Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuudentytär (gaiadaughteroftruth.blogspot.
14.5.2012 Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine Monille teistä on haastavaa olla todella hiljaa paikoillaan. Nauttia hetki siitä, mitä on - ei mitään enempää eikä mitään vähempää. Tämä pätee myös niihin teistä, jotka ovat erittäin hyviä olemaan nykyhetkessä. Nimittäin läsnäolevan hetken keskellä mielellänne on taipumus rynnätä menneisyyteen tai juosta kohti tulevaisuutta … "Mitä jos olisin tiennyt sen silloin?", "Mitä tämä merkitsee minulle juuri nyt?", "Miten tämä hetki määrittelee huomistani?", "Tietäen sen, mitä tiedän nyt, olisiko elämäni erilaista tänään, jos olisin sanonut tämän tai tehnyt tuon?" Jos voisitte fyysisesti tuntea koko sen "matkan", mitä mielenne kulkee päivittäin, olisitte äärimmäisen hämmästynyt - ja uupunut. Olet juuri siinä, missä sinun tarvitsee olla. Kyllä, sinulle esitellään valinta- ja päätöstilanteita joka päivä, mutta ne ovat johtaneet sinut tähän. Ja silloinkin kun ajattelet, että olisit voinut tai sinun olisi pitänyt käyttäytyä eri tavalla menneisyydessä, todennäköistä on, että valitsit parhaan mahdollisen toimintasuunnan tuolloisen tilanteen pohjalta. Varmasti voit uskoa siitä katsoen, missä olet tällä hetkellä, että elämäsi olisi hyvin erilaista, jos olisit tiennyt 20 vuotta sitten sen, mitä tiedät nyt - esimerkiksi. Mutta olisiko tuo ihminen silloin tunnistanut, miten arvokas tämä näkemys oli? Olisiko nuorempi sinä nähnyt sen lahjan? Vaalinut sitä? Ottanut vastaan sen? Olisitko luottanut silloin tähän tietämiseen koko olemuksellasi niin kuin nyt? Ja toisinaan jotain tapahtuu täysin tyhjästä ja huomaatte yrittävänne ymmärtää (analysoida), mitä se kaikki merkitsee, sen sijaan että olette pelkästään hetkessä. Nauttikaa siitä. Oppikaa siitä. Inspiroitukaa siitä. Se on vain, mitä on, riippumatta siitä, mikä kierre teillä on houkutusta antaa sille. Se kasvaa siksi, mitä sen on tarkoitus olla, jos luotatte siihen. Muistakaa, että te ette voi pakottaa vaahteransiementä kasvamaan tammeksi. Se osaa olla vain vaahtera. Se on kaikki, mitä se voi koskaan olla. Teidän on arvostettava vaahteraa, vaikka olisitte pitäneet tammea parempana. Antakaa sille aikaa ja saatatte huomata, että olette paljon tyytyväisempi siihen, mitä teillä on tai mitä teille on annettu kuin siihen, mitä luulitte haluavanne. Luottakaa, että teille esitellään aina se, mitä teidän tarvitsee olla hetkessä tai miksi teidän on tarkoitus kasvaa. Ja tapahtumien ruotiminen niiden ymmärtämiseksi on kuin orastavan kasvin laittamista laatikkoon luontoon jättämisen sijasta. Ilman vettä ja valoa se vain kuihtuu ja kuolee. Ja teille jää vain se mahdollisuus, mitä se olisi voinut olla, jos olisitte jättäneet sen luonnolliseen ympäristöönsä kehittymään täyteen potentiaaliinsa. On edelleen erittäin intensiivistä aikaa. Jotkut tuntevat sen enemmän kuin toiset. Tämä intensiivisyys on hyvä asia siinä mielessä, että se saa monet teistä lopettamaan aidalla istumisen ja hyppäämään mukaan. Tekemään (lopultakin) päätöksen ilman aavistustakaan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Myös ilman odotuksia. Olematta edes varma, miksi teitte tämän päätöksen toisen sijasta hyvin pitkän päättämättömyyden jälkeen, menitte vain sen mukana. Vaikkei paljossa olekaan mitään tolkkua, luotatte, että lopulta on. Voi olla hyvin haastavaa luottaa siihen, mitä on, silloin kun se näyttää epäloogiselta