päätätte astua uuteen maailmaan - itsenne korkeampaan ilmaisumuotoon - ihmiset joiden kanssa olette tekemisissä, yrittävät ehkä vetää teidät takaisin vanhoihin ja tuttuihin suhdemalleihin. Kun tätä tapahtuu, teistä tuntuu ehkä epävarmalle ja myös hämmentyneelle, koska olette hyvin selvästi päättäneet luoda jotain parempaa itsellenne.

Älkää huolehtiko. Kaikki on hyvin. Vain muistakaa, että nämä ovat ensiaskelianne - vauvanaskelianne - uuteen maailmaan ja kokemukseen olemisesta uusi "sinä". Silloin kun tunnette, että vanha maailma tekee teistä tasapainottomia, että askeleenne ovat epävarmoja ja olette vaarassa taas kaatua, vain muistakaa totuus itsestänne - että olette myös Jumala - ja tietäkää, että teitä tuetaan.

Koska puhumme tasapainottomuuden tunteesta vanhassa maailmassa, haluaisin kysyä kultakin teistä, miten huomaatte nyt reagoivanne vanhoihin suhteisiin?

Osallistuja 4: Minua ujostuttaa ilmaista totuus itsestäni. Hämmennyn ja olen epävarma, kuten sanoit.

Joku muu?

Osallistuja 1: Yritän nähdä toisen ihmisen näkökannan… ymmärtää… ja tietenkin hengittää.

Osallistuja 4: Tuntuu turvallisemmalta piiloutua totuuden ilmaisemiselta ujouden, erävarmuuden ja haavoittuvuuden vuoksi.

Kyllä, usein huomaatte olevanne ujoja, erkkomaisia ja jopa surullisia.

Osallistuja 3: Jälkeenpäin olen vieläkin turhautuneempi siitä, etten voi olla MINÄ, niin paljon kuin haluaisin.

Osallistuja 5: Kyllä, minustakin tuntuu, että teen kompromisseja sen suhteen, kuka olen.

Osallistuja 3: Minusta tuntuu, että vietän liikaa aikaa "tehden" enkä riittävästi aikaa "ollen".

Osallistuja 2: Minä vain itken.

Kyllä, huomaatte ehkä, että te ette tiedä kovin helposti, miten ollaan vanhassa maailmassa - tulee aina vain vaikeammaksi viettää siellä aikaa ja olla tekemisissä toisten kanssa. Tämä on taakka, jota ette halua enää kantaa.

Tämä on ymmärrettävää. Se voi olla ylivoimaista toisinaan.

Sallikaa asioiden olla niin, kuin ne ovat

Ystäväni, rohkaisen teitä hengittämään nyt ja tuntemaan itsenne. Hyväksykää itsenne juuri sellaisena, kuin olette. On täysin ok, että teillä on nyt näitä tunteita. Vanhasta maailmasta on tullut teille varsinainen haaste. Ja kyllä, voi olla vaikeaa olla lähellä sellaisia ihmisiä, jotka edelleen asuvat siellä - erityisesti koska olette valinneet jotain parempaa itsellenne.

Mutta on eräs tapa tehdä tämä siirtymä. Minäpä selitän. Ensinnäkin, ymmärtäkää, että OLETTE päättäneet tulla uudeksi "sinäksi". Olette tehneet päätöksen elää tässä elämässä niin kuin sielunne.

Muistakaa, että oleminen uudessa elämässä ja eläminen uutena "sinuna" on totuuden nimeämistä itsestään ja sen julistamista. Tehtäväksenne jää vain salliminen. Vain sallikaa se.

Sallikaa itsenne olla sellainen, kuin olette.

Keskittykää tähän - ponnistelematta. Ja antakaa toisillekin sama harkintamahdollisuus. Älkää yrittäkö muuttaa heitä eduksenne tai muuttaa itseänne heidän edukseen. Te ja he olette täydellisiä juuri sellaisina, kuin olette.

Uusien suhteiden perusta

On voimallinen teko julistautua siksi, kuka olette. Se muuntaa ihmisiä ja suhteita - ei voimalla, vaan totuuden kautta. Tämä julistus on ennen kaikkea sisäinen. Teette tämän itsenne vuoksi. Ei ole mitään tarvetta julistaa sitä kenellekään muulle, ellette tunne innoitusta sen tekemiseen. Mutta se on niin voimakas julkilausuma - ja täynnä Lähteen selkeyttä - että muut tuntevat hiljaisenkin julistuksen.

Kun maadoitutte tähän tietoisuuteen, alatte yhdistyä toisiin ilman pelkoa ja pettymystä siitä, että te ette saa tunnustusta tai teitä ei arvosteta. Ilmaisette itseänne vapaasti. Ei ole mitään tarvetta vakuuttaa ketään siitä, kuka olette. Suhteistanne häviää turhautuminen, kärsiminen ja hämmennys - aluksi vähitellen mutta huomattavasti. Sitten eräänä päivänä huomaatte, ettei vanha ole enää osa kokemustanne. Olette vapaa. Vapaa olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa juuri sellaisena, kuin olette.

Kun olette vapaa yhdistymään toisiin tällä tavalla, vanhat suhteenne joko muuntuvat korkeammaksi ilmaisumuodokseen tai lähtevät elämästänne kokonaan. Mutta yksi asia on varma. Ne eivät enää vedä teitä siihen riippuvuus-, manipulointi- ja hallintapeliin, jossa
käytätte toisianne toteuttamaan tyydyttymättömiä halujanne tai tyydyttämään havaitsemianne tarpeita ja puutteita. Näistä syistä muodostuneet suhteet ovat osa menneisyyttänne.

Totuus on, ettei teiltä puutu mitään, koska te olette kaikki. Ja itsenne maadoittaminen tähän tietoon, on uusien suhteiden perusta.