ja vähän pelottavalta - silloin kun ette ymmärrä, miksi teette, mitä teette, mutta olemuksenne kertoo teille, että tänne teidän pitäisi mennä. Silloinkin kun se merkitsee kurssin muuttamista, kun olette melkein perillä siellä, minne luulitte olevanne menossa. Tämä on suurta yhdistymisaikaa. Monin tavoin maailmanne on täyteen ladattu ja te alatte päättää, missä ja miten haluatte latautua. Kuten vaihtaessanne junaa keskellä matkaa ette ehkä ole täysin varma, miksi teette sen - tiedätte vain, että se tuntuu oikealta ja todelta. On nimittäin täysin hyväksyttävää olla ymmärtämättä kaikkea. Modernissa maailmassanne on kyse informaatiosta, tietämisestä, kaiken tasalla olemisesta ja tolkun saamisesta kaikessa, mitä tapahtuu maailmassanne ja olemuksessanne. Mutta elämässä ei ole monin tavoin tolkkua. Jollain tavalla halunne ymmärtää kaikkea kumpuaa tarpeestanne kontrolloida kontrolloimatonta. Silloin kun olette yhteydessä omaan olemukseenne, te vain tiedätte, minne mennä. Vaikka olisi monia asioita, joita ette voi tajuta, tunnette tyyneyttä, luottamusta ja rauhaa. Olette rento totuudellisuudessa, silloinkin kun totuutta on vaikea puhua. Tunnette sen kehossanne, kun tekonne/sananne ovat harmoniassa olemuksenne kanssa tai eivät ole. Vain tämä teidän todellisuudessa täytyy tietää. Sillä hyvin paljon maailmassanne on havaitsemista. Kehonne kertoo teille, voitteko luottaa siihen, mitä näette ja kuulette. Kun asiat avautuvat, saatte lisätilaisuuksia testata intuitiotanne. Ei nähdäksenne, onko se oikeassa, vaan enemmänkin liittyen halukkuuteenne luottaa siihen. Hypätäksenne tuolta itseluottamuksen kielekkeeltä ilman verkkoa tai laskuvarjoa. Tietämättä, mihin se johtaa teidät tai huolehtimatta siitä, mihin päädytte. Pelkkä siihen luottaminen auttaa teitä menemään sinne, mihin teidän tarvitsee mennä, löytämään itsenne sellaisena, kuin todella olette. Intuitiossa ei aina ole tolkkua. Monta kertaa se menee käsitteellistä logiikkaa vastaan. Kehottaa teitä kääntymään ympäri, silloin kun teidän pitäisi loogisesti mennä eteenpäin. Tai hyppäämään sekaan, silloin kun teidän loogisesti pitäisi juosta toiseen suuntaan. Kehonne ei valehtele. Voitte tehdä päätöksiä vastoin kehoviisauttanne, mutta silloin kun asiat hajoavat tai niistä ei tule haluttuja tuloksia, niin oletteko oikeasti kovinkaan yllättynyt? Intuitio auttaa teitä näkemään, että tilanteet/ihmiset eivät ole aina sitä, miltä näyttävät. Monille teistä on kuitenkin haastavaa luottaa sellaiseen, mitä ette voi koskettaa tai tietää varmasti. Intuitioonne luottamisessa on kyse itseenne luottamisesta. Siinä on kyse myös oppimisesta tuntemaan ja olemaan läsnä. Nykyhetken energian kokemisesta - ei sen energian, mikä kerran oli tai mikä voisi olla tai tulee olemaan. Läsnäoleva hetki on kaikki, mitä teillä on. Nauttikaa siitä. Vaikka tiedätte, että aurinko nousee huomenna, ette voi sanoa varmaksi, oletteko näkemässä sitä. Tässä on kaikki. Paljon valoa ja rakkautta kaikille.
lähde: www.adonai.fi
|
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanavoinnit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Siihen luottaminen mitä on
perjantai 25. toukokuuta 2012
Viisauden silmät
Saint Germainia ja Metatronia kanavoinut James Tyberonn (www.earth-keeper.com)
Uutiskirjeestä 22.4.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys, ihmisEnkelit! Minä olen mitä olen. Olen Violetin Liekin Vartija. Minä, Sainte Germaine, tervehdin Teitä lämmöllä!
Minulle on suuri ilo ja kunnia olla kanssanne tällä vuoden 2012 hetkellä. Tunnistan lordi Metatronin mahtavan olemuksen tässä kentässä ja olen syvällisesti kiitollinen tästä kutsusta puhua kanssanne. Sillä minä odotan Kristallivaloneuvoston rakkaiden ylösnousseiden mestareiden perheen rinnalla innokkaana OM-aaltoa. Se ohjataan Mt Shastan turvapaikastamme 25.6. Kannustamme teitä kaikkia ja kutsumme teidät kaikki sinne, jos olette virittyneet siihen, sillä se on rakkausjuhla! Se on uudelleenlatausta ja tasapainotusta. Sillä OM-sointi luo koodatun äänen, mikä tasapainottaa olemuksenne jokaisen nyanssin ja uudistaa fyysisen kehonne jokaisen atomin ja tietoisuuskenttänne jokaisen yksikön.
Valtavan innostavaa. Pakkaamme jo eetterilaukkujamme ja pian astumme rakkausjunaan! Hyvin paljon jaettavaa. Rakkautta on ilmassa!
Viisauden silmät ovat teidän, rakkaat ystävät, ja tänä hämmästyttävänä aikana saadaan viisautta, sillä olette ansainneet sen. Olette tulleet hyvin pitkälle ja todellisen kotinne valot loistavat.
Seuraava viesti lordi Metatronilta ja minulta - sekoitus kaunista ja merkityksellistä informaatiota, minkä haluamme jakaa …
Suurenmoinen vuosi on kehittymässä! Hyvin monia upeita tapahtumia kipinöi sädehtien! Olette nyt valmiita ylösnousemukseen … ja ihmisenkelit, näette monia muutoksia sisällä ja ulkona! Selkeys on palkinto. Varmasti se on vaatinut ponnistelua, mutta miten ylevän pyrkimyksen olettekaan saavuttaneet.
2012 alkaa vetää mattoa niiden kätkettyjen ja jäykkien uskomusten alta, jotka ovat olleet hankalimpia vapauttaa ja vaikeimpia löytää. Jarruttaminen ei tunne ennakkoluuluoja, se kulkee kaikkien jakojen yli. Ihmiskunta alkaa pian löytää taas selkeytensä, mikä on täyden tietoisuuden ennakkoehtona, ennen kuin se voi alkaa poistaa pelkoa ja kyynisyyttä. Olkaa halukas kulkemaan sisäisessä uskomusmaisemassanne paikkojen läpi, jotka ovat niiden vanhojen energioiden ja väsyneiden esteiden roskan peitossa, jotka eivät enää palvele teitä. Tämä vuosi 2012 on suunniteltu sellaisesta vapautumiseen, sillä jotkut varastot on kaivettu syvemmälle kuin toiset ja teidän täytyy venyä vielä vähän päästäksenne aidon viisautenne puhtaisiin vesiin.
Vuonna 2012 sisäinen itse vapautuu uuteen merkanaan menemällä intensiivisyyden läpi. Jokainen koronan massapurkaus, aurinkotuuli ja astrologinen gravitaatio avaa uuden sykkimiskiihkeyden. Nämä äärimmäisyydet voimakkaassa kristallisähkökentässä voivat tuntua kuin yhden askeleen ottamiselta taaksepäin ennen kahden askeleen ottamista eteenpäin. Mutta ymmärtäkää, että näillä värähtelykohotuksen vaikeilla vaiheilla on suuri tarkoitus. Näissä on ainutlaatuisia aukkoja uuden ihmisen löytämiseen ja uudelleenluomiseen uudella maapallolla. Varjossa oleva paljastuu ja siitä voidaan päästää irti. Energiakolmikko - tulirengasauringonpimennyksessä, kuunpimennyksessä ja kesäkuun päivänseisauksessa - edistää selkeyttä.
OM-aalto
OM-aalto tuo plejadilaisen avautumisen ja valaistumisavautumisen. Ulottuvuus muuttuu. Tietämättömyyden ja viattomuuden loppuminen merkitsee kolmannen ulottuvuuden loppumista, mutta ainoastaan siinä, että kolmas ulottuvuus olisi ylin ulottuvuusraja uudella maapallolla. Kolme ensimmäistä ulottuvuutta eivät häviä - miten ne voisivat? Sen sijaan ne muotoillaan uudelleen uusien ulottuvuuksien 4-12 perustaksi.