Vanhojen ja uusien suhteiden tarkoitus

Voitteko nähdä, miten vanhat suhteet ovat palvelleet teitä? Voitteko tunnistaa niiden tarkoituksen? Ne auttoivat teitä muistamaan, ettei teillä ole mitään puutetta tai tarvetta toiselta ihmiseltä, koska olette kokonainen juuri sellaisena kuin olette - täydellinen ja
itsenäinen Jumallähteen heijastus. Eikö tämä olekin mahtavaa?!

Minne siis menemme tästä? Mitä jos harkittaisiin uusien suhteiden tarkoitusta?

Jos vanhat suhteet liittyivät jumaluudestanne muistuttamiseen, niin uudet suhteet liittyvät jumaluutenne jakamiseen. Miltä tämä teistä tuntuu?

Osallistuja 5: Olen alkanut siirtyä ihmisten ihmispuolen yli ja yritän yhdistyä heidän jumaluuteensa. Otan myös pieniä askelia jakaakseni itseäni enemmän.

Osallistuja 4: Se täyttää minut ilolla ja onnellisuudella. Tunnen oman jumaluuteni haluavan olla tekemisissä ja jakaa sillä tasolla, ja se täyttää minut ilolla, ihmetyksellä, kauneudella ja innostuksella.

Osallistuja 1: Tunnen intoa jakaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka seisovat samalla maaperällä kanssani.

Osallistuja 7: Se tuntuu kuin pääsemiseltä ytimeen - olemiseen aito ja sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat aitoja. Ei teeskentelyä enää.

Osallistuja 4: Sitä tapahtuu jo ja se tuntuu rauhalliselle. Mukaan ei sisälly enää tunnemyllerrystä tai draamaa. Se on vain rauhallista ja sallivaa.

Osallistuja 6: Minulle tärkein sana on SALLIA. Salliminen on myötätuntoa.

Kyllä, rakkaat ystäväni. Tänä aikana jumaluutenne muistamisessa on kyse SALLIMISESTA. Joka kerta kun olette hämmentynyt, surullinen tai kyvytön ilmaisemaan itseänne ympärillänne olevien ihmisten kanssa tai niissä olosuhteissa, missä huomaatte olevanne, voitte vain sallia asioiden olla niin kuin ne ovat. Löytäkää täydellisyys tuosta hetkestä tuomitsematta asioita, jotka näyttävät vajavaisilta.

Silloin kun sallitte asioiden olla juuri sitä, mitä ne ovat, ja hyväksyä joka hetken luontaisen täydellisyyden, tuo täydellisyys voi tulla mieleenne ja täyttää sydämenne totuuden muistamisella.

Ja kun sallitte toisten olla sellaisia kuin he ovat, vaikka he vaikuttaisivatkin olevan kiinni vanhassa maailmassa ja roikkuvan vanhoissa suhteissa, he eivät kosketa teitä. He eivät voi, elleivät he myös ole valmiita astumaan itsensä korkeampaan ilmaisumuotoon muistamalla oman totuutensa.

Olkaa siis rauhassa, ystävät. Niiden kamppailujen, jotka luonnehtivat vanhoja suhteitanne, ei tarvitse sekaantua uuteen elämäänne. Ne eivät sekaannu, kunhan muistatte jumaluutenne.

Rakkaat ystäväni… sallikaa.

Sallikaa itsenne olla siinä kohtaa, missä olette tällä hetkellä - täydellisessä kohdassa, täydelliseen aikaan ja täydellisessä kokemuksessa.

Vaikka vanhat suhteet saattavat edelleen olla osa elämäänne, päättäkää mennä korkeammalle. Älkää kantako huolta siitä, pystyttekö ilmaisemaan tämän tavalla, jonka toiset ymmärtävät.

Vain menkää korkeammalle. Kun teette sen, lähetätte kutsun myös lähellänne oleville mennä korkeammalle. Kutsutte heitä aloittamaan uuden suhteen kanssanne.

Uusien suhteiden kutsuminen elämäänne

Haluaisin nyt jakaa kanssanne sen, mitä haluaisitte luoda uusiin suhteisiinne. Mitä tunnette tästä? Mitä kaipaatte ja haluatte?

Osallistuja 3: Ensimmäinen tunteeni on, että haluaisin luoda harmoniaa - mahdollisesti siksi, että vanhat suhteet lähimpieni kanssa olivat ja edelleen ovat hyvin ristiriitaisia.

Osallistuja 5: Haluaisin kokea, millaista on olla suhteessa vain jakamisen vuoksi, ilman mitään riippuvuuksia tai odotuksia - täysin hyväksyen.

Osallistuja 1: Innostukseni jakamista, saada joku arvostamaan kauneutta ja tyyneyttä yhdessä. Nauramista yhdessä ja toisistaan nauttimista.

Osallistuja 4: Loin tämän elämän niin, ettei minulla ole romanttista suhdetta, jotta voisin keskittyä pääsemään tähän pisteeseen ilman mitään häiriötekijöitä. Nyt tunnen olevani
valmis ja tunnen suurta kaipausta sellaista suhdetta kohtaan. Jakamista, iloa, naurua ja kauneutta.

Haluaisiko joku vielä kertoa?

Osallistuja 4: Aloin jo miettiä, onko tällaista edes olemassa vai olinko vain liian nirso. Mutta olin edelleen vanhassa maailmassa eikä siellä ollut mitään viehätystä tai halua. Oliko se kaikki unta, olinko liian nirso? Tapahtuuko sitä koskaan? Mutta kaikessa tässä on nyt järkeä - jakamisessa siitä totuudesta käsin, kuka olen. Jumaluuden jakamisessa toisten kanssa.

Osallistuja 6: Minun ongelmani eivät ole suhteet toisten kanssa, vaan itseni kanssa. Silloin kuin pysyn MINÄ OLEN -tietoisuudessani, minulla ei ole mitään ongelmia vanhojen tai uusien suhteiden kanssa. Miten voin pysyä tässä tietoisuudessa jatkuvasti?

Tosiaankin, rakkaat ystäväni. Teillä kaikilla on halu ja kaipuu aloittaa uusia suhteita - ovat ne sitten romanttisia suhteita, ystävyyssuhteita tai myös perhesiteitä. Nämä ovat vain muutamia tapoja, joilla uusia suhteita voidaan ilmaista.

Mutta tähän liittyy sekavia tunteita. Vähän epäilyä. Tapahtuuko tämä koskaan? Mitä minun vielä on tehtävä? Miten paljon kauemmin minun on odotettava? Kehotan teitä tuntemaan nämä epäilykset ja sitten päästämään niistä irti tuomitsematta. Tunnistakaa se, että epäilemällä arvoanne tai valmiuttanne, pidätte nämä uudet suhteet pois luotanne. Sellainen on ajatustenne voima.

Tietenkin teitä pelottaa ja tunnette epävarmuutta suhteistanne. Mutta käsittäkää, että olette ALOITTAMASSA tätä uutta elämää. Olette päättäneet kokea uuden "sinän". Ja koska näin on, teille avautuu uusia suhteita. Voitte vaatia niitä.

Kyse ei siis ole siitä, tapahtuuko tämä vai ei. Kyse on luottamisesta täysin itseenne ja sitten sen ilmaisemisen aloittamisesta. Kun teette tämän, näette, miten toiset tuntevat vetoa teitä kohtaan. He tuntevat vetoa totuutenne kauneutta ja teistä säteilevää luottamusta kohtaan. He tuntevat sen ja he näkevät sen.

Siitä ei ole epäilystäkään.

Vain olkaa valmiita tämän kokemuksen tulemiselle elämäänne. Se ei ole kaukana. Se alkaa heti, kun avaatte jumaluutenne toisille.

Minäpä toistan selvyyden vuoksi. Tärkein asia, mitä voitte tehdä kutsuaksenne uusia suhteita elämäänne, on muistaa, kuka olette. Muistaa jumaluutenne. Tehkää tämä päivittäin ja vedätte puoleenne toisia, jotka myös muistavat jumaluutensa.

Löydätte toisenne. Se on magnetismia, sydämessä tuntuvaa vetovoimaa.

Kyllä, sydämenne voi toimia rakkauden magneettina. Se on luonnollista ja tapahtuu itsestään. Ainoa tapa auttaa sitä - ikään kuin apua todella tarvittaisiin - on muistaa jumaluutenne. Muistakaa, kuka todella olette. Kun teette näin, muistamisenne luonnolliset seuraukset vetävät korkealaatuisia ja kauniisti värähteleviä suhteita elämäänne.

Muistakaa jumaluutenne ja avatkaa sydämenne uusille suhteille, mutta asettamatta odotuksia niiden muodolle tai sille, kenen pitäisi täyttää ne.

Ja tarkkailkaa sitten elämäänne.

Katsokaa, keitä tulee ja menee.

Ja olkaa valmiita ihmeille ja yllätyksille.

Kysymyksiä?

Osallistuja 5: Minulla ei ole mitään kysymyksiä, mutta minulla on leveä hymy kasvoillani, koska se mitä sanot, Saint Germain, tuntuu kuin ihanalta vahvistukselta, mahtavalta vakuutukselta ja lohdutukselta!

Osallistuja 1: Kyllä, epäilystä irtipäästäminen kuulostaa hyvin tärkeältä.

Osallistuja 4: Minusta tuntuu, että olet vastannut jo kaikkiin kysymyksiini tästä aiheesta… kiitos.

Osallistuja 6: Ongelmana ei ole muistaa jumaluuttani joka päivä, vaan muistaa se elämäni joka hetki. OLLA jumaluuteni.

Kyllä, taas kerran. Kyse on jumaluutenne muistamisesta ja siihen "sekoittumisesta" joka hetki.

Rakkaat ystäväni, jumaluutenne muistamisessa on jotain taianomaista.

Kun muistatte jumaluutenne, muistatte sen, kuka todella olette. Tämä aloittaa muodonmuutosprosessin, joka on ihmeellisempi, kuin voitte kuvitella. Persoonallisuutenne alkaa yhdistyä ja sekoittua sielunne kanssa. Kun tämä tapahtuu, alatte tunnistaa olevanne kokonainen. Näette itsenne eheänä, täysin ainutlaatuisena ilmaisumuotona siitä Jumalasta, joka olette.

Osallistuja 3: Merkitseekö tämä sitä, että minun on luotettava itseeni täysin?

Osallistuja 1: Onko kyse kaikkien puolieni ilmaisemisesta ja kaikkien alipersoonieni yhdistämisestä? "Minuja" on niin monia!

Osallistuja 6: Tapahtuuko se muistamalla "MINÄ OLEN" tai "Olen myös Jumala"?

Kyllä, juuri niin.

Se tapahtuu muistamalla, että olette myös Jumala ja että olette eheä ja kokonainen.

Se tapahtuu muistamalla tämän: Ette tarvitse mitään keneltäkään toiselta, koska olette kaikki. Ja koska olette kaikki, muistatte, että teillä on kaikki. Teiltä ei kielletä mitään.

Seuraava kysymykseni teille on tämä.

Millaisia suhteenne ovat ja miltä ne näyttävät, jos teidän ei tarvitse muuta kuin olla se jumalainen itse, joka te olette?

Voitteko miettiä tätä hetken aikaa ja sitten vastata lyhyesti?

Osallistuja 6: Ne ovat hyvin, hyvin yksinkertaisia.

Osallistuja 4: Niissä on kyse ilosta, hauskanpidosta, naurusta ja kauneudesta. Oman itseni - oman jumaluuteni - näkemisestä heijastettuna takaisin minulle toisen jumalaisen olennon silmien kautta.

Osallistuja 1: Niissä ei ole odotuksia.

Osallistuja 5: Puhdasta jakamista.

Osallistuja 3: Olemme molemmat omassa piirissämme, mutta meistä on vaivatonta antaa. Tiedämme, että toinen ihminen ei TARVITSE sitä, mitä annamme hänelle, ja että mekään emme TARVITSE mitään häneltä.

Upeaa! Olette kaikki oikeilla jäljillä.

No niin, tehdäänpä tähän lyhyt kommentti.