Pitäkää näitä sanoja lempeänä tönäisynä Hengeltä. Katsokaa syvälle sisään ja ulkopuolelle ja antakaa tälle rakastavalle muistutukselle paikka ajatuksissanne ja sydämessänne. Pohtikaa myötätuntoa ja ymmärrystä elämässänne ja mitatkaa, miten kauas se ulottuu. Huomaatteko, että olette kulkeneet hyvin pitkälle ja yrittäneet erittäin kovasti, löytääksenne vain itsenne samasta paikasta, mistä aloititte?
Ylösnousemusoireita
Kuten olemme sanoneet, vuoden 2012 energia on äärimmäisen intensiivistä. Jokaiselle viikolle, jokaiseen kuukauteen ennen 12.12.12 ja 21.12.12 on suunniteltu sellaisia kohotuksia, että voitte pakahtua. 2012 on eksponentiaalisesti enemmän tätä kuin 2011. Sillä se mitä tapahtuu 2012-kolmikossa, on suuri ja suurempi ei-fyysisen tietoisuuden sisäänvirtaus, tietoisuus täydessä 33-chakra-merkanassa. Maadoittuneena pysyminen ehjän auran kera on oleellista, mutta teillä on tietoa, miten hallita uudet taajuudet. Se vanhan energian myytti, että kaikkien havaintojen ja kaiken tiedon on tultava teihin fyysisten aistienne kautta, on täysin vanhentunut. Nyt teidän on koordinoitava täysi 33-chakran sisäänvirtaus … ja pystytte siihen.
Luovuutenne on menossa suurelle vaihteelle. Uskomustenne ilmentyminen vahvistuu eksponentiaalisesti. Siksi jäljellä oleva aika ennen 12.12.12 on suunnattu erityisesti itsenne tutkimiseen ja ohjelmoimiseen. Vanha sanonta "varo mitä toivot" menee ylikierroksille. Kuten olemme kertoneet teille aiemmin, teille annetaan jumalien lahjoja. Uskomuksistanne tulee todellisuutta. Se mihin uskotte, toteutuu kokemuksissanne. Elämässänne ei ole aluetta, mihin tämä ei päde, erityisesti vuoden 2012 33-chakrakentässä! Näin ollen teillä on estekurssi edessä olevina kuukausina. Ylösnousemusoireenne ovat petraamassa valmistautumista ja loppukoe.
Vuoden 2012 intensiivisyys on todellista, mutta näiden paineiden tarkoitus on suotuisa. Älkää lannistuko, ylösnousemus on käsillä.
Rakas ihmisenkeli, sinun ei tarvitse juuttua liejuun tai lannistua näissä energioissa. Itse asiassa vastakkaista tapahtuu OM-aallossa. Voit tosiaan saada uuden latauksen, rohkeuden ja päättäväisyyden sisäänvirtaustukea, jos poistat ihmisnaamiosi tällä selkeyshetkellä, mitä kutsutaan tulirenkaaksi ja OM-aalloksi. Aistit uuden valon, kristalliselkeys kosketta sinua ja energisoi sinut valmisteluna vuoden 2012 loppuosaan. Se on lopullinen transformaatio, sillä olet tosiaan tullut pitkälle! Kunnioitamme sinua ja sanomme "hyvin tehty" ja kannustamme sinua jatkamaan siirtymistä eteenpäin. Olet lähempänä kvanttihyppyä, suurenmoista transformaatiota, kuin ehkä oivallat - paljon lähempänä.
Uskomus muuttaa toimintamallia
Mestarit, transformaatiotyön saa lentoon sitoutuminen tiettyyn uskomukseen. Tällainen uskomus sallii hyvinvoinnin ja hyvinvointi avaa oven onnellisuuteen.
Vuoden 2012 astrologinen malli on suunniteltu sallimaan teille lopullinen irtipäästäminen. Helpommat muutokset on tehty. Se mitä jää, vaatii syvempää kaivamista.
Se mitä ajattelette, mihin uskotte, heijastuu voimallisemmin vuonna 2012. Siksi tänä vuonna kaikki odottamattomat uskomukset kuplivat pintaan käsiteltäväksenne.
Siksi omistamme tämän kanavoinnin loppuosan itsensä tutkimisen tärkeydelle ja ajatustensa hallinnan tärkeydelle. Monet teistä voivat kokea vuoden 2012 intensiivisyydessä epätoivoa, huolta ja masennusta. Tämä voidaan käsitellä ja itse asiassa se näytetään teille irtipäästämistä varten.