Kokonaisuus/eheys suurenee

Kun muistatte, että olette eheitä ja kokonaisia juuri sellaisina, kuin olette, ja sitten jaatte tämän kokemuksen toisen kanssa, joka myös muistaa sen, niin vain yksi asia voi tapahtua.

Kokonaisuus/eheys suurenee!

Tämä voi kuulostaa paradoksilta, muttei se ole sitä.

Silloin kun kaksi tai useampia teitä yhdistyy ja jakaa kokemuksena Jumalana olemisesta, Jumalan rakastava kokonaisuus laajenee. Tämä on se rakkauden leikki, jota Jumala leikkii.

Osallistuja 1: Uusissa suhteissa on siis kyse laajentumisesta?

Kyllä.

Teillä on Jumalan rakkaus jaettavana. Ja kun jaatte jumaluutenne, laajennatte tätä rakkautta ilon rähähdyksessä.

Ystäväni, tästä uusissa suhteissa on kyse. Kyse ei ole jostain kaukaisesta unelmasta. Se on läsnä olevaa todellisuutta. Kokemus jumaluutenne loistavasta jakamisesta toisen kanssa voi tulla elämäänne juuri nyt. Teidän on vain sallittava se.

Mutta muistakaa, ei mitään odotuksia. Vain avatkaa sydämenne ja sallikaa. Antakaa ihmisten olla sellaisia, kuin he ovat, ja katsokaa, mitä tapahtuu.

Teitä rakastetaan syvästi juuri sellaisina kuin olette - kokonaisia/eheitä rakkaudessa. Minulle oli ilo liittyä seuraanne tänään. Tervehdin teitä ja kiitän teitä läsnäolostanne.

Minä olen Saint Germain.

Saint Germain on antanut paljon informaatiota suhteista, minkä olemme yhdistäneet kirjaksi nimeltään "The New You, New Relationships ja the New Society".

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joy and Clarity™ ja Joy and Clarity International™ tarjoavat kanavoituja viestejä, opastettuja työpajoja ja yleisöseminaareja auttamaan meitä vapautumaan ihmistietoisuutemme laajentamisen rajoituksista.

Tätä artikkelia saa jakaa veloituksetta sillä edellytyksellä, ettei sitä muuteta tai editoida millään tavalla. Kaupallinen käyttäminen vaatii tekijänoikeuden haltijoiden, Alexandra Mahlimayn ja Dan Bennackin kirjallisen suostumuksen. Jos kopioit tätä aineistoa, mainitse kirjoittajat nimeltä ja liitä mukaan seuraava linkki: www.joyandclarity.com

"Sielunkumppanisuhteista"
Saint-Germain, Jeshua ja Maria -Kanavointi
Alexandra Mahlimay ja Dan Bennack
Cluj-Napoca, Romania
2.11.2009
www.joyandclarity.com

Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas Saint Germain,

Viime vuosina työni ja elämäni on lisääntyvässä määrin asettunut peruslääkinnän parantamiseen kehitysmaissa. Olen hyvin sitoutunut tähän ja minusta se on myös seikkailua. Se on täynnä matkustamista kaukaisiin maihin ja kauniiden asioiden näkemistä. Se on melkein kuin lomaa. Olen nyt onnellisempi kuin koskaan ennen.

Mutta yksi suuri kaipauksen kohde edelleen välttelee minua. Haluaisin kokea rakastavan ja läheisen suhteen kumppanin kanssa. Ongelmanani on ollut, että aiemmat suhteeni eivät ole olleet yhteensopivia sen intohimon kanssa, mitä minulla on työtäni kohtaan, tai sen innostuksen ja saavuttamisen tunteen kanssa, mitä tunnen sitä tehdessäni.

Toivon edelleen, että tapaan jonkun, joka peilaa tavoitettani tehdä jotain hyvää maailmassa. Sitten ehkä löytäisimme erilaisen tavan olla yhdessä. Tavalliset suhteet eivät vain näytä toimivan. Tiedän, että minua varten on monia mahdollisia sielunkumppaneita. Miksi en näytä kohtaavan heistä ketään?

Olen nyt valmis kokemaan "tyydyttävän" suhteen. Ja tarvitsen opastusta! Kiitos avustasi. (Asiakkaan kysymystä muokattu.)

Rakas ystävä,

Se olen minä, Saint Germain, yhdessä Jeshuan ja Marian kanssa.

Tiedämme turhautumisesi. Tiedämme kaipauksesi kumppania kohtaan. Tiedämme, että haluat saada tällaisen syvemmän suhteen jonkun kanssa. Toivot löytäväsi sielunkumppanin, joka - kuten sanot - "peilaa omia tavoitteitasi" palvella maailmaa.

Tämä on jalo halu. Ja kannustamme sinua kunnioittamaan sitä, koska se on kaunista ja arvokasta. Mutta pyydämme myös, että tutkit haluasi nyt tarkemmin. Varmista, että ymmärrät riittävästi motivaatioitasi, kun kutsut tätä kokemusta itsellesi.

Kysy itseltäsi, miksi etsit intiimiä liitoa nyt. Mikä kannustaa sinua sallimaan tämän? Sanoisimme, että totuus sinusta on siirtämässä sinua nyt kohti tätä jakamissyvyyttä.

Ja mikä on totuus sinusta? Yksinkertaisesti tämä: "Olet Jumalan lapsi ja myös Jumala. Tämä on totuus sinusta."

Tiedä, että silloin kun tämä vilpitön totuus muodostaa yhdistymisesi perustan, niin kutsut luoksesi kumppania, joka resonoi tämän tietoisuuden kanssa. Löydätte toisenne tarkoituksena jakaa jumaluutenne yhdessä ja teette tämän olemuksenne kaikella intohimolla, ilolla ja rakkaudella. Suhtaudutte toisiinne "sielullisesti". Tämä merkitsee sitä, että suhtaudutte toisiinne kuin sielut.

Mutta kehotamme sinua tutkimaan uskomuksiasi sielukumppaneista, nytkin kun kutsut kumppania luoksesi tällaiseen syvälliseen suhteeseen.