Kerromme teille, että ihmistunteitanne ohjaa suuressa määrin henkilökohtaiset uskomuksenne. Olemalla täysin tietoinen elämän perususkomuksistanne ja tunnistamalla, että teihin vaikuttaa aina ydinuskomus, voitte muodostaa ja muodostatte uuden maailman. Ja juuri tätä olette täällä tekemässä.
Tässä konjunktiokolmikossa teidän on tietoisesti ja tarkoituksellisesti valittava elämänne suunta ja tarkoitus. Jos laajennatte itseänne maallisesti menneisyydestä, siitä minkä tiedostamatta hyväksytte oletusarvoksi, ei tapahdu mitään transformaatiota, tulee vain lisää samaa. Nimittäin kaikki eivät valitse ylösnousemusta. Mutta teidän jotka olette tunnustelijoita, on säteiltävä valoa. Älkää lannistuko tai juuttuko liejuun vuoden 2012 intensiivisyydessä.
Muistutuksia vaadittavasta ymmärryksestä
Taputamme teitä selkään kolmikkoa edeltävinä viikkoina ja muistutamme tietystä vaadittavasta ymmärryksestä.
Monet teistä ihmisistä ovat perustaneet onnellisuutensa tietyn tavoitteen saavuttamisen, tiettyjen asioiden saamiseen. Kuitenkin tällaisessa tavoitesuuntautuneessa saavuttamisessa usein havaitsette, että aikajana jolla löydätte onnellisuutta näistä asioista, on väliaikainen ja se häipyy pian pois ja tunnette jotain puuttuvan. Ette koe iloa.
Monet teistä ihmisistä tuntevat, että elämä on onnistunut vain, silloin kun saatte haluamanne. Mutta monet elämänne järjestelyt asettavat teidät tarkoituksellisesti mukavuusalueenne ulkopuolelle, jotta kasvatte.
Sellaiset elämänsopimushaasteet tai järjestelyt on valinnut korkeampi itse eikä niitä voi toivoa pois tai sivuuttaa. Siksi on tärkeää kohdata olosuhteenne valittuna järjestelynä ja ottaa niistä vastuu. Silloin ja vain silloin voitte ylittää ne. Ei ole mitään tilannetta, missä olette, mitä ette olisi luonut ja mitä ette olisi valinnut. Tämän totuuden kieltäminen ei palvele teitä. Tämän sanomalla emme kehota teitä antautumaan olosuhteille, vaan kohtaamaan ne.
Onnellisuusparadoksi
Tässä on siis onnellisuusparadoksi. Elättekö ilman iloa, kunnes kohtaatte haasteen?
Mestarit, siinä on iloa, kun on täysin läsnä ja täysin sitoutunut läsnä olevaan hetkeen ja hyväksyy täysin edessänne olevat haasteet nyt-hetkessä. Tämä on suuri totuus.
Onnellisuudessa voidaan laajasti katsottuna ymmärtää kolme piirrettä: nautinto, sitoutuminen ja merkitys. Nautinto on onnellisuuden "tuntuu hyvältä" -osa. Sitoutuminen viittaa interaktiivisten harmonioiden "hyvään elämiseen" - tasapainottaen työn, perheen, ystävät ja harrastukset. Merkitys viittaa omien vahvuuksien antamiseen suurempaan henkiseen tai filantrooppiseen tarkoitukseen. Ja pitäkää mielessä, että nämä kolme vaikuttavat eniten onnelliseen elämään. Lisäämme myös, että monet jotka ovat valinneet palveluelämän ja keskittymisen henkiseen kehittymiseen, saavuttavat onnellisuutta -kansankielen merkityksessä - elämässä, joka on omistettu yksinomaan mestaruuden saavuttamiseen.
Aito onnellisuus on päätös. Mielentila mikä ansaitaan elämällä henkistä ja harmonista elämää. Se ei ole irrationaalisten toiveiden tyydyttämistä mielihyvän vuoksi. Aito onnellisuus on kiistaton ilontila - iloa ilman rangaistusta tai syyllisyyttä, mikä koetaan hyvinvointina, rauhana ja ymmärryksenä.
Hyvin usein kehittyneiden sielujen kyvyttömyys tuntea hyvinvointia ja onnellisuutta, myös eläessään nuhteettomasti, johtuu menneiden elämien läpivuodoista. Itsensä rakastamattomuus johtuu elämistä, jotka oli ohjelmoitu virheelliseen käsitykseen perisynnistä. Nämä voidaan käsitellä, ne täytyy käsitellä muuttamalla menneisyyttä merkanassa (kuten opetetaan Metatronisissa avaimissa). Tavallisesti tämän ytimessä on huono itsensä arvostaminen ja kyvyttömyys rakastaa itseään.
Onnellisuusharjoitus
Kun näitä tunteita tulee, tehkää työtä niiden muuttamiseksi. Yksi harjoitus on muuttaa perspektiiviä elämäänne niin, että näyttelette pääosaa elämäksi kutsutussa näytelmässä - roolia jossa olette luottavainen, onnellinen ja kykenevä antamaan, vastaanottamaan ja rakastamaan jumaluutta sisällänne. Näyttelemällä näitä ominaisuuksia voitte opetella vetämään sisään näitä taajuuksia. Se toimii paljolti samalla tavalla kuin negatiivisten ajatusten korvaaminen positiivisilla. Yksi onnellisuuden, positiivisen energian taajuus vetää puoleensa seuraavan. Mutta teidän on tässä harjoitusprosessissa opittava rakastamaan aidosti itseänne ja tällainen harjoitus auttaa ohjelmoimaan uudelleen virheelliset uskomukset menneestä (tai nykyisestä) elämästä. Ymmärrättekö?
Elämä virtaa tehokkaammin, silloin kun päätätte hyväksyä haasteenne, koska olette luoneet ja valinneet juuri sen, mitä teillä on. Siirtyäksenne eteenpäin, valitkaa se, olkaa rauhassa ja löytäkää onnellisuus sen tietämisestä, että kohtaatte sen, mitä teille esitellään tässä nykyhetkessä. Tämä on voimakas transformaatiototuus, mikä sallii teidän oppia sen, mitä olette käsikirjoittaneet, ylittämällä ja ratkaisemalla palapelin.
Mestarina oleminen ei merkitse, että te ette kohtaa haasteita. Se merkitsee vain, että teillä on päättäväisyyttä ja viisautta ratkaista ne. Tämä ei merkitse, että se on helppoa. Ja tämä prosessi jatkuu maakokemuksen ulkopuolella, vaikkakin eri muodossa. Sellaista on elämän, tietoisuuden laajentuminen.
Rakkaat ystävät, rakkaus on taajuus, kaunista tiedettä, jumalainen tausta, julistus. Se on tilaisuus, mikä sallii elämän, ylimmän tietoisuuden kosmisessa hahmossa.
Eläminen nyt-hetkessä
Totuus ei löydy erilaisista olosuhteista, välttelemisestä tai uudesta ympäristöstä. Totuus löytyy vain niistä olosuhteista nyt, missä olette. On tietysti tilanteita, jolloin olette ristiriidassa itsenne kanssa, missä onnellisuutta ei voi olla. Elämänne toimii siinä määrin, missä tunnette mielenne, löydätte viisautta ja toimitte puheidenne mukaan nuhteettomuudessa ja armossa. Tehkää sopimuksia ja pitäkää ne.
Tämä on selkeä tapa olla elämän kanssa. Transformaatio ei muuta pelkästään toimianne, ei anna pelkästään uusia vaihtoehtoja, mistä valita tietoisesti. Sen sijaan se paljastaa olemisen ja tulkitsemisen rakenteellisia mekanismeja, joihin olette maadoittuneet - vaikka toisinaan olisittekin tietämätön tarkoituksellisesta maadoittumisestanne niihin.
Uusi maa alkaa uudesta sinusta
Siirtymän, elämänne käsikirjoittamisen nyansseihin sisältyy ydinuskomuksenne löytäminen ja kamppaileminen sen selvittämiseksi, kuka olette, ja transformaatiossa tuotte esiin itsenne luomisen loputtoman potentiaalin, niin että elämä on luovaa ja merkityksellistä ilmaisuanne täyttymyksessä.
Mutta tunnistakaa, että oikea asenne on matka, ei määränpää. Ottakaa vuonna 2012 aikaa kerääntyä ryhmässä ja yksin retriitteihin uudelleenkalibroitumaan, vastaanottamaan uusien koodien latauksia ja maadoittumaan.