Jos uskot, että sielunkumppani on sellainen, mitä tarvitset tukemaan itseäsi nyt - koska kuka tahansa "vähemmän ihanteellinen" saattaisi viedä pois ne asiat, joiden tekemistä todella rakastat - niin saatat havaita, ettei läheisyydenetsintäsi pääty kuvittelemallasi tavalla.

Miksi näin on?

Koska intiimit suhteet jotka ovat ihanteellisia mielessäsi ja suhteet jotka ovat vilpittömiä ja sydämellisiä, eivät ole sama asia.

Sielunkumppanisuhteista

Ole hyvä ja mieti tätä…

Monet teistä mielellään idealisoivat uskomuksensa sielunkumppaneista. Fantasioitte toistuvasti heistä ja sitten lataatte tilanteen sellaisilla odotuksilla, että sitten kun olette tavanneet sielunkumppanin, teidän ei enää tarvitse kohdata niitä haasteita, takaiskuja tai pelkoja, joita olette kokeneet aiemmissa suhteissa.

Sitten päällystätte tämän sielunkumppaniodotuksen asenteella, mitä mielellänne kutsutte rakkaudenhaluksi. Mutta sekoitatte tämän johonkin muuhun. Fantasianne vain laukaisevat sentimentaaliset tunteenne. Se ei ole aito asettelu rakkautta kohtaan. Todellisuudessa käytätte mielenne fantasioita suojaamaan itseänne niiltä asioilta, joita pelkäätte rakkaudessa, sen sijaan että avaatte sydämenne sille, mitä rakkaus todellisuudessa ON.

Tutkitaanpa tätä yksityiskohtaisemmin nyt.

Itsesi ja sen rakastaminen, mitä teet

Ensinnäkin haluaisimme onnitella sinua siitä onnellisuudesta, mitä olet luonut tekemällä työtä, mitä rakastat.

Kyllä, työelämäsi on ollut hyvin palkitsevaa. Olet saanut paljon aikaan, auttanut monia ja tuntenut suurta iloa kummankin tekemisestä. Ja mikä on myös hyvin tärkeää, et ole sallinut toisten vaatimusten lannistaa sinua seuraamasta sydäntäsi tässä, valitsemassasi ammatissa.

Tämän tekemiseksi olet ottanut hyvin epätavallisen elämäntyylin - sellaisen mihin mahtuu se intohimo, mitä sinulla on ihmisten palvelemista kohtaan. Olet saanut tämän toimimaan hyvin itselläsi ja olet nauttinut siitä koko ajan. Itse asiassa, se toimii sinulla niin hyvin juuri SIKSI, että nautit siitä. Ilo antaa saavuttaa monia asioita, jotka muuten näyttäisivät mahdottomilta.

Ja olemme kanssasi samaa mieltä myös toisesta asiasta. OLET valmis ihanaan ja rakastavaan suhteeseen nyt. Se aika on tullut.

Mutta ennen kuin astut tähän kokemukseen, haluaisimme pyytää sinua tarkastelemaan syvemmin kumppanihaluasi. Kysy itseltäsi rehellisesti, miten paljon haluat sen tapahtuvan ja miten paljon vielä pelkäät sitä.

Läheisyyden pelko

Totuus on, että sinussa on varautunut osa, joka edelleen pelkää läheisyyttä. Se pelkää joutumista suhteeseen, missä sinua rakastetaan, mutta vain niitä osiasi jotka eivät uhkaa kumppanin turvallisuuden tarvetta.

Tämä peloissaan oleva osasi uskoo, että työ jonka tekemistä rakastat, kilpailee kumppanisi huomiontarpeen kanssa. Se myös uskoo, että kumppanisi rakkauden takeeksi joudut luultavasti uhraamaan sen, minkä tekemisestä nyt nautit.

Silloin kun salaa pelkäät läheisyyttä tällä tavalla, niin huomaat pitäväsi saavutustesi voimaa ja seikkailujesi ihmeitä standardina, jolla mittaat kumppania - et rakkautta hänen sydämessään.

Silloin kun olet avoin ja valmis jakamaan rakkauden kumppanin kanssa, se on paikalla sinua varten. Mutta ensin sinun on lakattava pelkäämästä sitä, mitä tämä rakkaus vaatii sinulta tai mitä se ehkä ottaa pois sinulta, jos kutsuisit sen elämääsi.

Halusi tuntea ja jakaa intiimiä rakkautta nyt, yhdistettynä pelkojäämääsi asian suhteen, pitää sitä etäällä sinusta. Se on kuitenkin lyhyt etäisyys ja helposti ylitettävissä tietoisuusmuutoksella.

Miksi näin on?

Koska se rakkaus mitä kutsut nyt luoksesi, ei ole vaatimusta siihen uhrautumiseen, mitä olet aiemmin pelännyt. Se ei ole kilpailunhaluista, mustasukkaista tai omistavaa, kuten sinut on ehdollistettu uskomaan. Tämä rakkaus vain ON. Se on jotain sellaista, millä voit ratsastaa kuin aallolla tietäen, että se kannattelee sinua, koska sinun kannattelemisesi on sen ilo.

Suhdekotitehtäväsi

Sen sijaan että pelkäät intiimiä suhdetta, haluaisimme kutsua sinut tuntemaan, missä olet elämässäsi nyt. Tunne syvästi saavutuksiasi sekä sitä rakkautta, mitä sinulla on itseäsi ja sitä upeaa elämää kohtaan, minkä olet luonut.

Mutta näe myös, voitko tunnistaa tuon osasi, mikä edelleen on varautunut ja kenties vähän myös pelkää intiimejä suhteita.

Ymmärrä, ettei tässä ole mitään väärää. Vain tunnista se ja sitten kehota tätä osaasi kasvamaan tietoisuudessaan ja luottamuksessaan. Auta sitä ymmärtämään, että olet nyt valmis saamaan intiimin suhteen jonkun toisen kanssa. Kerro sille, että olet ohjaksissa ja pidät pelon ja tarpeettoman uhrautumisen pois elämästäsi. Sen ei tarvitse huolehtia näistä asioista.