Transformaatiohetkellä on valintatilanne, uusien havaittujen mahdollisuuksien luomisilmiönä. Varsinainen valinta jää teille tehtäväksi viisaudessa. Kuitenkin valintatilanteen tunnistamisessa ja omistamisessa ilmestyy todellinen toiminnanvapaus - toiminnan mikä syntyy pelkästään rohkeudesta olla ja tahdosta luoda. Ja 2012 on sellaista aikaa.
Kuunnelkaa tarkkaan, sillä vaikka olemme kertoneet tämän aiemmin, siitä on tärkeä muistuttaa tällä hetkellä, koska olette uuden maan luomisen partaalla. Uusi maa alkaa uudesta sinusta.
Rakkaat ystävät, te, ihmiskunta massana, olette luoneet ylösnousemuksen. Hyvin usein ette anna ansiota siitä itsellenne. Niinpä vahvistamme teille tuon tärkeän totuuden nyt. Ja muistutamme teille, että on vielä paljon tehtävää, sillä viisauttanne ja luovuuttanne tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.
Masennuksen välttäminen
Rakas ihminen, jatka liikkumista eteenpäin, älä hidasta, äläkä lannistu. Silloin kun tunteet näyttävät pakahduttavan sinut ilman aihetta tai pyyhkäisevän ylitsesi ilman syytä, se johtuu siitä, ettet ole kuunnellut niitä tunteitasi, jotka saavat sinut pois tolaltasi.
Laajemmin puhuttaessa, masennuksen ja itsesäälin ydinsyy on se perususkomus, että olet voimaton muuttamaan olosuhteitasi tai kyvytön kohtaamaan pakahduttavat tunneaallot, joita tulee syvältä sisältä. Tämä vaatii keskittymistä ja ponnistelua. Mutta kohtaamalla jokaisen haasteen ja olemalla välttelemättä sitä, sinulla on työkalut ylittää mikä tahansa tilanne, ja muuttamalla asennetta "ajaudut" armonlakiin. Todellinen itsensä tunteminen on korvaamatonta. Totuuden tunnistaminen itsestä merkitsee pelkästään, että sinun on ensin löydettävä se, mitä ajattelet itsestäsi alitajuisesti.
Asennekalibrointi
Kuten olemme sanoneet toistuvasti, silloin kun vellotte jotain negatiivista ajatusta, se vetää magneettimaisesti samanlaisia ajatuksia. Negatiiviset asenteet laajenevat.
Se on vetovoimanlaki. Kerromme teille tämän häviämättömän totuuden. Asenteenne ovat itse luotuja ettekä voi paeta niitä. Ette voi välttää niitä, koska asenteet luovat sen kaiken luonteen, mitä näette. Mutta voitte muuttaa ja lopulta - ennemmin tai myöhemmin - muutatte ne. Maakokemuksessa näette sen, mitä luotte- ei ole muuta sääntöä. Ja olette täällä oppiaksenne, miten hallitaan vastuullinen luominen. Kokemusmaisemanne, tunnehorisonttinne ovat heijastettujen uskomusten ilmentymiä … tunneasenteet materialisoituvat fyysisyyteen.
Mestarit, ajatuksilla joita vellotte, on taajuus. Ne ajatusvärähtelyt joita tavanomaisesti ajattelette, imeytyvät alitajuiseen mieleen. Alitajuinen mieli on todellisuutenne generaattori. Se luo sitä, millä ruokitte sitä. Piste. Alitajuinen mieli on tunteiden sija ja luova tietokoneohjelma. Silloin kun alitajuntaan ohjelmoidaan jokin ajatus, siitä tulee uskomus ja se alkaa poikkeuksetta generoida sitä ja toteuttaa sen. Näin homma toimii.
Sen minkä tunnette ja todella uskotte olevan totta, on totta ja sen alitajuntanne hyväksyy ja synnyttää kokemukseksi.
Vastaavasti negatiiviset asenteenne hankaloittavat tietänne mestaruuteen. Teillä on prosesseja itsenne suojelemiseksi omilta ja toisten negatiivisilta virheiltä ja ajatuksilta.