Kun tarkastelet läheisyyden pelkoasi, kohtele sitä kuin pelästyneenä lapsena ja sitten löydä tapa lohduttaa ja vakuutella sitä. Kerro sille, että vaikka sinuun kerran on sattunut suhteessa, näin ei enää tapahdu. Nyt tiedät, että sen uhraaminen on tarpeetonta, minkä tekemistä rakastat.

Sitten kysy itseltäsi, mikä on nyt painopisteenä intiimissä suhteessasi kumppaniin. Onko se jumaluutenne jakamista yhdessä? Onko se sen rakkauden yhdistämistä ja laajentamista, mitä olette, jotta intressinne voivat helposti olla yhtä aikaa olemassa ja tukea toisiaan?

Jos vastauksesi tähän kysymykseen on "kyllä", niin tiedä, että on mahdollista kutsua tällainen suhde luoksesi nyt. Ole valmis ja avoin vastaanottamaan se ja niin se on.

Olen Saint Germain yhdessä Jeshua ja Marian kanssa. Kiitämme sinua kysymyksestäsi.

Saat viimeisimmät käännökset, Ilmoittaudu tästä.
Jos haluat jakaa tämän viestin kanssa ystävälle, klikkaa tästä.

Try the Saint-Germain Book & Home Study Course.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joy and Clarity™ ja Joy and Clarity International™ tarjoavat kanavoituja viestejä, opastettuja työpajoja ja yleisöseminaareja auttamaan meitä vapautumaan ihmistietoisuutemme laajentamisen rajoituksista.

Tätä artikkelia saa jakaa veloituksetta sillä edellytyksellä, ettei sitä muuteta tai editoida millään tavalla. Kaupallinen käyttäminen vaatii tekijänoikeuden haltijoiden, Alexandra Mahlimayn ja Dan Bennackin kirjallisen suostumuksen. Jos kopioit tätä aineistoa, mainitse kirjoittajat nimeltä ja liitä mukaan seuraava linkki: www.joyandclarity.com


AIKAKAUSIEN KÄTKETTY SALAISUUS

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Kesäkuu 2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, jokaisen tietoisen sielun on seurattava omaa kohtaloaan, sitä erityisesti suunniteltua polkua joka johtaa valaistumiseen ja integroitumiseen jumalaisen itsen kanssa. Oppitunnit joita opitte ja hiotte, on lisäarvonne kokonaisuudelle. Näissä tuskallisilta näyttävissä kokemuksissa on viisauden jalokiviä, joita tarvitsette toteuttaaksenne oman osuutenne suuresta suunnitelmasta. Älkää siis tuomitko itseänne tai etenemistänne vertaamalla toisiin ihmisiin. Älkää tuijottako muita kunnioittaen tai kateellisena niistä taidoista ja lahjoista, joita he hallitsevat ja ilmentävät, sillä teidän sisällänne odottavat löytämistä aivan yhtä suuret aarteet.

Olette syvällä sen totuuden löytämisessä, mikä on vältellyt ihmiskuntaa satojatuhansia vuosia - salaisuus mikä on ollut syvälle kätkettynä kolmannen/neljännen ulottuvuuden maailman kuvitteelliseen todellisuuteen: totuus aidon rakkauden luonteesta, mitä se on ja mitä se ei ole. Rakkaus ei ole vain fyysisiä tunteita ja voimakas halu omistaa toinen tunteakseen eheyttä. Aito rakkaus ei ole jännitystä sen valloittamisesta tai saamisesta, mikä näyttää olevan tuon ajan "suuri palkinto" ja mikä päätyy usein sen sijaan suureksi taakaksi.

Rakkaus ulkoisena polttopisteenä, teidän ulkopuolellanne, tuo aina haavoittuvuuden tunteen, sillä egon halukeho etsii jatkuvasti vahvistusta joltakulta tai jostain. Rakkaus ei ole itsensä uhraamista tai uhrina olemista, jolloin annatte niin paljon itsestänne, ettei teillä ole enää omaa identiteettiä. Rakkaus ei tee mahdolliseksi ympärillänne oleville, ettei teitä kunnioiteta ja teitä hyväksikäytetään, silloin kun he vahvistavat omia heijastuksianne arvottomuudesta. Miten voitte odottaa kenenkään toisen kohtelevan itseänne kunnioittaen ja rakastaen, jos ette ole valmis asettamaan rajoja ja lähettämään selkeitä viestejä rakkaudesta, hyväksynnästä ja arvostamisesta itseänne sekä toisia kohtaan?

Teidän on poistettava ne eteeriset esteet tai suodattimet, joita olette laittaneet sydämenne ja tunteidenne ympärille, jotta pystytte vastaanottamaan ja säteilemään sydän- ja sielurakkauden korkeampia taajuuksia. Teidän on kohdattava pelkonne niiden menettämisestä, joita rakastatte, ja päästettävä irti menneisyyden pettymyksistä ja pettämisistä, jotka usein ilmentyvät läheisyyden tai sitoutumisen pelkona toista kohtaan. Kun opitte uskomaan ja luottamaan itseenne, kehitätte perustavanlaatuisen luottamuksen toisiin ja toiset luottavat ja uskovat teihin, sillä luottamus synnyttää luottamusta.

Itsensä uhraamisen, marttyyriuden ja kärsimisen rajoittavien ja rampauttavien ajatusmuotojen sekä fyysisen kulkuneuvonne kauneuden ja täydellisyyden kieltämisen on loputtava. On aika arvioida uudelleen, päästää irti tai muuntaa kaikki tuhoavat ajattelumallit, jotka olette ottaneet totuudeksenne tai sallineet toisten pakottaa teille monien elämien ajan. Pysähtykää hetkeksi ja vastatkaa näihin kysymyksiin totuudellisesti: Määrittelettekö sen, kuka olette, yksinomaan fyysisenä olemuksena ja sitten jatkuvasti itsenne tuomiten keskitytte pääasiassa vajavuuksiinne? Vertaatteko itseänne tavanomaisesti toisiin, kun käytte jatkuvaa sisäistä taisteluanne, mikä perimmiltään varmistaa epäonnistumisen ja vahvistaa vääristyneen näkemyksenne? Suurella enemmistöllä ihmisistä on rakkaus-vihasuhde itseensä, mikä pitää heidät jatkuvasti turhautuneena ja juuttuneena itse aiheutetun kurjuuden suohon.