Teidän on opittava poistamaan negatiivinen ajatus tai kuva korvaamalla sen vastakohdalla. Sitten poistakaa tietoisesti se, mikä ei palvele teitä. Niinpä silloin kun tunnette negatiivisten tunteiden, ajatusten ja odottamattomien tunteiden nousevan, ponnistakaa keskittyneesti tunnistaaksenne sen lähteen. Löydetyt vastaukset annetaan teille nopeammin, kuin ehkä luulette. Tehkää tuo ponnistus. Ottakaa vastuu tuollaisista tunteista ja yrittäkää ymmärtää, mistä ne tulevat. Sitten ja vasta sitten poistakaa ne ja korvatkaa ne paremmilla taajuuksilla.
Kerromme teille, että alitajuntanne voima on valtava. On universaali totuus, että se mikä vaikuttaa alitajuiseen mieleenne, ilmaistaan ajan ja paikan näyttöruudulla olosuhteena, kokemuksena ja tapahtumana. Ajattelu on orastavaa toimintaa. Reaktio on vastaus alitajuisesta mielestänne, mikä vastaa ajatteluanne. Niin kuin kylvätte alitajuiseen mielenne, niin korjaatte satoa kehossanne ja ympäristössänne.
Erottelukyky
Mestarit, gurujen aika on ohi. Teidän on erotettava oma totuutenne ja seurattava sitä. Te olette jumalia. Älkää antako voimaanne pois, älkää kanavoiko voimaanne toisen ihmisen, kanavan, opettajan tai oppaan kautta.
Käyttäkää erottelukykyä sanoissamme. Jos ne eivät resonoi kanssanne, älkää hyväksykö niitä.
Kukaan ihminen ei voi olla suurempi tai viisaampi kuin oma kokemuksensa, sillä viisautta saavutetaan vain kokemisen kautta. Sitä ei voi saada oikopolkua pitkin tai ostaa. Kokemusperäinen viisaus ei hyppää eikä voi hypätä noviisista mestariin yhdellä loikalla. Ja se mitä on opittu yhdellä visiitillä, on otettava takaisin ja ansaittava nykyhetkessä. Edgar Cayce joka oli kokenut ylösnousseen mestaruuden muinaisessa Egyptissä suurena Ra-Tanana, kertoi, että elämässään juuri ennen profeetta Edgar Caycen elämää hänellä oli harhaanjohdettu visiitti kelminä ja uhkapelurina Amerikan lännessä.
Vaaditaan ponnistelua ja viisautta jokaisessa nykyhetkessä. Eikö mestari Jeshua Josefin poika omistanut vuosia opiskeluun ja valmistautumiseen? Niin se on.
Maailmassa ei ole koskaan ollut puutetta profeetoista. Todellisia opettajia on harvassa, muttei ole puutetta huijareista, jotka tekevät suurieleisiä väitteitä. Ns. uuden ajan alkaminen toi oman osuutensa opettajia ja opetuksia. Monet ostavat valevaltuuksia ja tekevät suurieleisiä väitteitä viisaudesta, mitä ei ole ansaittu. Jotkut jotka väittävät olevansa opettajia, eivät ole tehneet vaadittavaa pohjatyötä. He pyrkivät guruksi voittoa tavoitellen, väittävät toisten työtä omakseen ja ruokkivat itseään seuraajiensa energialla. Vilpittömyys on oleellista. Niin on aina ollut. Viisautta ja hyveellisyyttä ei synny harhassa, itsepetoksessa, egon tasapainottomuudessa tai itseään liioittelemalla. Mestarit, käyttäkää erottelukykyä.
Nauru ja ilo
Rakkaat ystävät, ennen kuin lopetamme, sallikaa minun muistuttaa teitä tasapainottamaan ilolla ja naurulla se uskomaton työ, mitä teette. Ottakaa aikaa kukkien haisteluun ja tunnistakaa kauneus ympärillänne.
Muistakaa, että "minä olen" -energia on lämmintä ja hoivaavaa. Se on ehdotonta rakkautta ja se on viisauden silmä.
Kiitän teitä ajastanne ja lordi Metatronia kentästä, mikä on ollut anteliaasti ja voimallisesti avattuna tänne. Me ylösnousseet mestarit Kristallineuvostosta olemme aina kanssanne. Astumme vielä lähemmäs teidän tasollenne tulevassa OM-aaltojuhlassa. On ilon aika.
Minä olen mitä olen. Syleilen Teidät Violettiin! Olen Sainte Germaine.
VIISAUDEN SILMÄT
Vuoden 2012 intensiivisyydessä ja suurenmoisuudessa
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)