Teidän on tiedostettava, että sieluvalaistumisen polku saa aikaan dramaattisen mullistuksen sekä sisäiseen että ulkoiseen todellisuuteenne. Teidän on pyrittävä kohoamaan epäharmonisten draamojen yläpuolelle jokapäiväisessä elämässänne, kun uutterasti pyritte palauttamaan harmoniaan kaikki tasapainottomat ja haastavat suhteet. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Kuitenkin oppiessanne toimimaan pyhästä sydänkeskuksestanne ja ollen samalla virittyneenä pyhään mieleenne, kehitätte vähitellen vilpittömän herkkyyden ja seesteisyyden, puhtaan ajattelun ja toiminnan rinnalle. Kerromme teille, että tässä maailmassa on runsaasti urheita sieluja, jotka ovat hyvin matkalla itsemestaruuteen. He ovat polun kunnioitettuja opetuslapsia, joista tulee eräänä päivänä tulevan, viidennen ulottuvuuden maaplaneetan ylösnousseita mestareita.

Tiedämme teidän ihmettelevän, miksi olette näin monien testien ja negatiivisten tilanteiden kohteena. Kerromme teille, urheat sielut, että olette keskellä intensiivistä vihkimys- ja transformaatioprosessia, mikä on koettava saavuttaakseen korkeampia tietoisuustasoja - ei rangaistuksena, vaan keinona vapauttaa tai muuntaa kaikki se jumiutunut ja vaikutuksille altistunut energia, mikä on pitänyt teidät orjana hyvin rajoittuneessa ja kaoottisessa ympäristössä. Monet teistä ovat olleet vihkimyspolulla monta elämää ja olette valmis seuraavaan jättihyppyyn tietoisuudessa.

Silloin kun alussa astutte ylösnousemuksen "koepolulle", persoona tai ego tulee tietoiseksi sielun tönäisyistä ja alkaa taistelu paremmuudesta. Sielutuli tai elävöittävät, korkeammat värähtelymallit alkavat polttaa pois negatiivista energiaa, mitä nousee pintaan käsiteltäväksi. Puhdistavista tulista tulee lopulta valaisevaa valoa, kun prosessia toistetaan uudestaan ja uudestaan, kunnes korkeamman itsen monet puolet alkavat sulautua yhteen sielun kanssa ja ylösnousemusprosessi nopeutuu dramaattisesti.

Muistakaa, että jokaisella ajatuksellanne tai toteamuksellanne on tietty värähtelytaajuus. Jos toistatte jotain toteamusta riittävän usein, se juurtuu tiukasti alitajuiseen mieleen osaksi totuuttanne. Sillä ei ole merkitystä, ovatko nuo taajuusmallit korkeaa vai matalaa värähtelyä tai ovatko ne totta vai valhetta. Ajan kuluessa alitajuinen mielenne integroi ne "vakiintuneiden uskomustenne muistipankkiin".

Kritiikki voi olla positiivinen asia, kunhan siitä ei sallita tulla tuhoavaa (ilmaistu pahansuopuudella tai halulla loukata). On aikoja, jolloin kritiikki on tosiasian ilmaisemista - kun se on jonkin rajoituksen neutraalia toteamista. Olkaa kuitenkin harkitsevaisia arvotuomitsemisessa. Muistakaa käyttää vapaata tahtoanne viisaasti - teillä on aina oikeus hyväksyä tai hylätä tuomitseva toteamus.

Rakkausenergiat ovat valaistuneen sielun näkökulmasta täysin erilaisia kuin niiden energiat, jotka edelleen pelaavat vääristynyttä "minä vastaan sinä" -kaksinaisuuspeliä. Teidän en ensin avauduttava sielunne rakkaudelle ja viisaudelle. Kun tuo rakkaus kasvaa solaarisydänkeskuksessanne, taianomainen asia tapahtuu: portaali pyhään sydämeenne avautuu hitaasti ja sinne tallennettu pyhä rakkaus alkaa virrata koko fyysisessä astiassanne, erityisesti chakrajärjestelmän kautta. Alatte käsittää, että olette Isä/Äiti Jumalamme jumalainen kipinä ja olette rakkauden ja kunnioituksen sekä luomakunnan kaiken ilon, kauneuden ja runsauden arvoinen.

Pyhästä sydänytimestä ulospäin heijastettu rakkaus johtaa jatkuvaan itsen vahvistamisen ja hyväksymisen virtaan. Ihminen joka on keskittynyt pyhään sydämeensä, pyrkii aina yhdistymään enemmän ykseyden ja harmonian autuaaseen tunteeseen ja heijastamaan sitä. Tämä on kallisarvoinen tunne, mistä tulee olemuksenne luontainen osa, kun olette saaneet pääsyn valon/rakkauden/elämän virtaan ja Luojavalon vakaa virta kulkee pyhän sydämenne lävitse.

Teidän on opittava taas kunnioittamaan ja rakastamaan itseänne, ennen kuin voitte muodostaa tyydyttävän ja rakastavan suhteen toisten kanssa. Teidän on alettava keskittyä siihen, mikä on oikein, eikä siihen mikä on väärin. Alkakaa kuunnella sieluitsenne kuiskaavaa intuitiivista ääntä (mikä kovenee antaessanne tunnustusta sen viisaudelle), kun se antaa teille kannustusta, näkemystä ja tietoisuutta laajasta potentiaalistanne. Emme puhu egoistisesta rakkaudesta, vaan syvästä ja kestävästä arvokkuuden ja itseluottamuksen tunteesta, kun alatte muodostaa taas yhteyden viisaan ja rakastavan korkeamman itsenne moniin osiin.

Jumalainen rakkaus on Isä/Äiti Jumalamme ydinolemus ja se juoksee valkoisen tulivalon virtoina, jotka ovat täynnä rajattomia mahdollisuuksia, sen loputtomassa halussa kokea enemmän itseään. Luojavalon timantinkovat hiukkaset virtaavat Ylimmän Luojan sydänytimestä meille, tämän universumin Isä/Äiti Jumalan kautta. Se on siunattu lahja koko luomakunnan käytettäväksi kaikilla tasoilla - korkeimmasta ja voimakkaimmasta matalimpaan ja heikoimpaan. Syntymäoikeutenne on tuoda esiin oma ainutlaatuinen ilmaisunne rakastavan kanssaluomisen kautta ja harmoniassa Jumalan suunnitelman kanssa, mikä on aina täysin Luojan suuren suunnitelman mukainen.

Miten paljon jumaluudestanne olette ruumiillistaneet? Miten rakastavia luomuksenne ovat, urheat ystäväni? Millaisen temppelin olette luoneet sielullenne? Henkisyydestänne on tulossa läheistä ja henkilökohtaista, kun puhdistatte merkittävimmät vääristymät maailmastanne laajemmin. Opitte, että yhteytenne Isä/Äiti Jumalaamme on myös erittäin henkilökohtainen suhde. Itse asiassa havaitsette, että teillä on Jumalolemuksen osa pyhässä sydänytimessänne.

Silloin kun olette vuorovaikutteisessa oppimissuhteessa, te joko jaatte egon halukehon ehdollista rakkautta tai sielun pyhää rakkautta, riippuen kummankin osapuolen valaistumisasteesta. Kummankin tyyppisessä suhteessa tapahtuu kiinnittymisprosessi. Olette joko suhteessa, missä sallitte energialankojen kiinnittyä solaarivoimakeskukseenne, ja olette myös lähettäneet energialankoja toiseen ihmiseen (mikä johtaa tasapainottomien taajuusmallien köydenvetotanssiin), tai jos olette keskittyneet pyhään sydämeenne ja käytätte pyhän mielenne viisautta, olette antaneet osan timantinkovista valohiukkasistanne (Jumalhiukkaset) suhteeseen, mikä muuttaa täysin keskinäisen dynamiikkanne.

Totuuden ja vilpittömyyden on oltava kaikkien suhteiden perusta, joita muodostatte tulevaisuudessa. Sieluitsenne ei hyväksy mitään vähempää, sillä yhteensopivat värähtelytaajuudet ovat luontainen vahvistamisbarometri kaikissa läheisissä suhteissa. Ensin teidän on hyväksyttävä itsenne sellaisena, kuka olette nyt, ja teidän on pyrittävä tulemaan parhaaksi ihmiseksi, mitä voitte mitenkään olla, tutkimalla asenteitanne, uskomuksianne, tapojanne ja heikkouksianne.

Teidän on opittava, että kestävän suhteen perusta toisten kanssa on ensin hyväksyä syvästi rakastaen itsensä juuri sellaisena, kuin olette tällä hetkellä. Muistakaa sanamme menneisyydestä: "Teidän on rakastettava sitä itseä, joka olette tällä hetkellä, samalla kun pyritte tulemaan siksi itseksi, joka haluatte olla." Teidän on ensin keskityttävä kapasiteettiinne ruumiillistaa rakkaus, jolloin pyritte tulemaan rakastavammaksi ja rakastettavammaksi, kunnes lopulta käsitätte, että olette personoitua rakkautta ettekä tarvitse ketään muuta vahvistamaan tuota totuutta teille. Kun yhdistytte omaan pyhään sydämeenne ja tuohon pyhän rakkauden lähteeseen omassa jumalaisessa Jumalkipinässänne, muistatte, että käytössänne on loputon rakkaus/valovarasto, sillä se on jumalainen perintönne.

Asutte normaalin massatietoisuustodellisuuden ulkopuolella, silloin kun saavutatte henkisen valaistumisen, mikä johtaa sydämen, mielen ja tunteiden keveyteen. Vastaanottaaksenne ja lähettääksenne rakkautta teidän on poistettava suojasuodattimet, jotka asetitte solaarivoimakeskuksenne ylle monia aikakausia sitten, jotta toiset eivät voisi satuttaa teitä. Teidän on sallittava mahtavan kolminkertaisen liekin räjähtää ja avata portaali, jotta pyhä sydämenne voi vastaanottaa rakkautta. Rakkaus on voimallinen ja luonnollinen olotila. Hengen puhdas ja pyhä rakkaus on tunne, mitä ei voi vääristää ehdoilla tai teoilla.

Rakkaudella on monia eri ominaisuuksia ja tunteita, kuten kiihkeä romanttinen rakkaus kumppaneiden välillä, vanhemman hellä ja suojeleva rakkaus ja lapsen luottavainen rakkaus. Rakkaus on Hengen kieli ja se on ainoa tapa kommunikoida Isä/Äiti Jumalamme kanssa. Luojan ja Äiti/Isä Jumalamme rakkaus on kaikenkattavaa ja loputonta. Tuska ja kärsimys ovat tulosta sen rakkauden kieltämisestä, mitä olette. Silloin kun olette tiukasti keskittyneet pyhään sydämeenne, ylitätte kaiken merkittävän epäharmonian. Silloin kun elätte totuuttanne, luotatte itseenne ja pyritte aina vuorovaikutukseen toisten kanssa positiivisella ja totuudellisella tavalla. Ja niinpä pyydämme hartaasti, rakkaat, että heitätte auki portaalin pyhään sydämeenne, jotta voitte täyttyä yli äyräiden jumalaisesta elämän eliksiiristä. Ikuisen elämän lahja odottaa teitä.

Tietäkää, että olemme aina lähellä opastammassa, innostamassa ja suojelemassa teitä.

Olen arkkienkeli Mikael.